Sunnuntain raportoinnin aloittaa J.A.Kaunisto:

Tuskaisen lämmin sunnuntai vaikutti ennakkoon kuolonmetallin bakkanaalilta. Dave Mustainen Megakuoleman rinnalle tarjoiltiin Cannibal Corpse, Nile ja Trigger The Bloodshed. Allekirjoittaneen päivän ensimmäinen akti tarjosi hyvää lämmittelyä kuolonputkelle, Sue-lavan korkkasi teollisuushumppakomppimetalliryhmä Turmiö Kätilöt. Myös Inferno-lavalla oli humppakarkelot (Finntroll) mutta Turmion Kätilöt oli varmasti päivän rennoin musiikkihetki - metallin Petri Nygårdit! Aggressiota, uhoa, dancebiittiä ja pirun huonoja tekstejä. "Turpa kii Turpa kii Päin vittua Hui hai Päin vittua Hui hai" eli Tirehtööri ja Minä Määrään heiluttivat kansaa kiitettävästi ja kukkoileva solistikaksikko pisti myös välisiikeissä alta riman. "Onko täällä maskuliinisia tyyppejä - entä massikulleja". Sukkula Venukseen eli ulkomaan puheella Shuttle To Venus oli melkoista pakkopullaa ja Teurastajan alkua joutui odottamaan pienen ikuisuuden tyhjänpäiväisen yleisönhuudatuksen johdosta. Kokonaisuudessaan soundeissa olisi voinut olla enemmän potkua mutta Turmion Kätilöt oli takuuvarma kännisen (tai paremminkin krapulaisen) metallikansan herättäjä - varsinainen korjaussarja.


Turmion Kätilöt

Brittiläinen Trigger The Bloodshed lienee ainakin Britannian suunnalla suuri extreme-örinän hypetetty toivo. Kolme albumia julkaissut teknisen deathmetallin ääriryhmä vaikutti lavatilanteessa kovin puhtoiselta...nuorelta. High school-dödöä? Nimittäin jannut keuhkomiestä lukuunottamatta vaikuttivat lukion viimeiseltä luokalta keikalle karanneilta. Soittamisen into ja nuoruuden ennakkoluulottomuus suorastaan roiskui nuoren porkukan olemuksesta. Bändi oli kerännyt lavan eteen myös fanaattisen fanijoukon, joka jaksoi riekkua hullun lailla keikan alusta loppuun.


Trigger The Bloodshed

Tuoreen albumin nimibiisin Degeneraten aikana yleisön joukkoon saatiinkin kunnon moshpit, joka jaksoi temmeltää koko loppukeikan ajan. Varsinkin uuden levyn De-breed heilutti olemassaolevaa tai kuviteltua hevilettiä joka kolmannen paikallaolijan kohdalla. Bändi kärsi lievistä soundiongelmista, kitarat hävisivät karmean rumputulen alle mutta toisaalta kokoonpanon harrastama äärimmäisen nopeita purkauksia sisältävä salamasota on hankala tapaus kesäisellä ulkoilmafestarilla. Bändi onnistui kuitenkin lataamaan sata lasissa, vaikka keikka tuntui jäävät lyhyeksi. Ehkä jannuilla oli kiire tsekkaamaan Cannibaaleja ja Nilea...ainakin Nilen lupasivat tsekata yleisön joukosta keskeltä pittiä!

Allekirjoittaneen suuri odotus palkittiin puoli kuuden tienoilla Cannibal Corpsen aloittaessa teurastustuokion. Bändin lavaolemus oli kaikkea muuta kuin poikamainen. Raavaita ja lievästi mahakkaita äijänkoriläitä, jotka eivät ulkonäon puolesta ole joka äidin suosikkivävyehdokkaita. Corpsegrinder-Fisherin aloittaessa möykkäämisen, homma oli selvää teurastettua pässinlihaa. Ei voinut muuta kuin käyttää kulunutta ilmaisua - oliko se karhu! Tosin parin ensimmäisen siivun kohdalla allekirjoittanut joutui lievästi pettymään ohuen soundin johdosta mutta oikean kuuntelupaikan etsiminen tuotti täysosuman. Edelleenkin on pakko myöntää, että Cannibal Corpselle olisi toivonut pimeämpää soittopaikkaa, aurinko teki kaikkensa keikan tunnelman latistamiseksi. Onneksi Cannibaalit eivät ole mitään herneenpoimijoita, vaikka vokalistin ääni oli vähällä loppua ennen keikan viimeistä kiekausta.


