Moonsorrow on kasvanut viimeisten albumien myötä eppisen kuolonmetallin raskaansarjan ottelijaksi. Edellinen kokopitkä Hävitetty ja tuore albumi Varjoina kuljemme kuolleiden maassa muodostavat vaikuttavan työnäytteen, joiden voimin kelpaa matkustaa Ison veden taakse tuomaan mahtikäskyä viikinkien asuinsijoilta. Mesta.netin haastattelussa Ville Sorvali päivittää Moonsorrown tähtimerkkien asemat.



Sorvalin mukaan median hehkutus kahden albumin kokonaisuudesta antaa lopputuloksesta hieman väärän kuvan. Levyillä ei kuulemma ole suurempaa yhteyttä. Vaikkakin bändi on itse maininnut levyjen muodostavan tietyllä tavalla teemallisen jatkumon. Sorvalin mielestä varsinkin levytysprosessi erosi kuin yö ja päivä.

- "Hävitetty" oli täyttä tuskaa alusta loppuun, kun taas uuden levyn äänityssessioissa vallitsi jopa oudon levollinen tunnelma.



Sorvali myöntää urakan vaativaksi. "Kyllähän se aikansa otti ennenkuin uskalsimme edes aloittaa uuden materiaalin työstämistä". Kynää ei kuitenkaan missään vaiheessa jouduttu mitenkään erityisesti puristamaan. Materiaalia syntyi sitä mukaa kun sitä ehdittiin työstää. Lähes nelivuotinen projekti vaati kuitenkin aikaa ja taukoa.

Varjoina kuljemme kuolleiden maassa eroaa edeltäjästään ainakin kappaleiden pituuksien suhteen - viisut ovat puolittuneet! Mainittava on myös hieman raskaampi yleissoundi - ylipäätään raskaampi ote. Äänimaailma on selkeämpi (ja tavallaan riisutumpi) ja elokuvalliset välisoitot tuovat lisäväriä. Albumia leimaa "kokonaisvaltainen konseptuaalisuus".

Entä mistä tuota eeppista kerrontaa oikein syntyy? "Omasta päästähän näitä juttuja sikiää", toteaa Sorvali ja kertoo päällimmäisenä inspiraation lähteenä olevan maailmanmenon ja ihmiselämän yleensä.

- Luonnon ja pakanallisten perinteiden merkitystä lienee turha korostaa, ne kun ovat pikemminkin Moonsorrown sanoitusten kulmakivi kuin mikään eriteltävissä oleva inspiraationlähde.

Moonsorrow lähtee juuri kuukauden mittaiselle Paganfest-kiertueelle, jonka aikana Euroopan keikkalavoja Moonsorrown lisäksi kiertävät Arafel, Varg, Unleashed, Kivimetsän Druidi ja Korpiklaani. Keikkapaikat ovat keskimäärin noin 1200 henkeä vetäviä normaalia paremmin varusteltuja rock-klubeja, joten taustat ovat kunnossa. Suurin keikkapaikka imaisee sisäänsä peräti 3500 henkeä.

- Suurinta paikkaa tuskin myydään loppuun, mutta muilta osin kiertue vaikuttaa juuri oikein mitoitetulta. Osaavia vekkuleita nuo saksalaiset, vai itävallastako se Rock The Nation nyt olikaan.

Kiertuekaverit ovat pääasiassa tuttua porukkaa.

- Tuttuja naamojahan siellä on, ja juuri saamamme tiedon mukaan juuri niiden tuttujen naamojen kanssa ollaan tietysti samassa bussissa. Kuukausi Korpiklaanin ja Kivimetsän Druidin kanssa suurimmaksi osaksi samassa tilassa suorastaan huutaa A-klinikkaa. Muista kiertuekavereista myös Unleashed ja Varg on tavattu joskus jonkun festarikeikan merkeissä, ainoastaan Arafel on pienoinen arvoitus.



Miten kaksi viimeistä albumia näkyvät tulevien keikkojen biisilistassa?

