Down by the laituri
26.-31.7.2011, Turku

Torstaina vietettiin laiturilla hevipäivää. Pääteltan lavalle nousi Suomeen neljän keikan minikiertueelle saapunut W.A.S.P. Lavan Blackielle ja kumppaneille lämmitti Stam1na. Illan viimeinen esiintyjä teltassa oli kotikaupungissaan soittanut Kilpi. Jokirannan lisäksi heviä kuultiin Klubilla, jossa lauteille nousi puoliltaöin Mokoma. W.A.S.P. houkutteli Pääteltan alueelle 3000 ihmistä, mikä oli toiseksi suurin lukumäärä tämänvuotisen laiturin päiväkohtaisissa yleisömäärissä.


Yhdysvaltalainen W.A.S.P. on eittämättä hevirokin elävä legenda tai näin pitäisi ehkä ennemmin kuvailla yhtyeen ainoata alkuperäistä, laulaja-kitaristi Blackie Lawlessia. Miehen 1980 –luvulta asti johtama orkesteri on nykyään vain kaukainen muisto alkuaikojen shock rockia lähentelevästä imagostaan. Nykyisellään yhtye on lähinnä Blackien sooloprojekti. Sen verran monia miehistönvaihdoksia yhtye on kokenut uransa aikana. W.A.S.P. on konsertoinut Suomessakin useasti ja Down by the laiturissa viimeksi vuonna 2008. Monet muistavat tuolta keikalta parhaiten sen viivästyneen alun. Tällä kertaa historia toisti itseään ja yhtye venytti lavalle nousua puolen tunnin ajan. Anteeksiantamatonta käytöstä tiukan aikataulun festivaalilla sekä uskomatonta yleisön aliarviointia. Nyt jo toisen kerran.


Suosio on häilyväistä ja ihmiset anteeksiantavaisia. Puolen tunnin odottelun jälkeen alkoi yleisön joukosta kuulua kunnon buuauksia. Tämä näytti olevan jonkinlainen merkki W.A.S.P.ille sillä samalla hetkellä alkoi introna toiminut nauha pyöriä. Siinä kuultiin pikku pätkiä useista yhtyeen kappaleista. Yleisö, joka oli hetki sitten buuannut, repesi raikuviin suosionosoituksiin. Blackie kumppaneineen laittoi teltan polvilleen On your kneesin myötä. Tämän perään bändi tykitti onnistuneen versionsa The Whon The real mesta. W.A.S.P. uhkui energiaa mutta välillä sen toivoisi käyttävän hieman tuoreempia valintoja setissään sekä unohtavan ne iänikuiset potpurit. Eikä sitä myöhästelyä voi niin vain antaa anteeksi. Hevi voi olla ainakin toisinaan huonoimmillaankin parasta mutta tällä kertaa pysyin alkuperäisessä suunnitelmassani ja lähdin Klubille. Jopa reilusti aiottua aiemmin.


Down by the laiturin parhaita puolia on se, että varsinaiselta alueelta voi välillä poistua ja palata taas takaisin mikäli tilaa on. Omia juomia ei sallita ja se on hyvä asia. Laukkujen tarkastus sujui suhteellisen joustavasti ilman sen suurempaa hammasten kiristelyä. Hevi tekee hyvää mutta niin tekee toisenlainenkin musiikki. Liikkumisen vapauden tuomin edellytyksin olin suunnitellut käyväni W.A.S.P.in ja Kilven välissä Klubilla, jossa esiintyivät Tero-Petri yhtyeineen sekä Tuula Amberla laiturin ohjelmistoon palanneen Runoklubin yhteydessä. Torstaista näytti tulevan varsinainen muuttuneiden aikataulujen painajainen jonka sain huomata paikalle saapuessani. Alkuperäisen ohjelman mukaan tuohon kellonaikaan lavalla piti olla runoilijoita mutta sinne kapusikin Tero-Petri. Jälkeenpäin muuttuneesta aikataulusta sai kuulla ja lukea ainakin kahta eri versiota. Milloin puhuttiin lipunmyynnin kangertelusta, milloin soundcheckin viivästymisestä.


Tänä vuonna laituriohjelmaan palautettu Runoklubi ei tavoittanut kohdeyleisöään. Ensi vuotta varten jäi paljon parannettavaa. Paikkana Turun Klubi ei ole oikea tämänkaltaisille esityksille. Pienempi, intiimi ympäristö olisi sopinut paremmin myös musiikkiesitykselle. Onhan Tero-Petri Suovanen yksi lahjakkaimpia ja taitavimpia sanoittajia suomalaisessa rockmusiikissa. Laulujen pienet tarinat kertovat ihmiselon iloista ja suruista elävästi. Niihin on välillä erittäin helppo samaistua. Aikataulumuutosten takia musiikkia kuultiin tunnin verran alkuperäisen puolen tunnin sijaan. Tämähän sopi allekirjoittaneelle mainiosti runoilijoita mitenkään väheksymättä.