Cannibal Corpse

Kun Corpsegrinder-Fisherin naamalla ja äänellä huudetaan "I Will Kill You", heikompirakenteisella jannulla virtsankarkaus on enemmän kuin lähellä. Meinaan siinä on asennetta, kuten koko biisissä. Ajattelee vaikka samaa Mokoman Annalan keuhkoamana, ei ehkä pahemmin hetkauta. The Wretched Spawn repi ja raastoi myös vailla armoa. Ensimmäisen levyn Scattered Remains, Splattered Brains oli silkkaa nostalgiaa ja Make Them Shuffer allekirjoittaneen ehdottomia suosikkeja. Vaikka soundi ei ollut paras mahdollinen ja ääntä olisi saanut käyttää reilummin, Cannibal Corpse ansaitsi työvoiton. A Skull Full Of Maggots, mitä vielä...no tietenkin Tomb of The Mutilated -albumin tajuttoman törkeä iskuhitti Hammer Smashed Face. aaaaaaaaaarrgggg, laukaus ja vainaa. Cannibal Corpsen keikka ei ollut paras mutta pirun käskevä ja vakuuttava.

Sue-lavan täyteen pakatun yleisömeren perusteella Nile on nostettava Tuska-sunnuntain odotetuimpien aktien joukkoon. Yleisömeri osoittautui myös pirun innokkaaksi ja jopa yhteislauluvoimaiseksi organismiksi. Nimittäin kuolonmetallin tahtiin tapahtuva yleisökaraoke lienee harvinaisempaa kansanherkkua. Kuten Trigger The Bloodshed, Nile on lavalla myös suhteellisen tylsä ilmestys. Keskivertovirtasilta vaikuttava porukka pysytyi kuitenkin tuomaan Tuskan keskuuteen palan Egyptin mystisiä tarinoita. Tuoreimman albumin Kafir-biisillä aloitettu keikkatuokio sytytti eturivin totaalisesti liekkeihin. Sacrifice Unto Sebek ei vähentänyt yleisön mielenkiintoa.


Nile

Bändi veivasi ulkoilmafestarin ja musiikin luonteen huomioon ottaen tajuttoman timanttisilla soundeilla. Serpen Headed Maskin alkaessa, ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Papyrus Containing the Spell to Preserve Its Possessor Against Attacks from He Who Is in the Water -nimihirviön voisi kuvitella olevan yhtä tylsä kuin nimensä mutta kaikkea muuta!. Ithyphallic-viisun kohdalla bändi tarjoili ainakin vokalisti/kitaristi Karl Sandersin mukaan miehen oman Nile-lempparin. Jos death metal -keikkaa voi väittää nautittavaksi, Nilen Tuskan rypistys oli juuri sellainen. Nile on kaikkea muuta kuin suoraviivainen aaaaarrgggg-orkesteri, mystinen lumous tarttui väkisin festarikulkijan vaatteisiin. Mitäs me pirulla ja saatanalla, onhan meillä Osiris, Anubis ja mitä kaikkia heitä olikaan...

