Riihivuori Rock 21.-22.7.2007, Muurame

Muuramen Riihivuoressa aivan Jyväskylän kupeessa ensimmäistä kertaa järjestetty rocktapahtuma ei ainakaan esiintyjäkaartinsa puolesta jäänyt kotimaan muiden keskisuurten festivaalien varjoon. Lauantain ohjelmistossa komeilivat suomalaisen raskaan musiikin ykkösnimet: Kotiteollisuus, CMX, Stam1na sekä koko maan omana ”Hevi-Arina” tunnettu Idols-voittaja Ari Koivunen. Näiden lisäksi päälavalla nähtiin myös jyväskyläläinen Morian, Peer Günt sekä pitkän linjan bluesguru Dave Edmunds.

Kuva: www.riihivuori.fi

Alusta asti mielessä pyöri kysymys siitä ovatko järjestäjät kenties haukanneet hieman liian suuren palan kerralla. Huomattavan kovatasoisella ja hintavalla bändikavalkadilla on aina varjopuolensa varsinkin silloin, kun kyseessä on aloitteleva ja tuntematon festivaali. Tässä tapauksessa miinuspuoli näkyi mm. lippujen hinnoissa. Lauantain yksittäinen lippu maksoi portilta 50 euroa, joka on todella paljon verrattuna esimerkiksi siihen, että Ilosaarirockin kahden päivän lippu maksaa 60 euroa ja on täten hinta-laatu -suhteessaan jopa hyväntekeväisyysluokkaa. On kutakuinkin suuri riski luottaa siihen, että yleisö on valmis maksamaan näin paljon yhtyeistä, jotka kuitenkaan eivät ole ainutlaatuinen nähtävyys Suomen kesässä.

Toinen varjotekijä oli ehdottomasti paikan sijainti. Vaikka Riihivuori Rock on varmasti Suomen parhaimmilla luontoäidin suomilla maisemilla varustettu festivaali, ei se kuitenkaan auta sitä asiaa, ettei alueelle varmasti pysty eksymään edes vahingossa. Tunne oli lähinnä sama kuin Lapin erämaassa ajellessaan olisi äkkiä pöllähtänyt keskelle tuntureita pystytettyyn rockalueeseen, jonne vain lähimökeissä asuvat natiivit osaavat suunnistaa. Festivaalialue oli lisäksi sen verran hajallaan, että vaikka ihmisiä paikalla olikin noin pari tuhatta, jäi koko suuri lavan edusta todella väljäksi. Kuten A.W. Yrjänä asian myöhemmin kiteytti: ”Tää ois ihan hyvä klubi, mut noi seinät on vähän kaukana toisistaan.”

Päivä oli jo ollut hyvän aikaa käynnissä, kun rockalueen löytämiseen uskonsa jo pari kertaa menettänyt toimittaja vihdoin pääsi paikalle. Stam1na rähisi päälavalla, mutta ihmisiä ei näkynyt juuri missään. Hetken aikaa oli hieman hämärä piilokamera-olo. Joku tässä nyt mättää. Kupletin juoni selvisi kuitenkin hyvin nopeasti. Suurin osa ihmisistä oli pakkautunut lukuisille terasseille kauemmas kahden lavan luota. Palvelu festivaalin järjestäjien puolesta oli kuitenkin sen verran hyvä, että screeni oli pystytetty aivan suurimman terassin läheisyyteen. Näky oli sivusta katsottuna hieman huvittava. Bändien möykätessä lähes yksinään isolla lavalla katselivat kauempana terassilla olevat ihmiset tätä toimintaa isolta ruudulta näkemättä todellisuudessa edes koko yhtyettä. Kuinka moni olisi edes huomannut, jos päälavan tapahtumien sijaan screeniltä olisikin näytetty joku nauhoitettu keikka, eikä kenenkään olisi tarvinnut esiintyä? Tätä kannattaisi ehkä harkita tulevia vuosia silmällä pitäen. Tulisi huomattavasti halvemmaksi näyttää pelkkää nauhaa kuin palkata isoja yhtyeitä soittamaan taustamusiikkia kalja-aitioissa istuville paikallisille.

Kellon lähentyessä viittä oli Kotiteollisuuden vuoro yrittää saada jotakin eloa siihen kansaan, joka festivaalialueen eri nurkkiin oli eksynyt poukkoilemaan. Pitkästä aikaa olin aivan äärettömän kiitollinen siitä, että juuri Kotiteollisuus oli haalittu mukaan tähän tapahtumaan. Vaikka yhtye toisinaan jaksaakin ärsyttää joillakin piirteillään, olivat kaikki negatiiviset tunteet tällä kertaa hävinneet jonnekin Muuramen erämaahan ja Hynysen piikittelevä jutustelu tuntui enemmän kuin kotoisalta. Kotiteollisuus on se yhtye, johon pahimmankin kaaoksen keskellä voi kuitenkin aina luottaa. Yhtye toimii jonkinlaisena adrenaliinipiikkinä tiedottomuuteen vajonneen yleisön elimistössä. Parasta antia yhtyeen tasaisenvahvalla keikalla oli kuitenkin CMX-vahvistuksilla esitetty Satu peikoista. A.W. Yrjänän vokaalituet ja Janne Halmkronan kitarasooloilu saivat tuntemaan kiitollisuutta siitä, että yhtyeet jaksavat edelleen silloin tällöin järjestää kuulijoilleen jotakin erityistä, vaikka se ei ihan nuotilleen menisikään.

