Sauna Open Air 5.–7.6.2009



Tämänvuotinen Sauna Open Air keräsi yleisöä enemmän kuin koskaan aiemmin festivaalin historiassa. Avajaispäivä tarjosi sellosynkistelyä, lauantaina vietettiin glamjuhlia ja päätöspäivän kruunasi hevisinfonia.

PERJANTAI 5.6.



– Levyllä on ihan viritettyjä kitaroita, Viikatteen Kaarle (kuvassa ylh. oik.) tulevasta levystä

Festifaalin avauspäivä oli koleahko ja sateinen. Rankkasateelta onneksi vältyttiin. Kuuroja tuli kuitenkin sen verran, että festivaalikenttä muokkautui savimaiseksi sopaksi. Varsinaiseksi mutavellissä kylpemiseksi meininki ei kuitenkaan mennyt. Perjantai personoitui myös vieraileviin artisteihin.

Media/VIP-luukun eteen oli kertynyt sen verran pitkä jono, että omaa vuoroa sitkeästi odotellessa festarit aloittanut Deuteronomium ehti viimeistellä pikkulavalla settinsä ja vastaavasti päälavan ensimmäisenä korkannut Amorphis ehti starttaamaan omansa. Tuliterän Skyforger-albumin komean Silver Bride -veisun tahdit puhdistivat silti mukavasti pölyyntyneitä korvakäytäviä. Sitä seurasivat The Castaway sekä Against Widows. Melodiset ja mukavat kosketinkulut omaavat Smoke sekä Silent Waters toimivat aina. Amorphis on todellista hevirunoutta, ainoastaan soittoaika perjantaina kolmelta oli liian aikainen. Bändi olisi ansainnut paremman yleisön ja ennen kaikkea enemmän populaa. Keikan päätti pää pystyssä House of Sleep.

Duff McKagan

45 Degree Womanin jälkeen mielenkiinto kohdistui ex-gunnariin, Velvet Revolverissakin vaikuttavaan Duff McKaganiin ja hänen Loaded-yhtyeeseensä. Perusmellevää rokettirollia tarjoileva konkkaronkka piristi kylmissä tunnelmissa vietettyä perjantai-iltapäivää. So Fine -kipaleen soolosta on pakko antaa pisteet.

Michael Monroe ja Duff McKagan näyttivät mallia

Erityisen yllätyksen festivaalikansalle tarjoiltiin kuitenkin Michael Monroen muodossa, joka kävi tulkitsemassa ”Duffin” kanssa muutamat rallit. Keikan kohokohta oli kun yleisöä kiusattiin Welcome To The Junglen alkuriffillä ja sen jälkeen soitettiin tovi Paradise Cityä. Lopulta kappaleesta muotoutui It’s So Easy. Monroe toi lavalla aimo annoksen energiaa varsinkin Attitude-kappaleeseen Totta kai tyylilleen uskollisesti mies kipusi ketteräsi myös lavan vieressä olevalle kraanalle. Ja spagaatikin onnistuu edelleen.

Messuggahin korvanneen Medeian jälkeen Soilwork, jonka esiintyminen oli sikäli harvinaislaatuinen tälle kesäkaudelle, että bändin pystyi näkemään esiintymässä tälle kesäkaudelle ainoastaan Eteläpuistossa sekä seuraavana päivänä Sweden Rock Festival -tapahtumassa. Soilworkin laulajan keuhkoaminen ei silti vakuuttanut ja koko poljento alkoi nopeasti tuntua puuduttavan yksioikoiselta. Menosta diggaaville mossaajille tilaisuus oli varmasti muistikuvan arvoinen. Soilworkin keikalla muodostettiin pariinkin otteeseen mossausrinkiä, joka on aina vähänkin kauempaa seuranneelle vaikuttava näky. Bändin setti oli seuraava: Intro/Follow, Stalker, Exile, Chainheart, One With The Flies, 20 More Miles, Rejection Role, Stabbing, Sworn, Distortion Sleep, Needlefeast, As We Speak, Nerve.

