Almost Over Everything -debyyttialbuminsa juuri julkaisseen tamperelaisen Day Elevenin musiikkia voisi kuvailla suuripiirteiseksi vaihtoehtorockiksi. Bändin laulaja-kitaristi Janne ja basisti Kimmo vastasivat sähköpostin välityksellä Mesta.netin kysymyksiin.
Tervehdys Janne ja Kimmo, onko juuri ilmestynyt Almost Over Everything saanut tekijöitään tyydyttävän vastaanoton?
Kimmo: Ei. Meidät tietää vielä ihan liian pieni porukka. Lisäksi joiden arvostelijoiden tulkintaa levystä on ollut helvetin vaikea käsittää ja sulattaa. Muuten on kyllä hieno meininki, vitun kiva soittaa keikkoja ja tavata uusia ihmisiä, esitellä musiikkiaan ja itseään joka puolella. Homma on vaan koko ajan hauskempaa ja mielenkiintoisempaa. Palautetta musasta on tullut monelta taholta jo levyn äänitysten alkamisesta lähtien, kaikenlaista mielenkiintoista kommenttia. Kivahan niitä on kuunneella mutta ei niihin jaksa roikkumaan jäädä. Itseensä voi ja pitää luottaa, bändin ulkopuolelta tulevat hehkutukset ja haukut pitää aina asettaa tiettyyn perspektiiviin. Jotkut diggaa hulluna ja jotkut ei. Tää bändi on kuitenkin meille tärkeämpi asia kuin mitä se yhdellekään kuuntelijalle voi ikinä olla. Tiettyjen kriitikoiden palauttessa on vituttanut se että tuntuu kuin sitä levyä ei olisi kuunneltu ollenkaan vaan kirjoitettu arviot ennakko-odotusten pohjalta. Sinänsä hyvä että sanotaan suoraan jos ei pidetä, ei se meitä haittaa ollenkaan. Ei kaverialennuksia eikä suomihyvityksiä arvioissa tartte antaa. Levyä on vaan kuvailtu sellaisilla termeillä jotka ei mitenkään sovi siihen. Jotenkin aika turhauttavaa lukea arvioita missä ei puhuta musasta mitään vaan koitetaan jotenkin laiskasti vittuilla ja tehdä meistä jotain mitä me ei todellakaan olla.
Miten kuvailisit tuoretta albumianne?
Kimmo: Tyylillisesti tietoisesti moneen suuntaan kurottava, mun mielestä on tärkeetä ettei maalaa itseään nurkkaan rajoittamalla ilmaisuaan. Enkä tarkoita sitä että mitä ostava yleisö tai kriitikot oppivat bändiltä odottamaan vaan sitä millaiseksi bändin sisäinen luomisen ja tekemisen kulttuuri muodostuu. Huonoista tavoista on paha päästä eroon, eli musan tekemistä tai yleensä ottaen mitään luovan taiteen uraa ei todellakaan kannata aloittaa kliseiden kertauksella ja perusratkaisuilla. Ei sillä tavalla rakennetulle pohjalle mitään rokin merkkiteoksia tulevaisuudessa rakenneta. Muistan hyvin levyn tekovaiheessa hehkutelleeni sitä että laitetaan sinne just sitä mitä sattuu tulemaan, ei analysoida liikaa tykkääkö joku muu siitä vai ei. Ja se oli loistava valinta, jos tässä vanhaksi elää niin on pikkusen hienoa kuunnella totakin levyä ja kelata että mistä helvetistä nää jutut oikein tuli.
Janne: Monet on sanonu että meikät ollaan siinä aika harvassa joukossa musiikin esittäjiä joiden tuotoksia ei pysty blokkaamaan edes biisi biisiltä (saati sitten koko konseptia) sillä tavalla että "tää kuulostaa siltä bändi X:ltä ja tää toinen kappale bändi Y:ltä". Levy on tuore ja monipuolinen. Modernia rockia kaikilla mausteilla. Ite diggailen kaikenlaista musaa MTV-kamasta ties mihin pulputukseen ja kiljuntaan ja Almost Over Everythingille on suodatettu sitä kaikkea. Kohderyhmäajattelu ei oo meidän juttu ja siinä mielessä tää levy on mielestäni arvaamaton vaihtoehto modernin rockin saralla.
Tuleeko mieleesi jotain hämmentävää sanapartta jolla musiikkianne on kuvailtu?
