Scandinavian Music Group julkisti kevään kunniaksi toisen pitkäsoittonsa Nimikirjaimet. Yhtyeen voimahahmo Joel Melasniemi selvittää seuraavassa bändinsä asiota. Juttua piisaa muun muassa uudesta levystä ja levylafkasta kuin juuri alkaneesta kiertueesta.
Kerroppa alkuun kuinka kiertueen ensimmäiset keikat ovat sujuneet?
- Turussa 10. päivä ei jotenkin oltu vielä ihan iskussa, oli teknisiä ongelmia ja lastentauteja setissä. Normaalisti kestää rundille lähtiessä aikansa löytää biisijärjestykseen ja keikan pituuteen tietynlainen draaman kaari, mutta nyt se oli jo oikeastaan ihan kohdallaan seuraavana päivänä Seinäjoella, jossa soitto ja yhtye oli muutenkin jo sekä rennompaa ja tiukempaa. We will rock you.
Uusi albumi Nimikirjaimet ilmestyi maaliskuun lopulla, joten voitkin kertoa millaisen vastaanoton se on saanut?
- Se sai Savon Sanomissa viisi tähteä! Soundissa ja Rumbassa jotkut idiootit lyttäsi sen ärsyttävänä pseudoprogemössönä, josta on vaikeaa saada otetta, mutta onneksi savolaisiin voi luottaa. Paljon on tullut kehuja ihan päin naamaa ja se se on kiva. Mulla on sellainen käsitys että se vaatii useamman kuin yhden kuuntelukerran avautuakseen, mutta ihmiset jotka Nimikirjaimille ovat sen suoneet, ovat tykänneet siitä selkeästi debyyttiä enemmän. Toivottavasti Mestan lukijatkin tykkäävät pseudoprogesta!
Erosiko kiekon työstäminen aiemmista studiokokemuksistasi?
- Tämä oli vielä debyyttiä selkeämmin "mökkilevy", eli kaikki mahdollinen äänitettiin Porvoon maaseudulla Karillo-studiolla villatohvelit jalassa. Myös itse soitto oli jotenkin demomaisempaa ja rennompaa. Helsinkiin-kappale esimerkiksi ekaa kertaa harjoiteltiin, sovitettiin ja heti perään nauhoitettiin - varmaan kahden tunnin sisällä. Ollaan tehty sen verran keikkoja jo, että yhteissoitossa ei tule mitään suuria ongelmia eteen. Suurin osa levyn kitararaidoista on soitettu sisään "vähän demomielessä", sillä ajatuksella että ne tehdään myöhemmin kunnolla. Ja sitten myöhemmin ei ole enää osannut ajatella miten ne muka pitäisi soittaa jotenkin toisin. Onko se huolimattomuutta tai välinpitämättömyyttä? Ehkä, en tiedä. Kerran huomasimme matkalla Porvooseen unohtaneemme hakea soittokamani mukaan, muttei turhaan viitsitty kääntyä hakemaan, koska studion nurkissa nyt joku ritsa kuitenkin oli. Terhin lauluja äänitettiin yksittäisten säkeiden hiomisen sijaan enemmän niin, että se lauloi koko biisin vaikkapa kymmenen kertaa nauhalle, ja näistä otoista sitten valittiin parhaimmat pätkät. Se oli aika rentoa amerikkalaisella ärrällä, ja näin varmaan tullaan toimimaan enenevässä määrin jatkossakin.
 |
|
Nimikirjaimilla on kirjoltaan varsin erilaisia biisejä. Meinaatteko ryhtyä suomalaisen rockin kamelontiksi? Missä menee raja?
- Kaikesta huolimatta se on mun mielestä debyyttiä linjakkaampi paketti. Onnelliset kohtaa -levyn sohiminen eri suuntiin oli tavallaan tarkoituksellista, me haluttiin talloa itsellemme riittävän iso temmellyskenttä tulevaisuutta varten. Nythän esimerkiksi suorat metalli- ja konemusiikkivaikutteet on jätetty melkein kokonaan pois. Toisaalta muutamassa biisissä on taas eksytty kamarimusiikin, gospelin tai kantrin takapihoille. Onko se vaarallista? Suomessa on liikaa bändejä - varsinkin näissä vientitoivoissa - jotka on hionut ja kiteyttänyt sen "oman juttunsa" niin kapealle sektorille että se on mahdottoman väsyttävää ja masentavaa. Joka biisissä toistetaan sitä samaa yhtä päälausetta. Silloin kun mä olin pentu ja soiteltiin treenikämpillä huvikseni, vedettiin yhdessä biisissä doom metallia,
seuraavassa dubia, seuraavassa punkkia ja seuraavaksi progemetallia. Mä en näe mitään syytä toimia nykyään kovin eri tavalla, koska kyllästyn yhdessä lokerossa operoidessa liian nopeasti.
Mikä biisin kanssa joiduitte taistelemaan pisimpään, että saitte sen julkaisukuntoon?