Avauspäivän positiivisimman keikan tarjoili Ruotsin metallikruunun jälkeen esiintynyt Viikate. Bändillä on yksi mahtava perinne, joka pistää hymyn herkistymään useamman huulille. Laulaja-kitaristi Kaarle kättelee juhlallisesti soittokumppaninsa keikan alussa. Ele nostaa aina keikan fiilistä ja luo Viikatteen esiintymiselle arvokkaan tunnelman.

– Meille eka kerta saunassa, te osaatte kylvettää, kiitos”, sanaili Kaarle.

Setissä oli niin Tietä, Uurastajaa, Ah ahtaita aikoja kuin Me olemme myöhäiset. Mausteena saatiin myös syksyllä ilmestyvältä levyltä maistiainen, jossa puhuttiin viinasta, herrasta ja auttamisesta. Keikan aikana epävireisestä työkalusta kärsinyt laulaja lupasi levyltä löytyvän myös viritettyjä kitaroita.

Apocalyptican sellot kovilla

Apocalyptican avuksi oli muutamiin biiseihin rientänyt Sonata Arctica -laulaja Tony Kakko. Hän kertoi yleisölle saaneensa Sonatan tulevan levyn omalta osaltaan edellisiltana valmiiksi. Keikalla kuultiin muun muassa Fight Fire With Fire, Betrayal, I'm not Jesus, I Don't Care ja Last Hope. Apocalyptican kermaa olivat ehdottomasti Metallica-coverit, joista One, Seek And Destroy ja For Whom The Bell Tolls vetivät pisimmän korren. Bändin sellojen piekseminen on taidetta niin visuaalisesti kuin äänimaailmaltaankin. Apocalyptica olikin perjantai-iltaan täydellinen päätösbändi.


LAUANTAI 6.6.

Toinen saunapäivä alkoi tältä mestalaiselta vaasalaisen teinikomeetan keikalla. Sturm und Drang kokosi pikkulavan eteen kunnioitettavasti nuorempaa kuulijakuntaa. Alkupuolella keikkaa kuultua River Runs Dry -biisiä seurasi A Million Nights. Omat korvani alkavat jo kyllästyä bändin Fear of the Dark -coveriin, vaikka herrat sen kiitettävästi tulkitsevatkin. Rising Son jaksaa nostattaa edelleen intoa yleisössä. Hienoa ja nopeatempoisen Forever-biisiä seurasi radiopläjäys Break Away.

Poisonblackin Tarmo Kanerva

Poisonblackia on tullut kuunneltua usein pohjoisilla leveysasteilla, joten oli aika ottaa selvää kuulostaako soundi kenties paremmalta etelässä? Bändi otti päälavan haltuun varmoin elein huolimatta varhaisesta soittoajasta. Kolmesta levystä löytyy jo jonkin verran biisejä, mistä keikkasettinsä rakentaa. Yleisöä herättelevä settilista: Nothing Else Remains, Bear the Cross, Left Behind, A Dead Heavy Day, Buried Alive, Love Infernal, Hatelove, Low-life, The State, Soul in Flames, Rush.

– Kiitos ja anteeksi, totesi laulaja Ville Laihiala setin lopuksi

Hyväntuulisen Prestigen esittämän thrashin jälkeen oli syynättävä tarkemmin Ruotsin maalta meren yli saapunut HammerFall. Bändiä ei ole Suomessa näkynyt neljään vuoteen, jota bändin vokalistin pestiä hoitava Joacim Cans muisti myös pahoitella. Mutta musiikkiin mars! Melodiat, soolot ja harmonisesti etenevät sointukuviot ovat taattua powermetallia à la HammerFall – unohtamattakaan liehuvia lettejä. Setin tanakkuuden takasivat muun muassa Hallowed Be My Name, Last Man Standing, bändin old school metallia tarjoileva Heeding the Call, Life Is Now, Let the Hammer Fall ja Riders Of The Storm.

