Turku, Ruissalo 9.7.2010

40-vuotista taivaltaan viettäneen Turun Ruisrockin perjantai sisälsi annoksen nostalgiaa (Canned Heat, Ozzy), raskaampaa rutistusta (Ozzy, Finntroll, Tarot, Arch Enemy, Amorphis, Baroness) ja reilusti punkimpaa särmää (Rise Against, NOFX, Billy Talent, Frank Turner). Lopulta iltaan mahtui vain yksi tähti, mr. Ozzy Osbourne.



(Mesta.netin festariryhmä urakoi kokoonpanolla Petri Kipinä teksti/foto ja J.A.Kaunisto teksti/foto)

(J.A.)
Allekirjoittaneen osalta 40-vuotisjuhlaRuissi alkoi Herra Ylpön & Ihmisten keikan viimeisen kolmanneksen seurassa. Vaikka alueelle levittäytynyt juhlakansa vaikutti vielä vähälukuiselta ja päämäärättömästi harhailevilta yksilöiltä, oli Herra Ylppö onnistunut houkuttemenaan Paviljonkilavan eteen tukevan massan innokasta festarilaumaa. Lavalla patsastelivat myös PMMP:n Mira ja Paula, tosin pelkkien kuvien muodossa. Lopulta Herra Ylppö lahjoitti PMMP:n tytöt Ruissikansan jatkokäyttöön. Pojat Ei Tanssi sai reilusti vastakaikua ja saattoipa muutama poikakin ottaa tyttöjen seurana villejä tanssiaskelia. Ylppö piti helteestä huolimatta yllä coolia ulkomuotoa, musta pikkutakki ja kravatti pysyivät yllä keikan loppuun asti.


Herra Ylppö yleisön keskuudessa

Kuluvan kesän Kesäkumi-viisu Hevimetallia sopii festaritilanteeseen kuin promille päähän. Kuten myös Porno, jonka aikana Herra Ylppö innostui tekemään lähempää tuttavuutta eturivin fanien kanssa ja lopulta mies hyppäsi mikrofoni seuranaan kansan keskuuteen. "Teillä on siellä paremmat bileet", totesi lavalle palautettu Ylppö ennen Kehtolaulua. Encorena vielä räväkkä Riisu Siipesi, Ylppö vaikutti silminnähden otetulta saamastaan innokkaasta fanipalautteesta.

Teltassa koettiin kello 18.00 elävä pala Ruisrockin historiaa. Canned Heat soitti boogiebluesiaan Ruissalossa viimeksi vuonna 1971! Keikka oli selvästi pyhiinvaelluskohde monelle nuoruutensa päiviä muistelevalle varttuneemman polven musadiggarille. Kun lavalta kysyttiin, kuinka moni oli paikalla edellisellä Canned Heat -keikalla, käsiä nousi kiitettävän paljon.


Canned Heat

Vaikka bändistä oli ukkoja vaihtunut sitten viime näkemän, Canned Heat oli yllättävän rento ja hyväntuulinen bluesboogieakti. Tuntui siltä, ettei bändin tarvinnut vakuutella tai todistella mitään. Vaikka orkesterin nokkamiehet Alan Wilson ja Bob Hite tekivät tuttavuutta viikatemiehen kanssa jo vuosia sitten, Canned Heat ei antanut itsestään kuvaa viimeistä kiertuettaan haluttomana tekevästä pappaorkesterista. Mitä vielä, kokoonpano oli suorastaan aurinkoinen. Sugar Been ja Midnight Sunin kaltaiset perinnesiivut henkivät pelkkää hyvää mieltä ja Canned Heatin tarjoama nostalgia-annos maistui makealta Ruissalon kauniissa kesäillassa. Juuri sitä, mitä oli tilattu!

(Petri)
Tarotin olin nähnyt lauteilla edellisen kerran kesäkuun alkupuolella Tampereen Sauna Open Airissa. Tuolloin huono sää vei varmasti osan niin yleisön kuin bändinkin energiasta eikä keikka kohonnut tasoltaan kovinkaan kummoiseksi. Odotukset Ruissalon lämmössä olivat siis korkealla. Tarot olikin aavistuksen parempi kuin Tampereella muttei homma tälläkään kertaa aivan putkeen mennyt. Biisilista myötäili Ratinan keikan vastaavaa ja bändi jätti jälleen jotenkin vetelän ja löysän kuvan itsestään. Marco Hietala laulaa kyllä hyvin ja bändi soittaa tiukasti mutta keikkatilanteessa biisien hyvällä rytmityksellä on tärkeä osansa. Tässä Tarotilla on selkeän ryhtiliikkeen paikka.


