Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Haastattelut



Ajattara tuo mukanaan surua
10.11.2011   12:10

Kotimaisen korpikuoleman ykkösketjuun kuuluva Ajattara ei säästele kuulijan mielenterveyttä yhdeksännellä(kään)albumillaan. Murhat on nimensä mukaisesti suoranaista teloituskomppanian edessä seisomista alusta loppuun. Ajattaran pääpiru Ruoja Murheentuoja ei tekemisiään selittele, Mesta.netin haastattelu etenee nopeasti mutta vastustamattomasti.

Kuten Ruoja toteaa bändin kotisivuilla "On helppoa astua jonoon ja seurata kaltaisiaan polttouuneihin. Turhaa suret kohtaloasi kun itse nautit muiden kärsimyksistä. Et uskalla ajatella, koska haluat pelastaa sielusi. He tekevät kaiken puolestasi. Hurskaus on valhe ja tämä valhe on kuljettanut rotujamme jo liian kauan. Huomista ei ole, eilinen on harhaa. On vain yksi ihminen. Yksikin on liikaa..."



Millaisista lähtökohdista Ajattaran tuoretta Murhat-levyä alettiin sorvata?

- Malakias 4 soitti 9 biisiä päästään ja näiden rumpujen päälle sävelsin lopun musiikin.

Muutama asia, johon erityisesti kannattaa levyllä kiinnittää huomiota?

- 9 kappaletta.

Levy-yhtiö lupailee Ajattaran Murhat-albumin olevan "luultavasti lajissaan vuoden irstain pitkäsoitto". Kuinka vahvasti Ajattara seisoo kyseisen laatumääreen takana.

- Jos se on levy-yhtiön edustajien kokemana irstas, niin meidän puolesta he ovat vapaita tuomaan mielipiteensä julki.

Ajattara on Osasto-A Reordsin tallissa, miksi?

- Edellisen levy-yhtiön kanssa loppui sopimus joten päätimme jatkaa A-osastolla.

Edellinen albumi Noitumaa testaili akustisia tunnelmia. Palaute lienee ollut vähintäänkin vaihteleva!

- En sanoisi niinkään vaihteleva, enemänkin kaksijakoinen eli sitä joko vihaa tai palvoo.

Ajattaran miehistö on kymmenen vuoden aikana kokenut useita verenvaihtoja. Mikä siinä on, ettei soittomiehet pysy Ruojan perässä?

- Tuon mukanani surua.

Onko demokratialla mitään tekemistä Ajattaran sisällä?

- Mitä vit**a? Ajattara on outonominen tasavalta!

Ajattarahan on muinainen naispuolinen paha metsän olento. Onko ollut ajatuksissa hankkia Ajattaraan naispuolista vokaaliapua?

- Meihin kuuluu kaksi taustalaulajaa Hornas ja Vaurio, jotka eivät ole metsän olentoja vaan pahanpuoleisia naisia.

Miten Ajattara on herättänyt mielenkiintoa ulkomailla?

- Myymällä levyjä ja keikkailulla.

Kommenttia tuoreesta Kunnes Taivas Meidät Erottaa -videosta.

- Ei kai siitä sen enempää ole sanomista kun mitä itse video jo kertoo.

Ajattara löytyy myös Facebookista, mitä lisä-arvoa naamakirjasta on bändille?

- Tiedotuskanava niille joilta puuttuu ulko-ovi.

Mikä ominaisuus tai asia Suomessa/suomalaisissa saa Ajattaran tyypit raivon valtaan ja valmiiksi kohottamaan nyrkkiä?

- Kun joku tulee vastaan.

Paha saa aina palkkansa, vai miten on?

- Eiköhän meille tuu keikkaliksat ajallaan.

Kenen joukoissa Ajattara seisoo?

- Ajattaralla ei seiso, sattuneesta syystä.

Surkein keikkamesta, jossa Ajattara on joutunut soittamaan!

- Me emme joudu soittamaan, meille tämä on etuoikeus!

(Ajattaran Murhat-albumi Mesta.netin arvioimana täältä)

Kysymykset; J.A.Kaunisto
Foto; Pasi Takula
Jaa: Facebook


Haastattelut
Sorrowhearts - irlantilaista kohellusta ja stadionfolkkia Tampereelta
13.06.2013   08:8:

Manzana etsii suurempia kuvioita
25.05.2013   12:2:

Manserockin junioriketju Rockwalli ensimmäisen kokopitkän äärellä
13.05.2013   19:9:

Erottaja pöyhii ihmissuhteiden sokeita pisteitä
06.05.2013   00:0:

Juha Pekka Tapani Heikkisellä riittää läppää ja ideoita
29.04.2013   16:6:

Costellon soololevyllä kitara ja sukset vaihtuvat herkempiin sydämen ääniin
16.04.2013   11:1:

Ema Hurskainen haki vauhtia etelän auringosta
16.04.2013   10:0:

Kamala akka huutaa ja irvistelee
28.03.2013   22:2:

Seamus odottaa passit valmiina ulkomaan komennusta
12.03.2013   17:7:

Rendez-Vousin rappiorockissa pyörivät parin lantin Leinot
27.01.2013   11:1:

Mono - tunnelmointia Tokion metropolista
03.01.2013   14:4:

Alppilan paras rock-bändi Alavala valmiina maailmalle
14.12.2012   17:7:

Jarkko Ahola laulaa sydämeen joulumieltä
05.12.2012   19:9:

Timo Rautiaisen mielestä uudesta levystä tuli sellainen kuin pitikin
23.11.2012   15:5:

Laura Närhi iskee silmää kaiholle ja melankolialle
21.11.2012   17:7:

Mustat Enkelit kokosi vuosikymmenen työn pakettiin
07.11.2012   16:6:

Elonkerjuu vahvistui takaisin kultakantaan
26.10.2012   13:3:

Yonan päiväunelmissa reilusti arkirealismia
18.10.2012   15:5:

The Rivers Of Mars kutsuu, kuuleeko musiikkia kuluttava kansa!
22.09.2012   12:2:

Tarja Turusen sydän sykkii yhä raskaalle rockille
16.09.2012   23:3:

Melankolinen melodisuus The 69 Eyesin ohjenuorana
08.09.2012   21:1:

Itämaa löysi soundin ytimen
31.08.2012   10:0:

The Chantin tunnelmointi ei kaipaa särövallia
25.07.2012   20:0:

Stratovariuksen rumpalin vaihto sujui ilman kriisejä
10.07.2012   16:6:

Total Devastation haistelee muutoksen tuulia
26.06.2012   17:7: