Scandinavian Music Group julkaisi juuri kolmannen albuminsa Hölmö rakkaus ylpeä sydän ja suuntaa keväällä keikkalavoille. Näistä ja paljon muusta kertoi Mestalle yhtyeen biisintekijä, kitaristi Joel Melasniemi.
Morjens Joel! Kerro aluksi, millainen missio on uudella levyllä? Millaista kokonaisuutta läksitte luomaan ja kuinka siinä mielestäsi onnistuitte?
- Meillä oli aika selkeä kuva kokonaisuudesta jo ihan alkuveiheessa. Tuntui että Talvipuutarhaan-kappaleella edellisellä levyllä sekä akustisilla keikoilla sohaistiin jotain sellaista, jota piti tutkia lähemmin. Varsinaista akustista levyä ei lähdetty tekemään, koko ajan oli tiedossa että rokkeja sinne tulee mukaan. Itse asiassa osin biisijärjestyksestä johtuen levy itse asiassa kuulostaa korviini aika rivakaltakin. Tempokysymyksiä oleellisempaa oli kuitenkin tehdä kuulijan suuntaan avoin, lämmin kokonaisuus, ilmaisultaan suorempi ja harkitumpi kuin edeltäjänsä. Siinä biisit ottivat ikäänkuin niskalenkin bändistä.
Tällä kertaa tuottajana hääri itsesi lisäksi myös kosketinsoittaja-kitaristinne Kyösti Salokorpi. Levysessiot taisivat poiketa paljonkin aikaisemmista.
- Joo, Nimikirjaimet oli ns. bändilevy, jossa yhtye haki omaa soundiaan ja soitti enemmän ikäänkuin itselleen. Nyt kun sen sai systeemistä niin haluttiin kokeilla myös "ulkopuolista" tuottajaa. Meillä menee aika yksiin maut Kössin kanssa, joten kovia riitoja ei saatu aikaiseksi. Esituotantovaihe oli vähän niinkuin Terhin, mun ja Kössin heiniä. Melkein kaikki kappaleet hiottiin valmiiksi jo akkarin ja pianon ääressä. Terhi kirjoitti mun mielestä vielä parempaa lyriikkaa kuin aiemmin, ja alkuinspiraation jälkeen se vielä malttoi hioa ja editoida niitä aika paljon.
- Sanoitukset muodostavat levylle jonkinlaisen temaattisen rungon, sen alkoi tajuamaan jossain viime kesän lopulla. Jos niitä ei kunnolla kuuntele, saattaa levystä saada aika hempeänkin kuvan, mutta siellä lauletaan kännäämisestä, lasten kiusaamisesta, väkivaltafantasioista, useamman partnerin pyörittämisestä, hukuttautumisesta, valehtelusta ja sen sellaisesta mukavasta. Itse kuitenkin näen levyn maailman ehdottomasti optimistisena, usko rakkauteen säilyy siellä tarinan karikkoisemmillakin vesillä. Ja levyllä on katharttinen, älyttömän onnellinen lopputrilogia.
- Jossain vaiheessa tuntui noiden muiden kiireiden takia että hautauduin yksin studioon seinien kaatuessa päälle, joten oli muuten sikälikin onnen omiaan että tähän saatiin viides pyörä mukaan. Musiikillisesti levyn poikkeuksia säännöstä on Opin valehtelemaan, joka on selkeästi viittaus Nimikirjaimet-aikaiseen tuotantoon, jolla kertosäkeettömät rakenteet olivat tuttuja. Yhtäkkiä vaan tajusin, että levy tarvitsee henkireikiä "täydellisen muodon" tavoittelussaan, eli kunnon sekoilubiisin. Siinä jyllää taas Fugazi, Sonic Youth ja Stereolab -vaikutteet, jousisovituksissa oli sellaista Prokofjevia modernia häröä, mitä yleensä ei suomirockissa kyllä kuule. Toinen täydellisen sekoilun paikka oli Ylpeä sydän, joka on periaatteessa dancehallia, se säkeistömelodia rytmityksineen on ihan toustausta, mutta sitten se kertsi yritettiin vääntää ihan stadionosastolle. Lopputulos kursittiin todellakin kokoon vasta studiossa.
Millaisia referenssilevyjä raahasitte studioon tällä kertaa?
- Ei mitään muistaakseni. Edellinen levy oli tosi täynnä bändin mieleisiä musiikillisia ja soundillisia viittauksia ja studioon ihan tosissaan raahattiin Neu!n ja Fugazin levyjä, nyt ei sitten ollut ainuttakaan tollasta tapausta.
Kolme levyä luovat jo jonkinlaisen saagan. Kuinka olet kokenut yhtyeen tähänastisen kehityskaaren?