Kimmo: Okei, tää on yhdeltä frendiltä: "Vittu jäbät kuulostaa siltä ku teidät ois jätetty kymmeneks vuodeks yksin jääasema Zebralle soittimien kanssa. Ihan oma meininki." Hämmentävistä sananparsista vois kyllä mainita myös nämä parista arvostelusta löytyneet "sisällötön kasarirokki" tai "kasari-pehmorokki"- läpät. Että niinku mitä vittua? Mistä kohtaa? Jos meillä joku tietoinen tyylivalinta on niin se on se ettei tehdä mitään juustoista kamaa ja sitä sisältöä siellä biiseissä on sen verran kuin meissä elämää pihisee eli aika helvetisti. Ei jumalauta voi sanoa ettei tossa musassa ole sisältöä jos lukee rivinkään niitä sanoja.
Janne: Tai vitustako sitä tietää mitä muut meikäläisten lyriikoista saa irti, lähtökohtana kuitenkin on ollu niin lyyrisesti kuin musiikillisestikin oman päänsisällön luotaus. Ei meikä oo kelannu kertaakaan sitä perusjuttua että nyt pitäs tehdä lyriikat joihin mahdollisimman moni vois samaistua, pointtina on se että saa jotain tärkeetä tunnustettua itselleen. Käsittääkseni tätä kutsutaan rehelliseksi itseilmaisuksi. Mutta ihmisiähän me kaikki ollaan että varmaan meikäläistenkin ongelmista ja ilonaiheista on monilla muilla vastaavia kokemuksia. Jos joku putoo kärryiltä vaan sen takia ettei hetkeekään jaksa meidän ulosantiin keskittyä niin se on aika vitun voi voi. Kyllä siis pikkasen joutuu olemaan huuli pyöreenä kun joku väittää että levyllä on haettu varmoja keskitien radioformaattiratkaisuja tai vastaavaa. Tollaset "mielipiteet" kertoo tietysti aika paljon kyseisen kuulijan omasta musiikkinäkemyksestä mut onneksi niitäkin löytyy jotka kelaa asioita samalla levelillä kuin meikät. Yks asia mikä rauhoittaa mieltä aika paljon on se että kaikki ketkä on tajunnu Day Elevenin musiikin samoista lähtökohdista kuin me ite on myös arvostanu Almost Over Everythingiä aika lailla. Eli itse koen että meidän juuret on vahvasti 90-luvulla. Jos lukijoista joku on sivuuttanut meidät sen takia että jostain on tullut luettua että "tää on tällanen Negative-kopio tää bändi", niin suosittelen että tarkastakaapa asia vielä omin korvin.
Bändin kivijalka on ollut kasassa noin kymmenen vuotta. Kuinka suunnitellusti uranne on edennyt ja milloin se alkoi potkia todenteolla eteenpäin?
Janne: No, bändin kehityksen vois sanoa lähteneen kunnolla nousuun nimenomaan siinä vaiheessa kun päätettiin alkuperäisen kokoonpanon hajottua lopettaa räpeltely ja tsekata mihin asti eväät riittää kun lähetään täydellä teholla yrittämään. Tää tapahtu vuonna 2001, jolloin oli edessä myös koko porukan muutto Tampereelle jne. Kasattiin luumme treenikämpälle ja pidettiin älyttömiä demosessioita sen aikaa että saatiin homma raahattua jotakuinkin uudelle tasolle. Joku puoltoista vuotta vierähti kevyessä nousussa kunnes Suomalaisen Antti GBFamilta blokkas meikäläiset ja rohkas tekemään "enemmän kaikkea lisää". Vuosi eteenpäin ja alettiin olla valmiita levyntekoon. Perushommia siis. Vaikka meillä vierähti 12 kuukautta ton albumin äänityksissä niin oikeestaan se ei ollu meille kauheen erikoinen juttu koska sitä ennen oli jo vuosi, pari menny kesät talvet kellarissa jumitellessa.
-Mut tottakai se on mahtavaa että ollaan kuitenkin teinivuosista alkaen tehty näitä hommia, koska nyt pystyy ihan rehellisesti itelleen myöntämään että musahommat ne on niitä jotka kunnolla hoituu ja kiinnostaa. Joka vuosi on tullut aina jotain saavutuksia jotka on innostanu yrittämään kovemmin, esim. joku ekan demokasetin kouraan saaminen vuonna ´97 oli semmonen asia josta oli pennusta asti haaveillu. Kelattiin että nyt on hommat isolla ja ootetaan vaan että menestyksen hedelmät tippuu kypsinä käteen... ja samanlaisista pikkujutuista se virta edelleen lähtee, etapit kuten ekat Tavastian vedot tai ulkomaankeikat on tärkeitä. Ja nää unelmathan ei lopu rokkibisneksessä kesken vaikka kuinka helvetisti saavuttais vaikka mitä.
Missä bändin lopullinen tähtäin seisoo?