- "Hävitetty" näkyy kyllä aika huonosti - siltä tuskin tullaan soittamaan tulevilla keikoilla mitään. Sen sijaan uutta albumia on tarkoitus edustaa runsaamminkin, nyt alkuun Paganfest-kiertueella kahden kappaleen voimin ja Suomessa ehkä kolmannenkin. Mihin kappaleisiin bändi on sitten päätynyt niistä äänestäessään, sitä en vielä paljasta.


Nightwish tekee omasta uutuuslevystään elokuvan - onnistuisiko (tai kiinnostaisiko) moinen Moonsorrow-orkesteria?

- Huh, vähän luulen että meidän suuruudenhulluudellamme on aivan eri sarjan päätepisteet. Toisin sanoen, Moonsorrow-elokuvaa tuskin tullaan koskaan näkemään. Henri saattaa joku päivä tehdä vielä jonkun suuren profiilin soundtrackin, mutta se ei siinä vaiheessa liity tähän bändiin mitenkään. Keskitymme jatkossakin lähinnä elokuvien katseluun.

Kuinka paljon matkapäiviä kertyy vuodessa?

- Riippuu ihan vuodesta. Parhaimmillaan sitä on oltu jossain muualla kuin kotona ehkä 3 kuukautta vuodesta. Tänä vuonna vaikuttaisi taas olevan ihan mukavasti tapahtumaa, joten ei ainakaan tarvitse miettiä mihin käyttää vapaa-aikansa. Sitäpaitsi, kyllä matkustaminen aina toimistohommat voittaa.

Miten orkesterin asiat etenevät USA:ssa?

- Ihan mukavasti, ottaen huomioon että emme me ole asian eteen ihan tolkuttomia tehneet. Viimeisin kiertue siellä osoitti, että kiinnostusta löytyy, joten toivon mukaan pääsemme sinne mahdollisimman pian myös takaisin.



Onko demokratialla sijaa yhtyeen sisäisissä päätöksissä?

- On ja ei. Kaikilla Moonsorrowssa on oma sanansa sanottavana, ja kaikkia kuunnellaan, mutta musiikin suhteen lopulliset päätökset tekee aina Henri. Päätökset, jotka eivät koske musiikkia, etenevätkin sitten hieman monimutkaisemman kaavan mukaan.

Mitkä asiat suomalaisessa mielenlaadussa kaipaisivat "päivitystä"?

- Kateus ja yliampuva pessimismi. Ei elämässä kaikki ole oikeasti koko ajan ihan vitun huonosti - vaikka suurimman osan ajasta toki onkin. Puhuinko itseni pussiin?

Mitä asioita Suomesta/suomalaista ihmetellään kovaan ääneen maailman keikkalavoja kiertäessä?

- Saunotteko te joka päivä? Onko Suomessa oikeasti jääkarhuja? Miten ihmeessä Suomesta tulee niin paljon hyvää musiikkia? Miten te pystytte ryyppäämään niin paljon? Viimeisen kysymyksen kohdalla tyhmä saksalainen todennäköisesti haastaa vielä kilpailuun...

Mitä keikkapaikkojen takahuoneista usein puuttuu, vaikka on etukäteen kovasti lupailtu?

- Viinaa ei useimmiten ole läheskään niin paljon kuin sitä menisi, mutta se tosin on enemmän bändin kuin järjestäjän vika. Paha mennä sanomaan mistään pahemmista puutteista, meidän vaatimustasomme kun ei ole kovinkaan korkea. Jos vain viinaa, lavavettä, pyyhkeitä ja jotain pientä syötävää löytyy, emme valita. Tokihan raideristamme löytyy aina välillä jokin typeryys, jolla testataan lähinnä keikkajärjestäjän huumorintajua; Timo Rautiaisen kuvan kehyksissä saimme useammallakin keikalla, Jonne Järvelän itsensä, siis henkilön, ainoastaan kerran.

(Mesta.netin arvio Varjoina kuljemme kuolleiden maassa -albumista luettavissa täältä)

Teksti; J.A.Kaunisto
Foto; Allan Smithee