- Ei tossa kyllä mitään suurempia miekkailuja tullut. Kai nimibiisi eli Nimikirjaimet oli sellainen, jonka poljentoa haettiin pisimpään, kun sen pitää silleen kiihtyä koko biisin ajan vähän. Se meni aikanaan ensiesityksessään Tavastian Ruma-klubilla vahingossa melkein täydellisesti, ja sitä kuunneltiin hartaasti studiossa, että löytyi se sama syke. Live ja levy on kuitenkin lopulta niin eri, että biisin dramaturgiaa kasvatettiin lopulta hammondeilla, pianolla, jousilla ja seitsemällä kitararaidalla, että saatiin aikaiseksi sellainen tavallaan My Bloody Valentine -mainen "musiikillinen meri", josta ei
enää erotu mikään yksittäinen elementti. Mä rupesin vähän spiidaamaan kun lopulta saatiin se valmiiksi, mä olin jotenkin niin helpottunut ja tyytyväinen että se onnistui niin hyvin.
Mistä SMG:n tähänastisesta saavutuksesta olet kaikista ylpein?
- No nimenomaan Nimikirjaimista ja Talvipuutarhasta, sitten ehkä Kun kuolen -kappaleesta ja ekan levyn Onnelliset kohtaa -kappaleesta. Ja viime kesän Down by the Kemijoki -festarin keikasta Rovaniemellä, jolloin mulle itselleni ja toivon mukaan monelle muullekin jotenkin kiteytyi, kuinka hyviä me voidaan olla lavalla. En tarkoita teknisesti, vaan niin että mikä niiden biisien ja soiton funktio voi olla itselleen ja kanssaihmisille. Tietenkin on ollut iso nippu
muitakin aivan mahtavia keikkoja, mutta en edes odota, että noin mieleenpainuvia olisi usein tulossa.
Julkaisitte Nimikirjaimet-albumin oman Cortison Records -yhtiönsä nimissä. Kuinka toiminta on lähtenyt käyntiin? Uskotko että "omilla merkeillä pelaaminen" on tulevaisuuden suuntaus Suomen musakuvioissa?
- Se ilmiöhän mitä nyt nähdään, on tavallaan jo vakiintuneiden toimijoiden, kuten Rautiainen, Fintelligens ja meidän oikeutettua rahanahneutta ja vapaudenkaipuuta. Sillä ei ole mun mielestä edes suoraa yhteyttä monikansallisten yhtiöiden tämän hetkiseen kuivakkaan politiikkaan, mitä uusien bändien sainaamiseen tulee. Teharit ja Levy-yhtiöhän aikanaan aloitti ihan nollilta, mutta meillä on joku turvan tuntu tekemisissämme, ja olisimme toisaalta hyvin voineet jatkaa vanhoillakin kontrahdeilla. Cortison on toistaiseksi täysin pöytälaatikkolafka, mutta kun on kymmenen vuotta alalla ollut, tuntui kivalta vähän laajentaa sitä oman tekemisen reviiriä. On se vaan
coolia pelleilyä kun on oman levy-yhtiön osakkeita! Käsittääkseni joissain isoissa yhtiöissä on voimassa jopa aika suora sainauskielto, ja sehän tarkoittaa heti paljon vapaana olevia hyviä pikkubändejä Eli ehkä nyt pitäisi siepata omaan talliin parhaat. Mutta kun en ole bisnesmies ja saan jo veroilmoituksestakin päänsäryn.
Soitat myös Iron Maidenia coveroivassa Mauron Maidenissa. Löytyykö SMG:ltä ja Iron Maidenilta yhdistävää tekijää?
- Huomisen sään c-osassa on tyylipuhtaan maideniaaninen terssiharmonia kitaroilla, jollaista muuten yleisesti kutsutaan homoterssiksi. En tiedä miksi. Tämä kyseinen c-osa sai suoran inspiraationsa Flash of the Blade-kappaleesta, siellä on hiljaa vielä sellainen kolmas tilutuskitarakin taustalla.
Nouseeko muuten SMG koskaan lavalle ns. pienessä, vai lentääkö korkki mettään vasta soiton tauottua? Löytyykö katastrofaalista keikkakokemusta?
- Korkin päälle astutaan aina kun sellainen lattialla nähdään! Ei vaan, se on aika tarkkaa tiedettä, minkä verran kannattaa juoda ennen keikkaa. Ja se tiede kyllä hallitaan. Jokaisella soittajalla on ollut yksi keikka, jolloin on ottanut liikaa, mutta vain idiooteilla useampi. Mutta harvoinpa tulee mentyä täysin kuivin suin lavalle. Silloin vaan vetää paskemmin ja liian itsetietoisesti. Kiinnittää liikaa huomiota suoritukseensa ja soittaa liikaa itselleen. Ja se on vastenmielinen fiilis. Kun itseasiassa rock-keikalla soittajan funktio on olla sen musiikin "esikokija" ja meiningin lietsoja, sillä tavalla kun jossain diskoissa voi olla joidenkin tolppien päällä tai häkkien sisällä "esitanssijoita".
Kerro vielä, miltä SMG:n keikkakesä näyttää?
- Myötätuulirock on varmistunut, ja se ilmeisesti on ihan monipäiväinen ja vaikuttavan esiintyjäkaartin buukannut tapaus. Uusi tuttavuus joka tapauksessa. Muita varmistuneita on Ruisrock, Ankkarock ja Ilosaari. Ja jotkut kinkerit Oulussa. Puhelin juuri keikkamyyjän kanssa, ja kyllä siihen on vielä nippu muita festareita tulossa, mutta ihmeen myöhään niitä esiintyjälistoja tänä keväänä kootaan. Tehdään nyt ensin tämä kevään rundi alta pois!
SMG:n kotisivuilla luettavissa muun muassa keikka- ja studiopäiväkirjat.
Lisää keikkakuvia täällä!
Kuvat ja teksti: Jouni Hirn
