Koko kansan Ultra Bran syvistä riveistä tutut Terhi, Joel, Antti ja Tommi perustivat ihka oman rokkibändin ja nimesivät sen Scandinavian Music Groupiksi. Ultra Bran savuavilta raunioilta nousseen ryhmän debyyttilevy Onnelliset kohtaa singahti suoraan Suomen listan ykköseksi. Nopealta kalskahtavaa uraa on kuitenkin kypsytelty jo pidemmän aikaa..
 |
| Tuttuja kasvoja... |
- Ihan ensisysäys tapahtui parisen vuotta sitten, kun levy-yhtiö BMG kyseli mitä aion tehdä UB:n jälkeen. Sanoin ettei sooloura kiinnosta, mutta kerroin yhdestä hemmetin hyvästä bändistä, jolla ei ole vielä biisejä valmiina. Tiesin meinaan
Joelin ja
Antin haaveilleen jo pitkään yhteisestä bändistä. Kuluihan tosin tuostakin hetkestä noin vuosi ennen kuin homma käynnistyi kunnolla, kertaa yhtyeen laulaja-sanoittaja
Terhi Kokkonen orkesterinsa alkuvaiheita.
Haastattelupäivänä julkaistavaan
Onnelliset kohtaa albumiin silminnähden tyytyväinen Terhi toteaa levyn teon sujuneen tutussa porukassa kivuitta ja sovussa, vaikka alku olikin hieman hankalaa.
- Tämähän oli Ultra Bran levytysprojekteihin verrattuna täysin erilaista hommaa. Silloin tiesimme etukäteen monelta kukin menee studiolle ja monelta pääsemme pois. Nyt olimme pohjientekovaiheessa studiolla yötä päivää putkeen, nukuttiinkin koko sakki samassa huoneessa. Pahimmilta riidoiltakin vältyttiin, joka johtunee osittain siitä, ettei bändissämme ole varsinaista nokkimisjärjestystä. Olemme ehkä harvinaisenikin demokraattinen bändi. Kyllähän minäkin kommentoin välillä poikien soittoa, ja kyllä he kuuntelevat, Terhi selvittää.
Sanoissa faktaa ja fiktioita
Albumin kaikki sanoitukset rustannut Terhi ja yhdeksässä albumin yhdestätoista kappaleesta sävelkynäänsä väläyttävä Joel kantavat bändin pääasiallisen biisintekovastuun. Myös tuotantopuoli hoidettiin omavaraisesti, jonka vuoksi poppoo sai mellastaa studiossa oman päänsä mukaan. Tästä syystä SMG:n moderni rock soi levyllä verrattain vapautuneesti.
- Eipä ollut kukaan sanomassa, ettei tämä käy päinsä. Tiedä sitten oliko tuo hyvä vaiko huono asia? No, Joelhan tämän levyn varsinaisesti tuotti. Sekin johtuu osittain ihan aikataulullisista syistä. Tommilla oli kiireitä gradunsa kanssa ja hänellähän on jo jälkikasvua....ja Antilla jos kellä on aina sata rautaa tulessa, Terhi naurahtaa.
Kokkosen tähdentää, ettei hän ammenna surumielisiä tekstejään täysin omasta yksityiselämästään, vaikka osassa niistä käsitelläänkin hänen viimeaikaisia ihmissuhteitaan.
- Ihan snadisti mua ärsyttää, jos sanoitukseni tulkitaan kertovan vain musta ja mun elämänvaiheista. Monet tarinoista liittyvät ihan muihin ihmisiin ja tapahtumiin ja onhan pientä valhettakin mukana. Turha kuitenkaan kiistää, ettei levyllä olisi tiettyä teemaa, Terhi valottaa.
 |
| Joel, Terhi ja Antti |
Sinuiksi menneisyyden kanssa
Kun Terhiltä kysyy albumin suosikkibiisiä, nostaa hän esiin levyn nimikkoraidan.
- Mun mielestä
Onnelliset kohtaa on Joelin paras sävellys. Tokihan siihen suhtautuu innolla myös siksi, koska se on levyn tuorein biisi. Saimme sen viime tipassa mukaan levylle.
SMG kiersi kesän festareita, vaikkei julkaistuna ollut kuin pari biisiä. Varsinaiselle klubikiertueelle yhtye lähtee lokakuussa, ja jos kesäkeikat antavat osviittaa, luvassa on sukseeta.
- Saamamme vastaanotto on ollut yllättävän positiivista. Ottaen vielä huomioon, ettei yleisö ole tiennyt kuin pari radiosta kuulemansa biisiä. Yllättävää kuinka monet lauloivat biisien sanoja ulkoa, vaikkei niitä oltu edes julkaistu missään. Heidän on ollut pakko käydä useilla keikoillamme. Nyt onkin hauska lähteä keikoille, kun jengi tietää enemmän biisejä. Lisäksi odotan innolla pääsyä klubeille, joissa meidän bändi toimii parhaiten.
Terhi näkee SMG:n yhdeksi tavoitteeksi ottaa yleisöä myös UB:n kuulijakunnan ulkopuolelta. Onko se sitten mahdollista, sekin selviää aikanaan
- Paljonhan yleisön joukossa on ollut ja tulee varmasti olemaan UB:n hc-faneja. Ja hyvä niin, mutta täytyy kuitenkin toivoa, että musiikkimme tavoittaisi myös muita ihmisiä. Tuosta Ultra Bra-menneisyydestä on sekä hyötyä että haittaa. Vaikea sanoa kumpaa enemmän, mutta turha tässä on marista, Terhi napauttaa.
Julkisuus yllätti
Tusinapäisen Ultra Bran jäsenet paistattelivat megasuosionsakin aikana harvoin sensaatiolehtien palstoilla. Asia kääntyikin päälaelleen vasta yhtyeen hajottua, jolloin bändiläisten parisuhdekuvioita pystyi seuraamaan lööppejä lukemalla.
- Alkuunhan meidän yksityiselämämme ei kiinnostanut ketään. Tottahan on inhottavaa lukea lehdistä perättömiä juttuja. No, Seiska-lehteenhän voi soittaa kuka tahansa ja juoruilla mitä vaan, ja hehän painavat sen lehteensä. Tosin (nauraa) mä suhtaudun tuohon asiaan hyvin kaksinaismoraalisesti, koska luen itsekin Seiskaa. Olen kyllä kiinnostunut muiden asioista, mutta kun joudun itse palstoille, tuntuu se ilkeältä. Mutta en mä kelaile liikoja, mitä tuntemattomat ihmiset musta persoonana ajattelee. Jos sille tielle lähtisi, edessä olisi sekoaminen, Terhi virnistää.
Terhi paljastaa, että Scandinavian Music Groupilla on jo tulevaa varten uutta materiaalia kasassa, ja videotakin on kuvattu jäähallin käytävällä ohjaaja
Pasi Paunin johdolla. Tulevaisuus näyttää siis hyvältä. Mutta mahtavatko Ultra Bran jäsenet olla kokoontuneet kertaakaan yhteen hajoamisen jälkeen?
- Ollaan me kerran kokoonnuttu kimppaan, mutta mistään bileistä ei ollut kyse. Mutta nyt kun muistutit, voisimmekin järkätä kunnon karkelot, Terhi intoutuu lopuksi.
Onnelliset kohtaa -levyn arvostelu
Scandinavian Music Groupin
kotisivut.
Jouni Hirn