Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Festarit



Provinssirockin promoottori: Aina ohjelman suhteen jää jotain kaivelemaan
13.06.2012   23:22

Provinssirock järjestetään Seinäjoella tulevana viikonloppuna 15.-17.6. Festivaalin promoottorin Juha Koivisto kertoi tuoreimmat Provinssi-kuulumiset Mesta.netille h-hetken alla.

Festivaalien alkamisen on enää muutama päivä aikaa. Millainen loppupuristus on perinteisesti vielä edessä?

- Monen asian tarkistamista ja samaan aikaan armotonta monen pienen ja isomman asian säätämistä ja vääntämistä. Päivät pitenee ja yöunet vähenee tässä vaiheessa vuotta.

Millaisia muutoksia Provinssirock 2012 on kokenut?

- Isoin yksittäinen muutos on Ylex-teltan omistaminen aika pitkälti elektroniselle musiikille. Lauantai menee kokonaan Renegade konseptin alla ja luvassa on 12 tuntia lähes tautonta musiikkia.

Miten esiintyjien buukkaus sujui tänä vuonna? Jäikö suuria nimiä hampaan koloon?

- Muutamasta isosta kiertueesta huhuiltiin syksyllä, jotka eivät kumminkaan toteutuneet. Tästä yhtenä juttuna jäi mieleen Rage Agaist The Machine. Aina ohjelman suhteen jää jotain haaveiltavaa tuleville vuosille, mutta toisaalta tänä vuonna saimme muutaman jutun, jotka tulivat vähän yllättäen. Kyuss Lives! ja myöskin Eagles of Death Metal olivat tällasia juttuja

Provinssirock on yksi pitkäikäisimpiä ja menestyneimpiä musiikkifestivaaleja Suomessa. Mikä on menestyksenne salaisuus?

- Tuossa taannoin silmiin osui tutkimus Provinssista, jossa vastaajat pitivät tapahtuman tunnelmaa tärkenä tekijänä. "Ihmisten Juhla". Jos yleisö viihtyy, niin silloin ollaan hyvillä raiteilla.

Mitä itse odotat eniten tämän vuoden Provinssirockilta?

- Päätösklubia ja Paula Koivuniemeä!

Mesta.net on jälleen mukana Provinssirockissa. Seinäjoelta on luvassa uutisia, valokuvia ja raportteja.
Jaa: Facebook


Festarit
Provinssirock, sunnuntai 16.6.2013
17.06.2013   13:50

Provinssirock, lauantai 15.6.2013
16.06.2013   15:32

Provinssirock - perjantai 14.6.2013
15.06.2013   15:48

Jurassic Rock - festarikesä oli siinä
21.08.2012   07:42

Aurinkoisessa Flow’ssa puhalsivat Islannin tuulet
15.08.2012   18:12

Porispere - Mitä hittoa, MIKSI?
08.08.2012   07:48

Tammerfest 2012 - seikkailua kaupunkifestareilla
22.07.2012   13:17

Ilosaarirock 2012 - kuvia ja tarinaa festarin lauantai- ja sunnuntaipäiviltä
22.07.2012   13:12

Roskilden festivaaleilla nautittiin huippuvuodesta
12.07.2012   22:17

Ruisrock 2012 - sunnuntai
09.07.2012   23:43

Ruisrock 2012 - lauantai
09.07.2012   19:48

Ruisrock 2012 - perjantai
07.07.2012   12:46