Oli ensimmäinen ja suosituin kysymys, kun kerroin kavereilleni lähteväni menettämään Pori-neitsyyteni. Vaikka Poria pidetäänkin Suomen laajuisesti brutaalin väkivallan kehtona, painoivat kesän kovimmat ulkkarit, Turbonegro ja Red Fang, vaakakupissa sen verran, että riski tapetuksi tulemisesta oli ottamisen arvoinen. Kypärä päähän, pesäpallomaila sekä teltta takakonttiin ja keula kohti toista kertaa järjestettävää Porispereä. Matkanjohtajina tällä kertaa Johnnie Cochran Jr. sekä Kameraguy Koukonen.



Ennakkoasenteista huolimatta, fiilis oli katossa saavuttuamme Poriin viiden tunnin ajomatkan jälkeen. Alkuun vähän jännitti, miten tämmöinen keski-ikää lähestyvä jyyrä jaksaa enää tahkota camp-hengellä, mutta onneksi sekin ongelma korjaantui Tasavallan narahtaessa auki. Näin jälkikäteen sanottuna, voin olla erittäin tyytyväinen omaan suoritukseeni...

Kärry saatiin nätisti parkkiin Kirjurinluodon sillan lähistölle ilman pahempaa harhailua ja sadekin rupesi hieman hölläämään. Tasavallan vaikutusta ei käy siis aliarvioiminen. Lähdimme käppäilemään kohti puistoa missä festivaalien piti olla, mutta miljöön hiljaisuus pisti miettimään, että ollaanko nyt hukassa. Onneksi puskasta ampaisi eteemme pari Turbojugend-rotseilla varustettua jannua, joten tiesimme olevamme hollilla.

Rannekkeet käteen ja hyvin heppoisen turvatarkastuksen ohi ineen. Päivä oli edennyt jo pitkälle, mutta jengiä näytti olevan silti hyvin niukasti liikenteessä. Ehkä porilaiset on tehty sokerista, niin kuin huhutkin kertovat. Vain harvat olivat vaivautuneet pääkentän edustalle katsastamaan Jätkäjätkiä, jonka miehistö oli energiatasosta päätellen nauttinut jotain muutakin kuin näkkileipää. Ei se mitään, instrumentit pysyivät hanskassa ja JJ:n positiivinen fiba tarttui satavarmasti kaikkiin paikalla olleisiin, niin ettei kenenkään tarvinnut poistua suu mutrulla.



Jätkäjätkät.

Kakkahätä-77:n veivaama punk ei ollut oikein meidän heiniämme, joten päätimme tässä vaiheessa lähteä hieromaan lähempää tuttavuutta anniskelualueen kanssa. Porilaiset ovat kerrankin osanneet tehdä edes jotain oikein, sillä muljulan sommittelun ja toimivuuden osalta oli osuttu napakymppiin. Löytyi riippukeinua, sohvaryhmää, värikästä valaistusta iltahämärään sekä luonnollisesti täydellisen lärvin ja perän omaavat Jekku-tytsyt. Ja mikä tärkeintä, kummallekkin lavalle oli täydellinen näköyhteys bissen litkimisen ohella. Itse litku pyöri perus festarihinnoissa (6e per tölkki) ja erikoisuutena listalta löytyi myös Porispere-kiljuna markkinoitua olutta, jonka painos loppuunmyytiin liian nopeasti. Nyyh.

Sivusilmällä tuli vilkaistua Notkean Rotan settiä ja toisella korvalla kuunneltua Ramones-legenda Marky Ramonen kolmen soinnun variaatioita. Katu-uskottavuutta pursuavan Rotan rap-rockilla ryyditetyt rikos -ja huumetarinat olivat itseasiassa ihan viihdyttävää kuunneltavaa kun Markyn soolobändin materiaali taipui liikaa itsensä plagioimiseen. Toisaalta vika on varmasti myös minussa, sillä Pet Cemetery -klassikko oli ainut kappale, jonka tunnistin.

Vihdoin koitti se hetki, minkä takia Pori sai merkityksen myös tämän häviäjän elämässä. Sailor-lakit lentelivät ja sininen farkkutakkimeri lainehti levottomasti päälavan edessä, kun norjalainen Turbonegro toivotettiin lämpimästi takaisin Suomeen vuosien jälkeen. All My Friend Are Dead, Back To Dungaree High ja meikä tuli! Tiedän monia joilla innostus on lopahtanut ajan myötä Negron homostelevaa death-punkia kohtaan, kun omalla kohdalla on käynyt juuri päinvastoin. Uusi vokalisti, Tony "Duke Of Nothing" Sylvester, on tuonut reppuineen uutta särmää Turbon tuotantoon, tehden siitä enemmän punkin kuin lepsun rockin kuuloista and I fucking like it!