Kimmo: Tällaisiin kysymykseen tulee aina vaan hullu klisemyrsky vastaukseksi, mutta minkäs teet. Bändin lopullinen tähtäin on henkisen liekin säilyttäminen ja luomisvimman ylläpitäminen. Se, että biisien tekeminen ja esittäminen parhaiden kavereiden kanssa on oikeasti parasta mitä elämällään voi tehdä. Siinä se tähtäin on, elämän pitää tuntua hyvältä ja siltä että on oikeesti elossa. Ja tähän toimii meillä musan tekeminen parhaiten.
- Tavoitteiden ja tähtäinten kanssa on tärkeetä pitää mielessä että niiden saavuttamiseksi täytyy säilyttää se oma lapsenomainen luomisen into ja rehellisyys. Ei luovan taiteen saralla menestyminen edellytä sitä että vouhkaa kaikenaikaa maailmanvalloituksesta ja että ajattelee muita artisteja kilpailijoina jne. Tärkeintä on että pistää itsensä täysin likoon oikeiden asioiden puolesta, silloin seurauksena on väistämättä hyviä asioita. Musiikkimarkkinoiden bändille ja sen sidosryhmille asettamat vaatimukset ja haasteet on varmaan kaikille alalla toimiville selvillä ja kaikki pyrkii niitä parhaansa mukaan toteuttamaan, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ihmiset on käyneet kauppaa keskenään aika pitkään, eikö? Bändin realistisena tavoitteena ei mun mielestä voi olla mikään muu kuin inspiraatio ja hyvä meininki, luomisen riemu jne.
Kuinka homma kulkee lavalla? Millainen on ideaali keikkatilanne?
Janne: Oppirahoja on makseltu pitkin kevättä ja nyt parilla viime vedolla on jo päässy huomaamaan että juttu kulkee helvetin hyvällä energialla eteenpäin. Tottakai siihen vaikuttaa sekin että pikkuhiljaa ne meidän biisitkin alkaa tulla tutuiksi osalle yleisöä. Ja kesällä on luvassa taas aivan uudenlainen boogie kun saadaan lavalle lisämiehitystä kitaran varteen ja livesoundi laajenee enemmän levyn tuotannon kaltaiseksi. Ja enemmän jätkiä lavalla tarkottaa myös enemmän hikeä ja verta. Ja tohkeissani odotan myös sitä että pääsee laulamaan joitain biisejä ilman että pitää sitä saatanan luuttua koko ajan rämpyttää mukana... niille jotka meidät on talven mittaan lavoilla nähny voin luvata että odotettavissa on helvetisti enemmän lisää kaikkea.
- Ideaali keikkatilanne, hmm... tossa on niin paljon tekijöitä kuten yleisö, soittopaikka, rumpalin nousukännin taso jne. ettei ne varmaan ikinä kohtaa sataprosenttisesti. Mutta siitähän lähetään että joka ilta pitää ekana vakuuttaa siellä lavalla ittensä, se on se eka homma eli hulluna jyrätään vaikka jengiä ei paskaakaan kiinnostais. Omaa fiilistä välitetään sit eteenpäin.
Kimmo: Live on todella mielenkiintonen juttu, varsinkin kun meillä on sillä saralla vielä aivan helvetisti hommaa tehtävänä. Mitään perusratkaisua tai rutiinia meillä ei keikkatilanteessa vielä ole, aina ollaan sen hetken vietävissä, välillä hienoin ja välillä vähemmän hienoin seurauksin. Lavalla konkretisoituu parhaimmillaan se elossa olemisen tunne aika mehukkaasti, hyvästä lavakokemuksesta jää hullu energia ja vieno hymy suunpieliin vielä pariksi päiväksi sen jälkeenkin. Ideaali keikkatilanne olis sellanen että ehtis tehdä sen soundcheckin joskus kunnolla ja että vois olla varma että ne kamat ja soundit toimii kun lähtee sinne lavalle. Mut tää nyt on vielä tässä vaiheessa tällasta, turha blaastaa tästä liikaa koska tehdään kuitenkin parin vuoden päästä ite 5 tunnin rumputsekkejä ja laitetaan ne pienemmät bändit kokeilemaan tätä meidän nykyistä 7,5-10 min. järjestelmää. hahah.
Niin, keikkakokemustakin on kertynyt jonkin verran. Mitä Pohjanmaa on opettanut?
