Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Festarit



Aurinkoisessa Flow’ssa puhalsivat Islannin tuulet
15.08.2012   18:12

Vuoden 2012 Flow tullaan muistamaan uudistuneesta festarialueesta ja Björkin ensiesiintymisestä Suomessa. Tällä hetkellä Flow on ennakkoluuloton musiikkitapahtuma, jonka laajalle esiintyjäkattaukselle ei löydy vertaa Suomen muista kesätapahtumista.

Yleisöennätyksensä lähestulkoon vuosittain rikkova Flow keräsi tänä vuonna jälleen entistä isomman määrän kävijöitä. Suvilahdessa keikkalavojen välillä tarpoi tänä vuonna 63 000 festarivierasta. Festivaalialue oli laajentunut, minkä ansiosta tunnelma ei käynyt suuresta kävijämäärästä huolimatta tukalaksi. Myös lavoja oli lisätty: sisälava Cirko ja pallolava Wastelands tarjosivat mielenkiintoisia esiintyjiä läpi viikonlopun.

Perjantain aikataulu koki useita muutoksia, kun Flying Lotus, Frank Ocean ja Hudson Mohawke peruivat esiintymisensä. Tämän vuoksi järjestäjät antoivatkin poikkeuksellisesti palauttaa käyttämättömät perjantaipäivän liput. Viime vuonna Flow-esiintymisensä väliin jättänyt Lykke Li sen sijaan nousi päälavalle perjantai-iltana. Kohtalokkaalta diivalta olisi toivonut suurieleisempää esiintymistä, sillä nyt päälavalla huomion nappasivat värivalot ja orkesterin eläväiset soittajat. Minimalistisella otteella esiintynyt ruotsalaistähti kuitenkin vakuutti yleisönsä hiteillään I Follow Rivers ja Get Some.

Lykke Li tuli viimeinkin näyttäytymään Suvilahteen. Kuva: Tomi Kukkonen.


Muita perjantain tärppejä olivat muun muassa Miike Snow, Yann Tiersen sekä Flying Lotuksen korvannut AraabMuzik. Päälavalla soittaneen, Amelie –elokuvan musiikista parhaiten tunnetun Yann Tiersenin unelmapoppi toimi tunnelmallisena taustamusiikkina illan edetessä. AraabMuzik puolestaan takasi Black Tentissä aloituspäivän hikisimmät tanssitahdit.

Aurinkoiseen päivään mahtui myös synkempiä äänimaisemia, kun meluisia säveliä soittanut Swans nousi Nokia Blue tentin lavalle. Tunnin pituinen keikka koostui neljästä kappaleesta, joiden jyrinään yleisö uppoutui sinisten värivalojen loisteessa. Eturiviläisille keikasta tuli kokonaisvaltainen elämys, kun rytmit tuntuivat läpäisevän koko kehon. Ei ihme, että yleisölle jaettiin keikan alkaessa korvatulppia.

Myös suomalaisartistit saivat tähtihetkensä lauantain kuluessa. MIAU aloitti Nokia Blue Tentin illan tyttöfunkillaan, minkä jälkeen vuoden mittaan nimeään tunnetuksi tehnyt kuopiolais-helsinkiläinen Black Twig soitti toistaiseksi suurimmalle yleisölleen melodista indierockia. Alkuillasta wastelands-lavalla soittanut trumpetisti Verneri Pohjola jätti vaikuttavalla keikallaan päivän muut jazz-artistit varjoonsa.

Lauantain odotetuin nimi oli ohiolaisyhtye The Black Keys. Päälavan viimeinen esiintyjä soitti vain tunnin pituisen keikan, vaikka yleisö oli varmasti toiveikkaasti odottanut yhtyeen soittavan pidemmän encoren. Etenkin Lonely Boyn tunnistettava alku sai yleisön nostamaan kädet korkealle ja laulamaan mukana pimenevässä illassa. Pitkän linjan yhtye oli nyt ensimmäistä kertaa Suomessa, eikä yleisö tuntunut saavan garage rock -tähdistä tarpeekseen.