Ruissalossa kuultiin jälleen runsaasti viimeisimmän levyn materiaalia. Keikkatilanteessa raskaat ja hitaat biisit eivät tavoittaneet sitä samaa tunnelmaa mitä levyllä. Marco muistetaan myös Kuopion kuoron johtajana viimeisimmästä Kuorosota- ohjelmasta. Ruissalossa lavalla nähtiin kyseisen kuoron jäseniä laulamassa mukana. Tämän tempauksen olisi voinut jättää väliin. Siksi turhanpäiväiseltä koko touhu tuntui. Tampereen keikan tapaan Tommi Salmela pääsi jälleen myös runsaasti ääneen. Calling down the rainin vokaalit sujuivat kokonaan miehen komennossa. Tarotilla on riveissään kaksi erittäin pätevää laulajaa.

Tarotin settilista: Sleep in the dark/I walk forever/Satan is dead/Crows fly black/Tides/Calling down the rain/Hell knows/Pyre of gods/Rider of the last day/Traitor


Anniskelualueen yhteydessä sijainneen Converse- lavan korkkasi ensimmäisenä Pyhät Tepot. Hulvattomilla taiteilijanimillä varustettu kokoonpano taisi olla useammalle festivaalivieraista vielä tuntematon tapaus. Yhtye julistaa uuden aallon punkin ilosanomaa ja panostaa lavalla hauskanpitoon. Mistään huumoribändistä ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole syytä puhua. Bändi julkaisi debyyttialbuminsa Täältä tulee Pyhät Tepot toukokuussa. Ruissalossakin kuultu ensisingle Me muutetaan Lontooseen julkaistiin aikoinaan internetissä. Pyhät Tepot hurmasi viattomuudellaan ja välittömyydellään, kohkausta unohtamatta. Kappaleista ainakin Mä oon koditon, Hei tyttönen ja Punk heräsi henkiin upposivat hyvin paikalle saapuneeseen yleisöön.

(J.A.)
Negative vaikutti rennolta ja innostuneelta, onhan orkesterilla mukanaan tuore levy ja End Of The Line on hieno biisi. Allekirjoittaneen huomion varasti kuitenkin Ruotsin naisvoimin vokaalit hoitava death metalli-akti Arch Enemy. Angela Gossowin death metal -huutajan taidot on jo aikaisemmin tullut todistettua päteviksi ja Angela karjui/kiljui Ruissalossakin vakuuttavasti. Angela ansaitsi heti festarin angstisimman naisen arvonimen, vaikkakin biisien välillä vokalisti hymyili valloittavasti.


Negative

Bändi soitti nipun uusia siivuja, mutta kaikki tuntui uppoavan innokkaaseen fanijoukkoon täysillä. Yleisön joukossa mellakoi parikin moshpittiä, joista ei virta tuntunut loppuvan ennen viimeistä sointua. Naispuolisille faneille omistettu bändin esikoislevyn Dark Insanity ("dark fuckin' female insanity") antoi Angelalle mahdollisuuden karjua itsensä käheäksi, loistava veto. Myös Dead Eyes See No Future sai yleisöön ylimääräistä liikettä. Luonnollisesti bändi ei voi jättää esittämättä We Will Rise -siivua ja Nemesis oli hyvää jatkoa edelliselle. Arch Enemy viihtyi silminnähden lavalla ja bändin tukeva tuuttaus tarjosi päivän parhaita metallihetkiä, niin soundien kuin tunnelman puolesta. Amorphis paini samassa sarjassa mutta esimerkiksi Tarot jäi pahasti Ruotsin death-aktin jalkoihin.


Arch Enemy

Keikan jälkeen Arch Enemyn kotisivuilta saattoi lukea bändin fiiliksiä Ruissalon keikasta: "Ruisrock simply killed! You were awesome. We loved every minute up there on stage! And what a killer view.. Water, woods, big cruise ships.. ".

