Helsinkiläisen metalliyhtye Amorphiksen tie on kulkenut mankelin läpi. Kahden vuoden takaisen Far From The Sun -levyn jälkeen on vaihtunut laulaja ja levy-yhtiö, mutta Amot eivät tunnetusti pienestä hätkähdä. Tuore Eclipse -albumi osoittaa, että bändillä on vielä sanottavaa raskaan rockin rintamalla.
Mitä seitsemäs albumi Eclipse merkitsee Amorphikselle, kosketintaiteilija-biisintekijä Santeri Kallio?
- Teknisesti Eclipse merkitsee kokonaan uutta kuviota levyn levittämisessä maailmalle ja Suomeen. Far from the sunin jälkeen, me ollaan vaihdettu laulajaa, levy-yhtiötä, keikkamyyjiä ja managementtiä. Laulajan myötä tietysti muuttui myös bändin sointi ja sanoitusmaailma.
- Vokalistin vaihto pitkän linjan bändissä ei todellakaan ole mitenkään helppoa ja nyt kun kaikki on valmista uusi levy, video ja keikkojakin tipahtelee tasaisesti, se merkitsee meille automaattisesti myös voittajafiilistä!
- Eclipse merkitsee myös Amorphiksen uutta alkua. Ja todistetta siitä että hyvässä seurassa, jäitä hatussa ja jos kone ei hyydy, voi todella saada aikaan paljon ja pitkään.
Eclipsen biiseistä löytyy aiempaa enemmän hittipotentiaalia. Uskotteko, että levyn tuo teille uusia kuulijoita?
- Tottakai! Tietysti levy on omistettu myös kaikille meidän aikaisemmillekin faneille ja kuuntelijoille. Me tehtiin edellinen levy rohkeasti aina vain enemmän Pasi Koskisen tulkintaan ja sanoituksiin -ehkä liikaakin- nojaten. Siinä mielessä Amorphis meni ehkä vähän liikaa harmaalle alueelle; unohdettiin että musiikissa saa ja pitää olla myös helposti sulateltavia elementtejä. Onneksi me havahduttiin siihen nopeasti edellisen levyn jälkeen. Ehkä niin oli pakkokin tapahtua.
- Pasin lähtö auttoi myös asiaa siltä osalta, että ilman laulajaa biiseistä tuli väkisinkin melodisempia ja monipuolisempia. Samalla konstillahan tehtiin myös ensimmäiset Amorphis levyt, laulut lisättiin vasta studiossa valmiiden biisien päälle. Toivotaan että Eclipse kuittaa mukavasti edellisen levyn aavistuksen sisäsiittoisen sanoman ja tuo siten meille uusia kuulijoita.
Uudesta laulajasta Tomi Joutsenesta tiedetään vielä vähän. Nyt voittekin paljastaa hänestä muutamia asioita, jotka eivät liity musiikkiin?
- Meihin muihin verrattuna Joutsen juo viinaa todella vähän ja riekkuu maltilla keikan jälkeen -mikä on tietysti vain hyvä asia. Myös Tomin tinkimättömyys- ja väkevä asenne tehdä ja toteuttaa asioita mainittava erikseen. Sehän potkii meitä koko ajan perseelle tekemään tuplasti hommia!
Toiko laulajanvaihdos mukanaan supisuomalaista "nyt näytetään Perkele -asennetta"? Sujuiko se niin kivuttomasta kuin olette antaneet ymmärtää?
- Se sujui kivuttomasti osittain sen takia, että Pasin lähtöä osattiin jo uumoilla ja mehän itse ajoimme asiamme pisteeseen, jossa ei jäänyt kuin yksi vaihtoehto: Pasin poistuminen bändistä. Paska hommahan se alkuun oli, kun meillä oli jenkkirundi Type O Negativen kanssa -lämppärinä- tulossa ja muutama viikko aikaa treenata joku biisejä kiljumaan. Kauhea tilanne -tietystä näkökulmasta katsottuna. Meillä oli kuitenkin hyvä henki bändissä ja iso asenne musiikin tekemiseen.
- Me kai sanattomalla sopimuksella viisistään päätettiin, että bändi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut: rundille mennään ja uusi laulaja etsitään. Sitten tehdään saatanan hyvä levy ja sen julkaisussa vielä kuitataan edellisen levyn levy-yhtiön Keski-Euroopan munaus. Meillähän jäi vähän hampaankoloon Saksan Emi-Virginin kanssa, kun ne ei panostanu meihin siellä ollenkaan. Ai niin, teki ne kivoja Amorphis-postikortteja.
- Kun löydettiin Tomi Joutsen -ihmeellisten kuokeroiden kautta- laulajaksi niin alkoi se Perkele-asenne pikkuhiljaa sieltä hahmottua, ja asenne kasvoi USA:n kiertueella, voimistui studiossa Eclipseä tehdessä ja kasvaa edelleen!
Levyn sanoitukset ovat lähtöisin Paavo Haavikon Kullervon tarinasta. Kuinka paljon teistä löytyy Kullervoa?
- No onhan meissä kaikissa suomalaisissa ripaus Uunoa ja Kullervoa. Jossain enemmän, jossain vähemmän. Kullervohan oli myös aika pohdiskeleva kaveri eli sopiihan se kolmekymppiseen hevimíeheen kuin nyrkki silmään.
Amorphikselle on kertynyt kansainvälistä menestystä ja keikkaakin riittää ympäri maailmaa. Millaisia haaveita on vielä täyttymättä?
- Australian aurinkorannikoista ollaan haaveiltu jo pitkään ja Etelä-Amerikka -Brasilia, Argentiina, Chile...- antavat vielä odottaa itseään. Joskus olisi siistiä myös kokeilla jotain videotykkejä keikoilla -projisoida jotain visuaalista ihan vaan yleisön silmän iloksi. Mutta kai ne muusikon perushaaveet on jo vuosien varrella toteutuneet, levyjen teko ja kiertueet, ilmaiset bisset ja lentokoneella matkustelu sinne tänne. Ehkä haaveena olisi sellainen hallittu kaaos, välillä kun on vaan se kaaos.
Amorphiksen tie on ollut paikoin perin kivinen. Meinaatteko julkaista tilityskirjan?
- Amorphiksen kootut tilitykset voi löytää lukemalla vanhoja musalehtiä kirjastossa, niitä löytyy kaikista lehdistä kautta aikojen hyvällä huumorilla ja asenteella sävytettynä. Meillä on aina tapahtunut paljon ja on menty suin päin naama edellä tilanteisiin. Sillälaillahan ne parhaat jutut ja tilityksen syntyy. Tällä hetkellä ei tarvitse tilittää, bändi on hyvässä vedossa, menneet menneitä ja paremmat ajat edessäpäin.
Teillä on keikkoja ympäri maailmaa. Missä päin maailmaa ovat hulluimmat fanit?
- Venäjällä fanit vaatii majoitusta hotellissa, koska ei kuulemma ole kattoa pään päälle. Prahassa keikalle tuli kerran joku sälli, joka oli ajanut Ukrainasta asti päästäkseen simahtamaan keikan ajaksi meidän takahuoneeseen. Kai Turkkilaiset on hulluimpia kun ne ei lopeta hyppimistä vaikka ilmoitetaan, että jos hyppii lisää niin lattia sortuu ja sitten kaikki kuolee.
Eclipsen julkaisua juhlitaan 18. helmikuuta FME-messuilla Helsingin Kaapelitehtaalla. Muut keikkapäivät osoitteessa
www.amorphis.net
Teksti: Jouni Hirn
Kuvat: Nuclear Blast