- Aika luonteva: Ensin tehdään se perinteinen debyytti, vähän joka suuntaan harova kokoelma yksittäisiä lauluja, jolla kokeillaan hyvinkin erilaisia polkuja, on metallia ja on triphopia. Tokalla levyllä metallivivahteet muuttuvat "aternative-stadionrockiksi" ja tehdään mielestään helvetin hieno mestariteos, joka - kas kummaa - ei sitten aukeakaan ihan jokaiselle tallaajalle. Sitten vähän nöyrrytään ja skarpataan - ja palataan albumilla, jolla on kaikki kohdallaan. Se on kypsä ja lämmin kuin Vaasan ruispaahto, mutta varmaan muutama edellisen levyn fani tulee kääntämään sille selkänsä. Olen itse kova Nimikirjaimet-diggari, sillä levyllä on sellainen taistelijaluonne.
Teillä on Terhin kanssa jo useampi vuosi biisintekoyhteistyötä takana. Miten työtapanne on muuttunut vuosien mittaan?
- Terhi kirjoittaa enemmän runoa nykyään, mikä tarkoittaa että hittikertsin spottaaminen tekstistä on vaikeampaa kuin aikaisemmin, mutta kokonaisuudet ja kieli on aina vaan kauniimpaa. Mulla menee yleensä tekstin kanssa noin 20 sekuntia ja mä "tajuan" sen, minkälainen biisi sen pitää olla, missä on se kuningaslaini joka voisi olla kertosäe, se säe, joka on ikäänkuin akseli jonka ympärillä muu teksti pyörii. Loppua kohden homma on mennyt todella tekstivetoiseksi. Toki mulla on edelleen sävellysaihioita sormissa aika paljon, ja niitä sitten sovittelen teksteihin, ei se aina sillä tavalla mene että biisi tulee tyhjästä tekstin jälkeen.
SMG:n keikkatauko on venynyt lähes vuoden pituiseksi. Kuinka kovasti odotat pääsyä keikoille ja tyhjentämään sen jälkeen Cumuluksen minibaareja?
- No ihan perus. Tykkään kovasti kiertämisestä, mutta nyt tehdään hiukkasen vähemmän keikkoja, kun aikataulut pitää sovittaa Terhin Teatterikorkeakoulun draamalinjan opintoihin.
Millaisia pinttyneitä tapoja ja tottumuksia teillä on liittyen keikkamatkoihin?
- En oikeastaan keksi mitään. Pikemminkin se keikkailu on aina keksittävä uudestaan, jotta se säilyy tuoreena. Joskus joku ihan perus kasvitieteellinen puutarha tai eläinmuseo voi muodostaa hauskan päiväretken kavereiden kanssa. Tai yhdessä säieteorian opiskelu voi olla esim. sellainen aihe jolla yhden rundinpätkän bussimatkat saa kulumaan.
Mikä nousee mieleen toistaiseksi parhaimpana ja myös huonoimpana tai epäonnisimpana SMG:n keikkakokemuksena?
- Näitä mä en koskaan keksi. No just eilen oltiin kauppakeskus Kampin avajaisissa soittamassa 3000:lle bunkkukänniselle kutsuvieraalle, joita suurinta osaa ei kiinnostanut meidän musa varmaan pennin jenin vertaa. Sellaiset on vaikeita paikkoja, kun pitää löytää se oma tila ja asennoitua livetilanteeseen ihan uudella tavalla. toinen hivenen nihkeä keikka oli Kaapelitehtaalla aikanaan kun silloinen basistimme Tommi Saarikivi ei pystynyt nousemaan lavalle oksennustaudiltaan, vaan soitti lavan takana oksennellen koko keikan ajan pyörtymäisillään. Jossain vaiheessa silloinen kiertuekitaristimme Mikko kosonen joutui hakemaan Tommilta basson sylistä ja soittaa sen puolesta - koko ajan kvartin pielessä koska kyseessä oli 5-kielinen basso, jossa on eri vire kielissä. Silloin mä ajattelin että olisihan sitä voinut vaikka perua keikan.
- Hyviä kokemuksia on tietenkin pilvin pimein, mutta sanotaan nyt vaikka Rovaniemen Tivoli ja mikä tahansa keikka. En osaa selittää, mä vaan jotenkin rakastan soittaa sillä lavalla.
Ja lopuksi Joelin tämän hetken top-3 -biisit:
1. Sufjan Stevens: For the Widows In Paradise, For The Fatherless In Ypsilanti (Greetings From Michigan: The Great Lakes State)
2. Sufjan Stevens: The Dress Looks Nice On You (Seven Swans)
3. Sufjan Stevens: John Wayne Gacy Jr. (Come On Feel The Illinoise!)
- Nyt on tommonen pieni vimma päällä, en kuuntele mitään muuta kuin Stevensiä, Melasniemi toteaa lopuksi.
SMG:n kotipesään!
Teksti: Jouni Hirn
Kuvat: SonyBmg