The Black Keys ei pihistellyt lavalla. Niklas Sandström.


Tanssitunnelmia kaipailleet jättivät The Black Keysin väliin ja suuntasivat Black Tentiin Huoratronin keikalle. Raskas konemusiikki vei yleisön hikeen ja euforiaan.

Lauantai-illan viimeisiä esiintyjiä oli energinen, syntikkapoppia soittanut Chromatics. Drive-leffan ääniraidaltakin tuttu yhtye oli mielenkiintoista seurattavaa, vaikka ei onnistunutkaan suuremmin villitsemään yleisöä. Puolenyön tanssikansa sai tahtinsa Voimalassa, jossa klubimeiningistä vastasi Actress.

Sunnuntaina Flow’ssa nähtiin kannanottoja naapurivaltiossa vangitun punkyhtyeen puolesta. Pussy Riotin vapauttamista näkyvästi ja kuuluvasti vaativat Friends-yhtyeen laulaja Samantha Urbani, Feist että Björk.

Sunnuntain ja koko festivaalin odotetuin artisti Björk aloitti keikan ajallaan ja saapui lavalle taustalaulajiensa ympäröimänä. Björk oli esittänyt toivomuksen, ettei keikkaa kuvattaisi ja että ihmiset keskittyisivät kameran heiluttamisen sijaan nauttimaan esityksestä. Yleisön joukossa vallitsikin harvinaisen harras ja hyväntahtoinen tunnelma, sillä keikan aikana ei tarvinnut varoa nousevia kyynärpäitä tai toisiaan eteenpäin sullovia ihmisiä. Kaikki tuntuivat olevan joko vaikuttuneita tai hämmentyneitä islannittaren asuvalinnasta ja taustalla pyörineistä luontoaiheisista animaatioista. Keikan kappaleet olivat suurimmaksi osaksi uudelta Biophilia-levyltä.

Peruukkipäinen Björk esiintyi kokonaiset kaksi tuntia. Kuva: Tomi Palsa.


Sunnuntain yllätys oli juhlien viime minuuteille asti soittanut Shanghaan Electro, jota afrikkalaisiin klubirytmeihin ihastunut yleisö huusi innokkaasti takaisin lavalle keikan loputtua. Yhtye sulatti Flow-väen nopeatempoiseen menoonsa vielä hetkeksi, ennen kuin Suvilahti hiljeni tältä kesältä.

Ensi vuonna juhlitaan pyöreitä lukuja, kun Flow täyttää kymmenen vuotta.

Teksti: Iina Juutinen

Jaa: Facebook


Festarit
Jurassic Rock - festarikesä oli siinä
21.08.2012   07:42

Aurinkoisessa Flow’ssa puhalsivat Islannin tuulet
15.08.2012   18:12

Porispere - Mitä hittoa, MIKSI?
08.08.2012   07:48

Tammerfest 2012 - seikkailua kaupunkifestareilla
22.07.2012   13:17

Ilosaarirock 2012 - kuvia ja tarinaa festarin lauantai- ja sunnuntaipäiviltä
22.07.2012   13:12

Roskilden festivaaleilla nautittiin huippuvuodesta
12.07.2012   22:17

Ruisrock 2012 - sunnuntai
09.07.2012   23:43

Ruisrock 2012 - lauantai
09.07.2012   19:48

Ruisrock 2012 - perjantai
07.07.2012   12:46

Provinssirock 2012 - raportti sunnuntailta
18.06.2012   13:42

Provinssirock 2012- lauantaipäivän raportti
17.06.2012   15:03

Provinssirockin perjantai päättyi rockin riemuvoittoon
16.06.2012   17:00

Provinssirockin promoottori: Aina ohjelman suhteen jää jotain kaivelemaan
13.06.2012   23:22

Rockin’ Hellsinki Vol.1 täytti Kaisaniemen puiston
10.06.2012   18:00