Provinssirock - Sunnuntai 17.6.2012
Teksti: Tomi Asuintupa ja J.A.Kaunisto, kuvat J.A. Kaunisto.



Provinssirockin sunnuntai avautui jälleen kelvollisessa säässä pahimpien sadekuurojen hiivuttua edellisen yön jäljiltä. Päätöspäivänä juhlimaan oli saapunut 16 000 vierasta, festivaalin kokonaiskävijämäärän noustessa 56 000 juhlijaan. Vaikka viime vuoden yleisöennätyksestä jäätiin selvästi, tulosta
voidaan pitää kelvollisena.

Päivän läpikäynnin aloittaa J.A.Kaunisto:
Sunnuntain avannut Seinäjoen oma deathgrind-orkesteri Carnalation tykitti allekirjoittaneen korviin festarin (siihen asti) parasta metallisoppaa. Tykit soundit, tiukka mieskunto ja nappuloita säätämässä Mikko Herranen - eli se Voice Of Finland -tuttu - rautainen ammattilainen. Jo kolmatta kertaa Provinssin Rumba-lavalla nähty Carnalation viskoi niin tiukkaa settiä, että seuraava provinssin keikka on varmasti ainakin Saarilavalla - Rumbateltan katto alkaa käydä bändille jo ahtaaksi.


Carnalation

Seuraavana Rumba-lavalla jaettiin rakkautta, oikein kunnon kauhalla. Lapkon tuore rieska LOVE on sitä itseään eli ylitsevuotavaa rakkauden ylistystä. Ja tietenkin levynkannesta löytyvät perseet - Ville Maljan perseen voi tässä vaiheessa nostaa bändin neljänneksi jäseneksi. Kuumaa kiimaa oli jälleen luvassa Lapkon astuessa lavalle. Malja oli verhonnut perseensä liian tiukalla asusteella ja mies innostui pyörittämään pyllyä jälleen estoitta. Lapkon tuoreen albumin siivut saivat arvoisensa huomion, Friends Are Flowers -kappaleen kertosäkeen ”ice-cream, flowers and pussy” voi muuttaa muotoon "ice-cream, flowers, pussy and Ville's mighty arse". Rock-musiikin klassikon eli triokokonaisuuden ollessa timmissä kunnossa, meno on pelkkää parhautta. Lapko on löytänyt sisältään täydellisyyttä, joka kuuluu ja näkyy keikoilla. Triokokonaisuus toimii, lisättynä tietenkin Villen mahtavalla perseellä.


Lapko

New Jerseysta Provinssiin saapunut The Gaslight Anthem otti yleisönsä rennolla ja välittömällä esiintymisellään. Varsinkin keikan loppupuolelle jätetyt vanhemmat siivut rokkasivat mallikkaasti ja The Gaslight Anthem houkutteli varmasti muutaman uuden fanin seuraajikseen. Vaikka bändissä on ollut aikoinaan enemmänkin punk-henkeä, tuoreenkin albumin viisuille ei tarvitse kääntää selkäänsä. Orkesterin esiintyminen oli ihailtavan hallittua ja kiireetöntä, ammattitaitoista mutta ei tylsää. Tosin kokonaisuus on vahvasti amerikkalaista.


The Gaslight Anthem

Iltaa jatkaa Tomi Asuintupa:
Viime vuonna Michael Monroe vietti syntymäpäiviään Provinssissa The Soundsin laulajatar Maja Ivarssonin tultua laulamaan syntymäpäivätoivotuksen päivänsankarille. Tänä vuonna pyöreät 50 vuotta täyttävä ikirokkari sai astetta rouheamman syntymäpäivälaulun bändiltään encoren ensimmäisenä numerona. Michael myös muisti ylistää taannoista Voice Of Finland suojattiaan Mikko Herrasta estottomasti encoren aikana. Muutoin tämän hyväntuulisen vieteriukon keikka oli tuttua voimistelua. Ainoa yllätys oli bändin ilmeisen spontaanisti versioima Black Sabbath, jonka hidas poljento ei sopinut yhtään laulajansa suuhun.










Provinssirock säätyi tänä vuonna keikan peruuntumisilta. Lähimpänä oltiin Mastodonin kohdalla, joka lentojen myöhästymisen vuoksi aloitti keikkansa puoli tuntia myöhässä. Lyhyen settinsä aikana bändi ehti tuoda esiin, miksi se on tällä hetkellä progressiivisen metallin kärkinimiä maailmassa. Se kykenee tarjoamaan kekseliäitä riffejä yhdistettynä ajattomaan soundiin taitavan bändin käsittelemänä. Pienenä kauneusvirheenä jäi kaivelemaan Oblivionin puuttuminen settilistasta, mutta maistuihan tämä näinkin.


Mastodon


Mastodon

Parhaita hetkiä festivaalilla on uuden bändin tehdessä odottamattoman vaikutuksen. Virolaisesta Ewert And The Two Dragonista on kuulunut kehuja kautta rannan, mutta silti bändi onnistui yllättämään. Joskus lumous syntyy liikoja yrittämättä, kun musiikista paistaa hyvä tahto. Laulaja istui lähes koko keikan koskettimiensa takana, eikä muukaan ryhmä soittimien vaihtamisen lisäksi juuri liikkunut, mutta silti keikka oli kaukana staattisesta: musiikki tarttui jäseniin. Torvisektiolla puolestaan laajennettiin bändin folk-soundia, ja löytyipä bändistä kolme hyvää laulajaa hienojen melodisten harmonioiden luomiseen. Upeaa!

Provinssirockin päätti tuttu Suomen vieras Slayer, josta tietää aina mitä tilaa - niin hyvässä kuin pahassakin. Bändi ei petä, jos ei yllätäkään. Bändi soitti tiukasti, Exodusista lainatun Gary Holtin paikatessa Jeff Hannemania. Lavan edustalle syntyi tuttu circle pit, joka pyöri läpi keikan. Erityisesti kierroksia tuli lisää setin loppupuolella Slayerin soittaessa Hell Awaitsin, Dead Skin Maskin, Angel Of Deathin ja South Of Heavenin. Keikka päättyi odotetusti Raining Bloodiin.









Edellisen kerran itse näin Slayerin Sonispheressä vuonna 2010. Heti keikan päätyttyä alueen yli pyyhkäisi kuuluisaksi tullut ja festivaalin myllännyt syöksyvirtaus. Tällä kertaa silmiin osui festivaalialueelta poistuva Jeesus, joka kantoi God Hates Us All-kylttiä. Näin Provinssirockissa maailmanlopun vuonna 2012. Ensi vuonna taas tavataan - mikäli luoja suo.





Tomi Asuintupa