(Petri)


Teppojen jälkeen astetta vakavamman punkin pariin siirryttiin seuraavaksi rantalavalla, kun amerikkalainen kantaaottava yhtye Rise Against nousi lavalle. Yleisöä oli saapunut mukavasti paikalle ja keikan aikana innokaimmat heistä intoutuivat useammankin kerran ”pittiin” laulaja Tim McIlrathin kehotuksista. Mustiin pukeutunut yhtye nauttii selvästi myös Suomessa vankkaa suosiota. Keikan selväksi kohokohdaksi nousi ehkäpä odotetusti hittibiisi Ready to fall, joka jyräsi myös livenä vastustamattomasti. Kappaleestahan on tehty melkoisen pysäyttävä musiikkivideo. Tämän lisäksi Chamber the cartridge sekä The good left undone saivat pölypilven keskellä vellovan yleisön innostumaan.

Lisää asennetta mutta myös rutkasti huumoria nähtiin ja kuultiin seuraavaksi niittylavalla, kun toinen pitkän linjan amerikkalainen punk-yhtye NOFX aloitti oman osuutensa. Skate punkkia ja skata mukavasti sekoitellut setti sai yleisön välillä riehumaan, välillä keinumaan letkeästi. Juttua lavalla riitti jatkuvalla syötöllä kun Fat Mike, El Hefe sekä Eric Melvin sanailivat keskenään. Tarinaa saatiin aikaiseksi muun muassa syntymäpäivistä ja perjantaina Ruisrockkiin ilmaiseksi saapuneista yli 70-vuotiaista. Hauska yksityiskohta oli myös se, että Melvin juhli oikeasti syntymäpäiviään 40-vuotisjuhliaan viettävän Ruisrockin lavalla.


Keikkansa aikana NOFX esitti Suomelle uuden kansallislaulun Fuck the finns sekä valitsi meille uuden lipun sateenkaaren väreissä. Juttua ja vitsejä tuli aivan liikaa ja itse musiikki tahtoi unohtua kokonaan. Vitsit menettivät osan tehostaan liian puheliaisuuden takia. Musiikkiakin toki kuultiin ja parhaiten yleisöön upposivat We called it America, Don't call me white sekä letkeä Kill all the white man. Kappaleiden nimistäkin voi päätellä ettei NOFX: aa pidä ottaa liian vakavasti. Bändin humoristinen asenne kiteytyi hyvin keikan päätyttyä kun Everyone's a little bit racist alkoi soimaan nauhalta.

(J.A.)
Ruissalon iltapäivä tarjosi punkimpaa kohellusta usean kokoonpanon taholta. Pienimmällä Converge-lavalla aloitti samaan aikaan NOFX:n kanssa brittiläinen folkpunkkari Frank Turner. Miehen kokoonpano revitteli yhden Ruissipäivän parhaista keikkahetkistä, vaikka suuri osa porukasta oli ihmettelemässä NOFX:n hyväntuulista huulenheittoa.


Frank Turner

Vaikka porukkaa oli suhteellisen vähän, jengi oli sitäkin innokkaampaa. Viisujen sanat löytyivät monen paikallaolijan suusta ja Turnerin konstailematon folkpunk toimi kympillä vähäisestä sähkömäärästä välittämättä. Turner aloitti irlantilaistunnelmissa mies ja kitara -otteella debyyttisoolonsa kappaleella The Real Damage. Bändin saapuessa lavalle, fiilis nousi vielä muutaman pykälän Poetry Of The Deed ja Live Fast Die Old -viisujen voimin. Kokoonpanon välitön ja rento esiintyminen upposi kansaan kuin herättäjuhlilla. Turner olisi ehdottomasti ansainnut laajemman yleisömassan huomion. Toisaalta kuten kotimainen folkpunk-duo Jaakko & Jay, iso lava ei vain ole kaikkia akteja varten. Intiimi ote kaipaa yleisön kosketuksen.

Kanadalainen emo/pehmopunk/rock-orkesteri Billy Talent oli selvästi odotettu vieras. Kokoonpano oli parin vuoden takaisesta Ruissin keikasta kasvanut selvästi suuremmaksi - siis musiikillisesti, muuten jannut olivat yhtä nuoria kuin silloinkin. Bändi muisti myös hehkuttaa pitkä-aikaisen kiertuekumppaninsa Rise Againstin mukanaoloa Ruissalon rannoilla. Billy Talentin jannut hengailevat kuulemma myös NOFX:n tyyppien kanssa ja bändi omisti NOFX:lle yhden viisunkin.