Tero-Petri aloitti keikkansa puhuttelevalla Uuteen perheeseen -kappaleella. Kaksi mainiota studioalbumia julkaissut yhtye oli rennolla tuulella ja hymy oli kaikilla herkässä. Klubin lavalla ei nähty yhtyeen basisti Jakke Ahoa vaan tämän korvasi Limonadi Elohopeassa bassoa aikoinaan soittanut Raine Hynninen. Hienosti mies tonttinsa hoitikin. Neljän Tero-Petri -kappaleen jälkeen lavalle toivotettiin tervetulleeksi myös Liikkuvista Lapsista muistettava Tuula Amberla. Laulajattaren läpimurtohitti oli 1980 –luvulla Jukka Alihangan säveltämä, Alpo Jaakolan runon pohjalle sanoittama Lulu. Mitä mainiointa Runoklubimusiikkia siis. Paikalle eksynyt hävettävän pieni yleisökin intoutui Amberlan lavalle tulosta niin, että ryhtyi tanssiin. Korppi, reggaena esitetty Hiski Salomaan Tiskarin polkka sekä itselleni miellyttävä uusi tuttavuus Alihangan sanoituksista, Auto jäi maantielle, kuulostivat hyviltä.


Suovasen ja Amberlan Vastarannan valoa –duon jälkeen Tero-Petri esitti vielä nipun hienoja kappaleita. Jätetään järkemme sakkopaikalle, Lämpö harakoille ja Metsämansikat, siinä varsinainen kolmen suora. Yhtenä ylimääräisenä kuultiin Rauhan aikana itkeneet naiset. Tero-Petri ja Tuula Amberla kumppaneineen vetivät pisteet kotiin. Aiemmin toisilleen täysin vieraat persoonat esiintyivät lavalla kuin olisivat tehneet niin aina. Sääli, että runoilijat jäivät itseltäni tällä erää kokematta. Torstai oli toivoa täynnä ja loppujen lopuksi kaikki menikin hyvin, aikataulujen muutoksia ja venymisiä lukuun ottamatta. Hienon keikan jälkeen oli mukava siirtyä takaisin Aurajokirannan ihmispaljouteen.

Tero-Petri & Tuula Amberla settilista: Uuteen perheeseen/Haavoittunut nauraa aremmin/Hän tulee pian kotiin/Ihminen joka ei enää soi/Korppi/Muukalaisia kapakassa/Tiskarin polkka/Lulu/Auto jäi maantielle/Vastarannan valoa/Jätetään järkemme sakkopaikalle/Lämpö harakoille/Lauri Metsämansikat//Rauhan aikana itkeneet naiset


Pääteltan pahin paine oli purkautunut W.A.S.P.in myötä. Paikalla oli yhä kuitenkin mukavasti porukkaa kun turkulainen Kilpi aloitteli omaa osuuttaan. Suomenkielisen hevin parhaimmistoon kuuluvan orkesterin riffit ovat tanakka sekoitus omaa ja lainaosastoa ja ne ovat vahvasti kallellaan kasariosaston suuntaan. Tarttuvia biisejä yhtyeellä riittää ja solisti Taage Laiho on maamme parhaita kun lauletaan korkealta ja kovaa. Mieshän on tunnettu monen kotimaisen orkesterin sekä -projektin solistina. Aikoinaan, kun Kilpi astui varjoista valoihin, otti minulle aikaa totutella laulukielenä toimivaan suomeen. Kovin kauaa se ei aikaa vienyt ja sanoituksista alkoi löytyä tarttumapintaa. Hyvin nopeasti yhtyeen osakkeet kohosivat omassa pörssissäni.


Samaan aikaan toisaalla Kilven debyyttialbumilta rykäisi setin liikkeelle. Yhtye osasi tehdä tarttuvia kappaleita jo tuolloin. Esikoiseltaan orkesteri soitti myös pitkästä aikaa livenä kappaleen Piikkinä lihassa. Kilven setti jakautui suhteellisen tasaisesti yhtyeen kaikkien albumien kesken. Uusimmalta levyltä Pirun merta bändi soitti ehkä hieman yllättäen vain neljä kappaletta. Yllättäen siksi, että sitä on pidetty arvosteluissa onnistuneena, hienoisena tyylinmuutoksena. Jos nyt jotain kappaletta torstai-iltana jäi kaipaamaan niin tuon levyn aloitusraitaa Katalat ihmiset. Muutoin setti osoitti, että Kilvellä alkaa olla kasassa melkoinen määrä tarttuvia kappaleita. Peräperää kuultiin mm. Savuna ilmaan, Nerokasta ikävää ja Kunnes kuolema meidät erottaa. Hyvillä kappaleilla pääsee pitkälle. Sen Kilpi on mitä ilmeisemmin tajunnut.

Kilpi settilista: Tervetuloa/Samaan aikaan toisaalla/Velka/Käännetään maailma/Pahan ilman linnut/Aina kun sä lähdet pois/Piikkinä lihassa/Varjoista valoihin/Yhtä ihoa/Kaaoksen kuningas/Tuli, vesi, ilma ja maa/Viinapiru/Savuna ilmaan/Nerokasta ikävää/Kunnes kuolema meidät erottaa/Sielut iskee tulta/Helvetissä tavataan

Teksti: Petri Kipinä
Kuvat: Petri Kipinä & Antti Nurminen Nieminen