Tomi Asuintupa jatkaa sunnuntain Tuskailua:

Tuskan päätöspäivä taittui muutenkin ahkerasti itseänsä paljastelleen auringon vääntäessä lämpötilaa vielä muutaman asteen lämpimämmäksi. Hevi-ikoni Blackie Lawlessillekaan ei varmasti tullut viileä hänen esiintyessään kokomustissa vetimissä W.A.S.P.in keulilla päälavan avaajana. Kenttä turposi ihmisistä pöhöttyneen Blackien säästellessä hittejään suuren yleisön harmiksi. L.O.V.E. Machine sekä Wild Child piristivät settiä, mutta taustabändin terhakkaasta esiintymisestä huolimatta tunnelma jäi hieman krapulaiseksi. Teatraalisuus oli jätetty minimiin ja pääosassa oli Blackien jäätävällä äänellä varustettu musiikki. Suurin hitti Be Somebody jätettiin pitkitettyine huudatuksineen viimeiseksi. Hieman jäi ihmetyttämään, miksi Blackie Lawless tekee homman vaikeaksi sekä bändille ja yleisölle jättämällä settilistaan niin paljon tyhjäkäyntiä. W.A.S.P.illa löytyisi materiaalia, josta olisi voinut kauhoa selvästi tiukemman kokonaisuuden. Pitkitettyjä kitarasoolojakaan kukaan ei varmasti olisi jäänyt kaipaamaan.


W.A.S.P/Blackie Lawless


W.A.S.P.

Keskinkertaiseksi jäi myös Inferno-teltassa soittavan Warmenin anti. Tilutteluheavyn sanansaattajilla alkaa olla genressään jo sen verran ahdasta, että esiin noustakseen eivät riitä enää pelkät vikkelät sormet. Warmen toki rakentaa biisejään muunkin kuin sorminäppäryyden varaan, mutta materiaali ei ole vielä tarpeeksi vahvaa.

Kolmipäiväisen festivaalin viimeisin esiintyjä Megadeth käänsi samalla lehden Tuskan historiassa ollen viimeinen Kaisaniemessä esiintyvä Tuska-artisti. Ensi vuonna Suvilahteen siirtyvälle metallijuhlalle päätösakti ei olisi voinut olla juuri parempi.

Lavalla nähtiin suomalaisten iloksi jälleen kaksi Davea alkuperäisen basistin Dave Ellefsonin palattua bändiin. Ennen keikan alkua rumpujen ydinvoimabasarikalvoista saattoi löytää viitettä, mihin aikakauteen materiaali tulee painottumaan. Hyväntuulisen Dave Mustainen johdattama rykmentti paiskoikin suomalaisten iloksi lähes koko Rust In Peace –albumin läpi. Vanhemmalla materiaalilla (Wake Up Dead, In My Darkest Hour) startannut keikka sai seurakseen uusimman sinkun (Head Crusher). Skin O’ My Teethin jälkeen alkoikin varsinainen Rust In Peace –kavalkadi bändin soittaessa järjestyksessä albumia läpi. Keikan alussa soundit eivät olleet lähellekään balanssissa, mutta vika korjaantui täysin keikan edetessä. Dave ei liikoja rupatellut, mutta oli muuten oikein leppoisalla tuulella. Hän tuli myös muistuttaneeksi olevansa huikea riffien kirjoittaja. Holy Warsin aloittaessaan hän huomio uudempaa fanikuntaa sanomalla ”Almost twenty years ago when most of you were little babies I wrote this song”.



Megadeth/Dave Mustaine

Muita illan aikana klassikkoja olivat Angry Again, Symphony of Destruction sekä keikan päättänyt Peace Sells. Yleisö sai haluamansa. Megadethin tyytyväisyyttä illan vetoon puolestaan kuvastaa se, että bändi jäi vielä pitkäksi aikaa lavalle kiittelemään yleisöä. Varsinkin Dave Mustainen kiitollisuus vaikutti lähes uskonnolliselta. Mustaine suuteli plektransa ja heitteli niitä rahvaan sekaan ehtymättömästä varastostaan. Lopuksi hän muistutti loppuunmyydyn festivaalikansan osoittavan, että metalli elää! Näin totisesti on! Ensi vuonna Suvilahdessa!


Megadeth


Teksti: J.A.Kaunisto ja Tomi Asuintupa
Foto; J.A.Kaunisto