Peliplaneetta.net Jippii



Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies




Mesta.net > Arkisto > musauutiset
SMG:ltä kakkoslevy alkuvuodesta 2004
15.08.2003   13:35

Scandinavian Music Group puuhaa parhaillaan jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Onnelliset kohtaa -esikoisalbumille. Bändi on viihtynyt kesän mittaan niin Porvoossa, Jukka Puurulan isännöimällä Karillo-studiolla kuin Helsingin Finnvoxilla. Eli samoissa paikoissa, joissa myös debyytin sessiot suoritettiin.


Kitaristi-säveltäjä Joel Melasniemen mukaan bändi työstää levyään ilman ulkopuolista tuottajaa.

- Sovituksellisesti ollaan menossa varmaankin orgaanisempaan suuntaan. Luuppeja ja säksätyksiä ei olla jaksettu vääntää ja useampi biisi on nauhoitettu ilman klikkiä, jolloin tempot tuntuvat vähän kiihtyvän biisin kestäessä. Tähän on syynä tietenkin suomen rytmitajuttomin rumpali Antti Lehtinen, mutta myös se, että kappaleita on soitettu keikoilla, ja niiden sovitukset ja tempot ovat määräytyneet livetilanteen mukaan, Joel veistelee.

SMG on testannut kesän keikoilla uusia biisejään, joista Joel muistaa Elena, 100 km Ouluun, Nimikirjaimet ja Tiistai -nimiset kappaleet.

- Toivon mukaan nuo kaikki onnistuvat niin hyvin, että päätyvät levylle asti, koska ylimääräistä matskua ei juuri ole. En oo muuten ikinä ymmärtänyt, miten jotkut voi rehennellä, että "studioon mentäessä oli 30 biisin nippu joista sitten valkattiin parhaat." Mulla on nyt niinpäin, että olisi kiva jos biisi tai pari syntyisi tässä syksyn aikana. Uuden levyn julkaisuajankohdaksi olemme nimittäin päättäneet helmikuun alun 2004, myös hevibändi Mauron Maidenissa soittava Melasniemi paljastaa.

SMG:n voi katsastaa livenä tänään 15.8. Saarijärven Summasaaressa, 16.8. Kuopion torilla ja 5.9. Espoon Otaniemessä.

Jouni Hirn
Jaa: Facebook


Aiemmin uutisissa


Leffat
Täydellinen nainen The Avengers-porukkaan
29.07.2010   17:18

Viikonloppuna ihmetellään uuden lajin syntyä
28.07.2010   16:32

Aronofskyn RoboCob-lämmittely kylmeni lopullisesti?
27.07.2010   03:33

Natalie Portman kieltää olevansa miesten vihaama nainen
27.07.2010   03:25

Niko Kostet filmaa uutta Turussa
26.07.2010   14:25

Avengers-jengi kokonaisuudessaan julki
26.07.2010   14:07

Björk saapuu Suomeen Muumien vieraaksi
23.07.2010   17:28

Arvostelussa Leonardo DiCaprion tähdittämä Inception
23.07.2010   17:20

Prinsessan soundtrackilla aitoa Prinsessan laulua
23.07.2010   17:00

Hämmentävimmät leffakokemukset listattu
23.07.2010   15:01

Pyhää sotaa mustan komedian voimin
22.07.2010   16:58

Katherine Heigl mystisenä puumanaisena
21.07.2010   17:42

Inceptionin ennakkonäytökset torstaina, lippuja vielä jäljellä
21.07.2010   17:18

The Rock pätkii jälleen turpaan
20.07.2010   18:19

Miesten vuoro voitti jälleen
20.07.2010   13:58