Hammerfall

Loppupuoli HammerFallin keikasta häiriintyi ainakin itseni kohdalla Mötley Crüen kuvausjärjestelyihin keskittymisen takia – olisin enemmän kuin mieluusti ollut katsomassa yhtyeen tahkoamista Hearts On Firen tahtiin. Mutta lähemmäs 30 kuvaajaa ilmoittautui illan pääosan esittäjän kuvaajalistaan, joka tarkoitti säpinää ja selvittelyä bäkkärin kupeessa. Bändistä on tehty tuote, joten kuvaajilla ei ollut asiaa lavan etuosaan perinteisen kolmen kipaleen ajaksi. Kuvauspaikaksi selvisi kenttämiksausteltan vieressä oleva koroke.

Mötley Crue

Siinä missä suomalaiset soittoniekat ovat nöyrän itseironisia – lue tämän jutun otsikot lavaspiikeistä –rokkikukkoilu hallitaan edelleen ainakin Yhdysvalloissa. Los Angelesin musiikkiskenen aikoinaan sekoittanut glam- ja heavyrockin jenkki-ikoni Mötley Crüe oli koko tämänvuotisen Sauna Open Air -festivaalin päästara. Lauantaina tehtiinkin ilmeisesti festivaalien yksittäisen päivän yleisöennätys. Kenttä aina anniskelualueita myöten oli täynnä hard rock -pumppua kuuntelemaan tulleita korvapareja.

Voisi kuvitella, että likipitäen vuosi sitten julkaistulta Saint’s of Los Angeles -albumilta olisi valittu keikkasetin ensimmäiseksi kolmeksi biisiksi jokin. Ei kuitenkaan. Avauskolmikko oli kuitenkin sellainen triplajyrä, että bändi vei henkisesti jalat alta useimmilta: Kickstart My Heart – ja jengi oli matkassa, Wild Side – mahtava livenä sekä Shout At The Devil – nyrkki ilmaan ja mukaan kertosäkeeseen.

Uusimman kiekon nimikkoraidan jälkeen Mick Mars väläytteli kepinkäsittelytaitojaan. Sympaattisen oloista kitaraveteraania kunnioittaa jo sen takia, että hänen liikkuminen on välillä vaivalloista – mies kärsii tunnetusti kivuliaasta selkärankareumasta. Onneksi yleisö muisti aplodeerata ja kannustaa miekkosta usein.

Seuraavaksi kuultiin aikoinaan hienosti bändin energian ja räjähdysalttiuden kiteyttänyt Live Wire. Peräkkäin soitetut Too Fast For Love sekä On With the Show -kappaleet edustavat myös musiikillisesti raa’an rujoa Mötley Crüeta parhaimmillaan. Hyväkuntoisen oloinen Vince Neil toivotti yleisön tervetulleeksi myös showhun. Kappaleiden jälkeen aina yhtä iloinen raikulipoika, rumpali Tommy Lee tuli jutustelemaan yleisölle ja sai haluamansa – yläosattomia ihmisiä sukupuoleen katsomatta!



Radiossa luukutetussa MF-kappaleessa on myös potentiaalista hittiainesta. Sen parissa on myös helppo huudattaa yleisöä. Täydellinen aikaa kestävää biisi siis! Kolmas ja viimeisin uudelta levyltä kuultu kappale oli White Trash Circus. Don’t Go Away Mad (Just Go Away) -kappaleessa Neilin akustinen kitarointi toi lisää ulottuvuutta ja rytmiä Marsin tulkintaan. Lisäksi ihmismassojen ulottuville päästettiin jättimäisiä valkoisia ilmapalloja, jotka ponnahtelivat tasaisesti yleisömerestä. Bändin on täytynyt olla vakuuttunut meiningistä, sillä S.O.S-biisin tauottua bassoa nakuttanut Nikki Sixx tuli kertomaan, että Mötikkä voisi tulla takaisin Suomeen ensi vuonna. Yleisöltä kysyttiin mielipidettä ja vastauksen varmaan arvaattekin.

Ennen Primal Screamia esiteltiin soittajat. Itse kappalehan pitää sisällään hienon bassoraidan ja se kuulosti soundaavan lauantai-illassakin. Hieno hetki koettiin, kun Mars saapasteli lavan eteen vinguttamaan kappaleen sooloa. Looks That Kill nostatti tunnelmaa, joten sen jälkeen bändin oli helppo siirtyä Girls, Girls, Girls -kappaleeseen, jonka tietää niin uusi kuin vanhakin yhtyeen fani. Dr. Feelgoodin soolo kirvoitti korvia mukavasti. Sen jälkeen lavalle roudattiin Mötikkä-henkeen tuunattu piano. Sauna Open Airin pääesiintyjän setin päätti Home Sweet Home, joka sopi tunnelmaltaan Tampereen koleaan iltaan.

SUNNUNTAI



– Meidän bändillä taitaa olla pisimmät tauot biisien välissä…, puheli Kotiteollisuuden Jouni Hynynen (kuvassa yllä).

Sunnuntaina tapahtumaan saapuneet palkittiin hyvällä säällä. Vaatekerrastoa päästiin hiukan riisumaankin ja ilmassa alkoi olla aidon kesäfestarin tuntua. Mieliala nousi tuntuvasti auringon säteissä kylpiessä, olipa sitten artisti, festivaalin tuotannossa mukana oleva tai yleisön edustaja.

Kotiteollisuuden keikalla vallitsi läpi setin leppoisa ja kiireetön tunnelma. Bändi kertaili alkuun edellisillan kuulumisia. Yhtye oli soittanut Kivenlahtirockissa ja ajanut sitten sieltä Tampereelle, jotta ehtisivät katsomaan Mötley Crüeta. Hynynen totesi lavalla heränneensä Nokialta. Muutenkin Hynynen ja Janne Hongisto sanailivat keikan aikana niin toisilleen kuin yleisölle. Välillä pidettiin pitempiäkin jutusteluhetkiä. Kotiteollisuus heitti perusvarmat löylyt ilman suurempaa vastomista.

Omnium Gatheriumin Markus Vanhala

Kotimaisen konkarin jälkeen Omnium Gatherum tykitteli tanakoita äänivalleja pikkulavalla ja sai jalan polkemaan maata. Bändin tulkinta ja läsnäolo on vahvaa. Nämä ominaisuudet korostuvat entisestään pienemmillä lavoilla. Tiukka setti.

Bullet

Päivän kenties positiivisimman esityksen tarjosi Bullet, jonka häpeilemätön AC/DC-meininki tarttuu ainakin livetilanteessa välittömästi. Riffit olivat kohdillaan ja soundit kuulostivat todella upeilta. Välillä soitetaan yhdessä rintamassa hard rockin monelle dinosaurukselle samalla kumartaen tai sitten sooloillaan soittajakohtaisesti. Tarttuvaa meizinkiä, joka saa hyvälle tuulelle. Bullet on ennen kaikkea iskussa livetilanteessa. Esimerkiksi Myspace-sivujen musiikki ei tee oikeutta kokonaisuudelle. Yhtye on nähtävä livenä, jotta ymmärtää siinä piilevän potentiaalin.

Kamelotin Roy Khan

Puoli viideltä oli totta kai suunnattava päälavalle katsastamaan Kamelot. Kummitusooppera tarjosi monumentaalisia biisejä, mutta itseäni häiritsi koko keikan se, että laulujen sanoista oli puuroutumisen takia todella haastavaa saada selvää. Kuuntelemispaikallekin koetin hakea vaihtoehtoja, mutta merkittävää eroa en huomannut. Ilmeisesti earini olivat liian syvällä. Vokalisti omaa selviä näyttelijän lahjoja ajatellen etenkin teatteria. Ajoittain kyykistelevä ja ilmeilevä laulaja tuntui olevan kuin riivattu.
Sunnuntain toinen kotimainen kärkinimi oli kesän toisen Suomen keikkansa Tampereella heittänyt Stratovarius. Kuoronsa Nelosen Kuorosota-ohjelmassa voittoon johdattanut Timo Kotipelto toi lauteille karismaattisen ja teknisesti huippuosaavan bändin. Soundcheckiäkin tunnuttiin hiovan ennen keikkaa pieniäkin nyansseja myöten kohdalleen. Seuratkaapa keikan aikana esimerkiksi bassotaiteilija Lauri Porraa. Miekkosen työskentely on upea katsottavaa ja kuultavaa.

Timo Kotipelto

Stratovariuksen setti tarjosi vahvan ketjun, johon oli ripoteltu pari biisiä myös uunituoreelta Polaris-albumilta. Uusimman lätyn visuaalisesta annista on pakko antaa kiitosta. Mielestäni siinä on ensimmäistä kertaa tyylikäs Stratovarius-levyn kansi.

Starttina Hunting High and Low, sen jälkeen esimerkiksi Speed Of Light, Kiss Of Judas, Higher We Go, Million Light Years Away, ryhtiä aina suoristava Eagleheart, Winter Skies, Forever, Visions, Deep Unknown. Ja keikan pääteeksi eräs bändin virstanpylväistä – Black Diamond.

Thor

Kanadalainen Thor nauttii hevipiireissä tiettyä kulttimainetta, mutta meininki ei jostakin syystä vakuuttanut. Taitavia soittajia seurueesta kyllä löytyy, kuten kitaristi Price. Bändin lavakäyskentelyyn on pakko suhtautua huumorilla, sillä vakavastikaan sitä ei voi missään nimessä ottaa. Bändin isähahmo Jon Mikl Thor – entinen kehonrakentaja – vaihtoi keikan aikana ylleen erilaisia kostyymejä. Meno vaan vaikutti hivenen kömpelöltä. Joka tapauksessa persoonallinen tuttavuus kaikille niille, jotka eivät ole yhtyettä livetilanteessa nähneet.

Ennen päätösillan helmeä, Nightwishia, päälavalla nähtiin aplodit kirvoittanut livekosinta, kun Sauna Open Airin miesjuontaja, Godsplaguesta tuttu Nico Hartonen, polvistui lavalle hetken vaatimalla tavalla ja sai toivomansa vastauksen.

Anette Olzon

Nightwishin introna toimi upeasti Finlandia, johon irlantilainen Troy Donockley loi säkkipillillään upean lisäsyvyyden. Kyseinen keikan avaus oli mielestäni tämänvuotisen Sauna Open Airin paras ja viritti yleisön sopivan ylvääseen tilaan. Tervettä kansallisylpeyttä!

Romanticiden jälkeen seuranneen The Poet And The Pendulum -spektaakkelin aikana nähtiin ehkäpä festivaalin vaikuttavimmat pyroefektit. Tanakoiden kitaroiden ja vaikuttavan basson jytkeen lisäksi ilmaa koristelivat ensiksi tulikärpäset mieleen tuovat tulisuihkeet, tulen lieskat, sekä ilotulitteet. Biisin lopuksi yleisömereen lennätettiin metritolkulla punaisia kiiltäviä serpentiinejä. Nemon alkusoinnut nostattivat taas kiljahduksia yöhön.

Yleisön arvostuksesta yhtyettä kohtaan kertoo jotain tapa, jolla se suhtautui Islander-kappaleeseen. Rovaniemellä biisiin kuvatun musiikkivideon sanat unohtuivat Marco Hietalalta. Monen artistin painajainen oli kaikkea muuta kuin kiusallinen. Pienen rupattelutuokion jälkeen komea kappale käynnistettiin uudestaan.

Tuomas Holopainen ja Emppu Vuorinen

Aina yhtä raflaava I Wish I Had An Angel viimeisteli Nightwishin tarjoaman shown ja samalla tämänvuotisen Sauna Open Air -festivaalin. Nightwishin keikka oli kauttaaltaan hieno, vaikkakin hurmosmainen atmosfääri jäi tällä kertaa saavuttamatta. Saunotaan taas ensi vuonna.

Settiä by Nightwish: 7 Days To The Wolves, Dead To The World, The Siren, Amaranth, Romanticide, The Poet And The Pendulum, Nemo, Sahara, Islander, Last Of The Wilds, Dark Chest of Wonders, I Wish I Had An Angel

Teksti ja kuvat: Teemu Kytövuori