Janne: Hah, no viimeeks kun Nivalassa käytiin jyräämässä ni päästiin kokemaan semmonenkin mahtavuus että keikan alkaessa ei siinä älyttömän kokosessa urheiluhallissa ollu miksaajan lisäks ristin sielua. 150 lipun hinnan pulittanutta teenageria oli sitä mieltä että soittohuoneen viereisen diskon musiikillinen tarjonta peittoaa meikäläisten annin. Täähän on kuulemma aika yleistä siellä Tuiskulan lavalla. Pari biisiä esitettiin järjestysmiehen labradorinnoutajalle mut sit kun pääsin ennen Average Ninjaa spiikkaamaan että nyt lauletaan pillurallista sun muista vastaavan epäilyttävistä asioista ni johan alko lippispäisiä kiinnostamaan. Loppujen lopuks keikka meni ihan liekeissä ja ne parikyt tyyppiä jotka saliin eksy roikku siinä lavanreunan turva-aidassa kiinni hymy korvissa. Aina tietää että ens kerralla siellä on paikalla ne plus niiden kaverit. Noinhan se homma toimii, which is nice.
Kimmo: - Joka toisen keikan jälkeen kelaa että ei saatana nyt kyllä pitää opetella soittamaan, että täysin silmitöntä rävellystä oli ja sitten joka toisen keikan jälkeen miettii että nyt pitää kyllä muistaa olla keskittymättä siihen soittamiseen ja vaikka jonglöörata moottorisahoilla siellä lavalla. Ei näistä ota hullukaan selvää. Hauskaa pitää olla.
Paiskitteko sivussa päivätöitä vai oletteko ns. 24/7 -rokkareita?
Kimmo: - Pakkohan niitä päivätöitä on tehdä jos vaan onnistuu jotain löytämään. Bänditoiminnalla pystyy elämään vasta jos lyö ihan kunnolla läpi mainstreamiin. En muuten todellakaan valita että "ei suomessa musalla elä, nyyhnyyh." Tuli rahaa tai ei, rokin soittaminen on parasta hommaa. Ja jos soittaa rokkia tosi hyvin niin sittenhän saa kaiken mitä haluaa ilmaiseksi. Ei siinä mitään rahaa enää tartte.
Janne: Itse rahoitin musisointia pari vuotta opiskelemalla puolivillasesti, mut eihän se tietenkään pitkälle riittäny ku opintotukilautakunta ärähti. Tähän menee kuitenkin oikeesti ihan kaikki aika jos meinaa kunnolla louhia. Tällä hetkellä pärjäillään kuka milläkin tavalla, keikkapalkatkin saattaa tärähtää tilille jopa kerran kahdessa kuukaudessa... Kuten Kimmokin mainitsi, niin kauan ollaan plussan puolella kun nälkäkuolema onnistutaan välttämään rokkaamalla...se pahamaineinen Liquid Wolf eli nestehukkahan ei näissä hommissa onneks usein pääse yllättämään.
Millaisia yllätyksiä teillä on takataskussa tulevien vuosien varalle? Mitä Day Eleveniltä on lupa odottaa tulevaisuudessa?
Kimmo: - Tehdään ihan uskomattoman kovia levyjä. Ollaan se bändi joka EI sano että "onhan kaikki musa jo kertaalleen tehty" vaan koitetaan oikeesti löytää jotain käänteentekevää ja maagista. On lupa odottaa todella paljon, itse ainakin odotan meiltä todella paljon.
-Yllätyksistä... tämä homma on sellasta että niitä mukavia yllätyksiä eli hienoja biisejä tulee aina välillä. Se on loistavaa kun ikinä ei tiedä milloin se hyvä juttu tupsahtaa eteen, aina kiinnostaa elää siihen seuraavaan biisiin saakka vähintään. Mitäs yllätyksiä tässä vois lupailla... leikataan kaikki jenkkisiilit neljännen albumin latino-version kansikuvia varten...?
Janne: Kyllä meidän kakkoslevy, myöhemmistä nyt puhumattakaan tulee varmasti olemaan yllätyksiä täynnä, ittensä toistaminen meinaa meille samaa kuin pystyynkuoleminen. Kunnianhimo ja suuruudenhulluus johtaa aina mielenkiintoisiin ratkaisuihin. Tuplalevyn ideaa on jo väläytelty mutta saattaa ihan yhtä helposti olla että lopulta kourassa on puolen tunnin rähinäplatta. Mennään eteenpäin ja katellaan mistä innostutaan milläkin millisekunnilla. Idiksien loppumisesta ei oo tietoakaan.
Ja lopuksi on aika lähettää terveisiä!
Janne: Terkut tietenkin vanhemmille: itsepähän meikän tähän ajoitte...! Nelivuotiaana tuli kotiin Dingo-kasetti ja akustinen kitara ja siitä ei oo ollu paluuta. Niin, ja kiitokset eli pahoittelut kaikille niille joiden soittokamoja ollaan saatu lainata eli hajottaa. You're too numerous to mention...
Day Elevenin nettisivuille!
JH
