Ankkarock 2.-3.8. Vantaa

Vuoden 2008 Ankkarock alkoi varsin valoisissa merkeissä. Noin 15 min ilmoitettua aiemmin aloittanut Tracedawn lämmitti yleisöä kilpaa auringon kanssa pääportin viereen pystytetyllä Rantalavalla. Suotta ei yhtyettä ole hevipiireissä hypetetty, sillä rutiinisuorituksellakin energinen ryhmä sai naulittua lavan läheisyyteen mukavasti katsojia, vaikka samaan aikaan Korsolavalla tahtia hakkasi pian 10 vuotta ruuhkatukkia
liikuttanut Mokoma. Yhtye ei ollut aivan terävimmillään, joka johtui osittain varmasti olemattoman lyhyeksi jääneestä soundcheckista. Päivänavauksena Tracedawnin 45-minuuttinen toimi kuitenkin mainiosti, eikä paikalle saapuneet juuri keuhkojaan säästelleet musiikkivideoksikin kääntyneen Without Wallsin kajahdettua ilmoille.


Tracedawn


Puolisentoista tuntia myöhemmin samaiselle Rantalavalle asteli yhtye, joka on kiertänyt esiintymislavoja jo yli neljännesvuosisadan. W.A.S.P.in aloittaessa soiton, oli rantalavan ympäristö pakkautunut äärimmilleen. Blackie Lawlessin johtama nelikko on viime vuosina keikkaillut ahkerasti Suomessa. Ankkarockin keikka oli yhtyeen neljäs viiden päivän kuluessa, mutta varsinaista väsymystä ei ollut havaittavissa. Suurin ongelma
oli, että ainakin itselleni keikka kuulosti valitettavan tutulta. Perushitit I Wanna Be Somebodyineen soitettiin, kuten maksava yleisö varmasti ennalta odotti.. Suurta spektaakkelia W.A.S.P. ei onnistunut Korson vierailustaan luomaan, vaikka basisti Mike Dudan ja kitaristi Doug Blairin poseeraukset olivatkin kohdallaan. W.A.S.P.in keikat alkavat kärsiä samankaltaisesta inflaatiosta kuin toisen ahkeran Suomen kävijän,
Uriah Heepin vierailut. Toisaalta, eturivin vauhkosta päätellen moni Rantalavan nurmikkoa tallannut ei varmasti yhdy allekirjoittaneen mielipiteeseen. Hyväntuulisesti jutustellut Tomi Joutsen ei jättänyt epäselväksi, kenellä on tämän hetken vakuuttavin murina. Vanhempikin tuotanto, kuten kappaleet Into
Hiding ja Against Widows toimivat vähintään yhtä hyvin kuin 15
vuotta sitten, eikä tuoreempien Towards And Againstin ja The Smoken rullaamisessa ole kuin kehuttavaa. Ainoastaan radiossa puhki kulunut Her Alone ei Ankkarockissa jaksanut sytyttää kuin muutaman innokkaimman, mutta muut Esa Holopaisen sävellykset innostivat paikalla olleet jopa jenkkaamaan.


W.A.S.P.

Amorphisin keikan jälkeen oli jälleen siirtymäreitin tarkastelun vuoro. Toisella yrittämällä matka lavojen välillä ei tuntunut yhtään lyhyemmältä kellon nelistäessä nopeammin kuin toimittajan jalkojen. Päälavan häämöttäessä paljastui myös pienimmän asemaan joutunut Rocklava, jossa omaa esitystään veivasi Tiger Army. Tästä huolimatta Korsolavan eteen vaelsi jatkuvasti väkeä, joka oli päättänyt nähdä länsinaapurin hittihirmun Kentin mahdollisimman läheltä. Yhtyeen uutta tuotantoa tuntemattomallekin tarjoiltiin onneksi tuttuja säveliä Kärleken Ventarin, Om Du Var Härin ja Dom Andran muodossa. Kokonaisuudessaan Kent kuulosti kuitenkin yhtä sliipatulta kuin näyttikin, eikä alueen päälle saapunut tihkusade auttanut yhtyeen yritystä liikuttaa jähmeää festariyleisöä. Kentin keikka osoitti kuitenkin, miksi Ruotsi on populaarimusiikin menestyneimpiä tuottajia. Renkutuksia oli miltei mahdoton saada pois pään sisälle asentuneesta levysoittimesta. Onneksi Von Hertzen Brothers tarjosi Rocklavalla täsmäapua Eskiltunan poikien aiheuttamiin
vaivoihin.


Amorphis


Veljeskolmikko Mikko, Kie ja Jonne, rumpali Mikko Kaakkuriniemi ja kosketinsoittaja Juha Kuoppala ovat parin viime vuoden aikana nousseet kotimaassa vähintäänkin ansaittuun suosioon. Eläväistä ja suurtakin yleisöä kiinnostavaa progerockia soittavan yhtyeen taitotaso antaa mahdollisuuden todella mielenkiintoiseen live-esiintymiseen. Etenkin läpimurtoalbumi Approachin kappaleet jaksavat yhä säväyttää.
Valitettavasti tänä vuonna ilmestyneen Love Remains The Same-albumin kappaleet eivät onnistu vaikuttamaan aivan edellisen tuotoksen tapaan, vaikka mielenkiintoinen ilmaisu on läsnä tälläkin levyllä. Keikan huippukohdat olivat kuitenkin jo toisena esitetty Let Thy Will Be Done, sekä radioversiosta reilusti venytetty, loppupuolelle säästetty
Kiss A Wish. Lopetuksena bändin ensimmäisen albumin Experiencen nimikkokappale oli yllättävän toimiva lopetus Rocklavan hämärtyvälle illalle, josta kaikki suuntasivat viereiselle Korsolavalle, jossa illan viimeiseksi esiintyjäksi nousi lavalle HIM.


Von Hertzen Brothers

Positiivisia arvioita kerännyt Venus Doom-albumi oli jätetty yllättävän pieneen rooliin. Kappaleiden välejä täytettiin Ville Valon tutuilla jorinoilla, eikä yleisöstä lähteneestä metelistä päätellen lauantain pääesiintyjästä ollut epäselvyyttä. Bändi soitti niin uudet kuin vanhatkin hittinsä mallikkaasti, mutta Valon ääni ei tuntunut ajoittain olevan täysin kohdallaan. Yleisö antoi tukensa idolilleen ja niin Right Here In My
Arms, kuin Join Mekin kajahtivat ilmoille todella komeasti. Lopun Billy Idol-coverointi Rebel Yell oli todella positiivinen yllätys ja jätti vaihtelevasta Ankkarock-lauantaista hyvän maun.


HIM

Teksti: Teemu Salo
Kuvat: Teemu Salo, HIM-kuva Joonas Ala-Karvia