Billy Talent

Ranta pullisteli porukkaa Billy Talentin aloittaessa sisäsiistiksi opetetun rokituksensa. Diamond And Landmine ja This Suffering antoivat kansalle sitä, mitä tultiin hakemaan. Välillä puhuttiin jääkiekosta. Bändi tiesi Suomen olevan kova kiekkomaa mutta luonnollisesti Kanadalla on kultajoukkue. "Mutta onneksi emme ole jenkkejä", kansa vastasi jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee. Tuoreimman levyn Rusted From The Rain sai yleisökaraokeen vauhtia ja lavan edustalle muodostunut moshpit otti kunnon lisäkierroksen. Fallen Leaves sekoitti jengin lopullisesti, Billy Talent oli kieltämättä yksi perjantain suosikkiorkestereista. Vaikka irvistyskerroin jäikin matalaksi...

(Petri)


Savannahin kaupungista, Georgian osavaltiosta ponnistava Baroness oli itselleni täysin tuntematon nimi ennen yhtyeen nousemista telttalavalle. Heti alkuun kävi kuitenkin selväksi mistä oli kysymys. Baroness antaa musiikin puhua puolestaan. Biisit ovat pitkiä eikä kappaleiden välissä pidetä turhia taukoja ja tuhlata aikaa puhumiseen. Laulajakitaristi John Dyer Baizleyn ulosanti oli todella vaikuttavan näköistä ja kuuloista. Yhtye onnistui koskettamaan. Rajusti tempoa vaihdelleet kappaleet yhdistettynä Baizleyn huutoon tekivät vaikutuksen. Tutustumisen arvoinen yhtye.


Perjantain itseoikeutettu pääesiintyjä oli legendaarinen Ozzy Osbourne. Ennen keikkaa mielessä häilyivät epäilyt herran nykykunnosta ja kestävyydestä esiintymisen aikana. Aika pian kävi selväksi ettei sairasteluista kärsineen miehen kunnossa sen suurempaa vikaa ollut. Ozzy riehui ja hyppi keikan aikana kuin parhaina vuosinaan ja huudatti yleisö tutuilla ”I wanna hear you scream”- huudoilla. Keikka starttasi Bark at the moonilla jonka jälkeen kuultiin illan ainoa maistiainen uusimmalta studiolevyltä. Let me hear you scream onkin tuon levyn parhaimmistoa.


Lavatempauksistaan tunnettu Ozzy jekutti kuvaajia suihkuttamalla näiden sekä yleisön päälle vaahtoa kanuunallaan. Suihku oli melkoinen mutta se ei latistanut tunnelmaa. Päinvastoin. Kylpytuokion soundtrackina toiminut Mr. Crowley kuului illan vaikuttavimpiin hetkiin. Onhan kappale Ozzyn ehdottomasti parhaita. Myös Black Sabbathin tuotannosta kuultiin luonnollisesti maistiaisia. Ensin Fairies wear boots soi komeasti ja jylhästi. Uuden kitaristin Gus G:n ja muun bändin jamittelun jälkeen kuultu Ironman toimii sekin aina vaan. Kappaleen aikana Ozzy tyhjensi kanuunansa lopullisesti eturivin yleisön niskaan.


Ozzyn keikan ehdottomiin huippuhetkiin kuului myös Killer of giants, toinen herkkupala The ultimate siniltä Shot in the darkin lisäksi. Crazy train toimi oivana päätöksenä keikalle jonka jälkeen bändi hävisi lavalta. Yleisön vaativat taputukset palkittiin ja Ozzy kumppaneineen palasi vielä lavalle esittämään sen pakollisen Paranoidin. Ozzy Osbournen esiintyminen oli komea kruunu perjantaille. Uusi kitaristi Gus G osoittautui päteväksi soittoniekaksi joten Ozzyn perinteet hyvien kitaristien palkkaamisessa jatkuvat. Mahtoiko tämä olla herra Osbournen viimeinen suomenvierailu? Toivottavasti ei.

Ozzy Osbournen settilista: Bark at the moon/I wanna hear you scream/Mr. Crowley/I don't know/Fairies wear boots/Suicide solution/Shot in the dark/guitar/drum solo/Ironman/I don't want to change the world/Killer of giants/Crazy train//Paranoid