Setin anti painottui pääasiallisesti tuoreimpaan Sexual Harassment -albumiin (joka muuten luukutettiin lähes kokonaan), unohtamatta denimin kestäviä hittejä kuten Age Of Pamparius ja I Got Erection, jonka sanoituksilla voi mittailla konservatiivien huumorintajun kestävyyttä. Kaiken kaikkiaan keikka oli vapautuneempi kuin mikään aiemmin todistamistani (kun ex-laulaja Hank Von Helvete oli vielä remmissä) eikä muutenkaan ollut aihetta nillittämiseen. Seuraavalle klubi-keikalle sitten taas setelitykit ja ilmapallot messiin, eiks je?

Euroboy (Turbonegro)

Perjantain loppukaneetiksi vielä Tonyn murjaisema vitsi, joka meni suurin piirtein näin:

Olin eilen ensimmäistä kertaa Helsingin metro-asemalla.
Tulin vessasta ulos ja joku mies tuli kysymään:
"Are you Fin(n)ish?".
Minä vastasin: "No. I just got started."

LAUANTAI:

Perjantain aikaisesta herätyksestä siunaantunut univelka ja pomppinen pitissä Turbonegron aikana olivat imeneet sen verran mehuja, että siirtyminen alueelle venähti illan puolelle. Pitää ilmeisesti nöyrtyä ja yhtyä erään samaanaikaan pitissä bogonneen ukkelin mielipiteeseen, jonka mukaan olen liian vanha tähän ruljansiin. No, ainakin yritystä löytyy!

Foreca koijasi jälleen apinoita ja vettä tuli taas taivaan täydeltä, jonka takia monet paikalliset jäivät neljän seinän sisälle kyräilemään. Itse yritimme epätoivoisesti lämmittää kehoa ja mielä muutamalla jäykällä anniskelun puolella sekä samalla parantaa maailmaa jyväskyläläisen Sacred Reich -fanin kanssa herjaamalla Herra Ylppöä sadepilvien vetäytyessä taustalla. Tässä muutama ote keskustelusta:

"Herra Ylppö on niin paska, että jopa vesisadekin loppui."

"Herra Ylppö on niin paska, että aiemmin omalla rampillaan chillaillut lammas on hypännyt jokeen ja yrittänyt uida karkuun aitauksestaan."

"Herra Ylppö on niin paska, että häkissä olevat kanat yrittävät epätoivoisesti itsemurhaa juoksemalla verkkoseinää päin".

Oho! Unohdin vallan mainita, että festari-alueen vieressä oli myös pienimuotoinen eläintarha. Tälläiseen ei voi törmätä muualla kuin Porissa.

Boys from Jyväskylä (or somewhere).

Vielä kun lampaalla oli kaikki hyvin ja ruoho maistui.

Turhia ei JYPin ukko muutenkaan turissut, kun Sacred Reichin rässäreitä meni joutessaan hehkuttamaan. Itselleni entuudestaan täysin tuntematon kultti-bändi Arizonasta pyyhki omaa ennakkosuosikkiani, Red Fangia, tauluun 5-0. Odotukset progressiivista stoneria junttaavaa Red Fangia kohtaan olivat aavistuksen liian suuret ja koko keikka menikin haukotellessa, lukuunottamatta nerokkaasti möyrivää Wires -vetoa, jolloin olin siirtyä henkisesti uudelle tasolle. Fangissa jäin ehkä eniten kaipaamaan samaa "juodaan bisseä ja perseillään" -meininkiä mitä yhtyeen musiikkivideoillakin on totuttu näkemään (Tsekkaa tubesta "Prehistoric Dog").

Red Fang.

Sacred Reichin aikana ei huokailu käynyt mielessäkään, sen verran napakkaa tykitysti tarjoiltiin telttalavalla Satyriconin jälkeen. Samaan seurueeseen kuulunut daami oli tosin asiasta eri mieltä, pitäen musiikkia "uskomattoman paskana" ja soittajia "liian pulleina". Omaan mieleeni nousi lähinnä 80-luvun Metallica sekä Suicidal Tendencies, eli suhteellisen jyrkkää punnerrusta siis kyseessä. Pieni ja pippurinen moshpit houkutteli jälleen torsoa heittäytymään pyörteisiin, kunnes eräs eilen kuultu kommentti palautui mieleeni. Ei sinne varmaan senioreita kaivata!

Tomi Joutsen (Amorphis) antautuu Porin edessä.

Kolean lauantai yön kääntyessä sunnuntain puolelle mainion Amorphiksen myötä, alkoi kaipuu hiipimään ennen aikojaan. Pori teki sen, mitä en olisi ikinä uskonut - valloitti tämän miehen sydämen. Helvetin mukavia immeisiä, ei tappelun tappelua, yksinkertaisen täydellisesti järjestetyt festivaalit ja uskomattoman viehättävä yleistunnelma...kaikki palikat siis paikoillaan! Toivon syvästi, että Porispere palaa ensi vuonna yhtä mainioilla artistivalinnoilla ja että myös itse porilaiset löytäivät tapahtuman suolan, minkä jo niin monet muualta tulleet varmasti äkkäsivät!

www.porispere.fi

Teksti: Johnnie Cochran Jr.
Kuvat: Kameraguy Koukonen