CMX:n oma esiintyminen oli lähes yhtä rentoa ja leppoisaa kuin edeltäjänsäkin. Hieman uupuneen oloinen yhtye ei vain jaksa enää tylyillä niin pahasti kuin vuosia sitten. Lievät tekniset ongelmat paikattiin naureskellen monen minuutin köyhän miehen free jazz -jameilla, jotka tuntuivat viihdyttävän yleisöäkin siinä määrin, että yhtye voi varmasti suhteellisen kivuttomasti tehdä genreloikkauksen siinä vaiheessa, kun rockin runttaaminen alkaa kyllästyttää. Lisäksi CMX pyrkii aina jonkinlaiseen vaihteluun keikkasettinsä kanssa. Vaikka sieltä varmasti ne Nimettömät ja Meidän syntimme löytyvätkin, niin Nainen tanssii tangoa ja Ennustaja eivät kuitenkaan majaile setissä aivan joka kesä.

Ilta hämärtyy Riihivuoressa. Taustalla Päijänteen selkä.

Päälavan toiminnan lisäksi Riihivuori Rock antoi mahdollisuuden myös pienemmille yhtyeille. Pikkuruisella kakkoslavalla esiintyivät päivän aikana Myon, S.W.Heimon Kädet, Machine Men, Trinity ja Infernal Void, joista oikeastaan vain toisena mainittu S.W.Heimon Kädet edusti perinteistä joka miehen rokkia. Kaikki muut yhtyeet sopivat täysin lauantain raskaaseen linjavetoon. Kitarat vinkuivat, komeat heviäänet kaikuivat ja tanner tömisi, mutta vain kourallinen ihmisiä jaksoi tästäkin asiasta kiinnostua. Vaikka yhtyeet omassa genressään ja omiensa parissa ovat varmasti todella teräviä, ei mieleen tässä yhteydessä jäänyt kenestäkään juuri mitään. S.W.Heimon Kädet tosin onnistui olemaan siinä määrin ärsyttävä, että alue teki mieli hyljätä ennen aikojaan.

Illan kohokohta taisi monille olla viimeisimmän Idolsin voittanut Ari Koivunen, jonka ympärille on eittämättä onnistuttu kokoamaan poikkeuksellisen toimiva ja näyttävä yhtye. Energinen kitaristi Luca Gargano on kerrassaan ihastuttava tapaus lavapreesensinsä kanssa ja hiusten muodostelmaheilutuksen SM-kisoihinkin yhtye varmasti voisi osallistua. Upealla äänellä varustettu Koivunen on sanavalmis ja lähes täydellisyyteen yltävä viihdyttäjä, mutta biisien persoonattomuus hankaa vastaan ja kunnolla. Fuel for the Fire levyn nimikkoraita toimi jokseenkin kiinnostavasti, mutta edes encoressa esitetty Hetki lyö ei saanut muuta kuin huokaamaan syvään ja toivomaan, että Kirka olisi pysynyt hengissä edes pari vuotta kauemmin.

Pimenevän illan viimeiseksi esiintyjäksi jäi omalta osaltani vaatimattomalta ja nöyrältä vaikuttava Dave Edmunds, jonka henkilöllisyydestä suurin osa festivaalin yleisöstä ei tuntunut olevan edes tietoinen. Edmundsin hiotun ja kokeneen klassisen rocksoundin kuunteleminen kaiken runttauksen jälkeen oli kuin olisi vihdoin saanut hengitettyä raikasta ilmaa. Terasseilla majailleet ihmiset valuivat tanssimaan lavan edustalle ja monta hymyäkin kasvoille levisi. Hiljalleen tuli kuitenkin aika rämpiä autolle päin ja lähteä ajelemaan kotiin.

Mikäli Riihivuori Rock selviää jaloilleen, toivon festivaalille pelkkää hyvää. Omistautuneisuutta ei järjestäjiltä tässäkään tapauksessa puuttunut, eikä yhtään nurinaa yleisön joukossa sattunut korviin. Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä siitä, että kerrankin myös heidän kotinurkillaan tapahtuu jotakin kiinnostavaa.

Nunnu Koskenniemi

Sunnuntaina Riihivuori Rockissa esiintyivät mm. PMMP, Apulanta, Zen Café sekä Gary Moore. Järjestäjät olivat tyytyväisiä tapahtuman kävijämäärään. Festivaalin tavoitteena oli saada 4000 - 6000 kävijää.