Riihimäen suunnalta maailmalle pyrkivä The Purifiction ei lähde pelleilemään muotivirtausten aallonharjalle vaan metallisen suunnan läpikäynnin reunaehtoina ovat omien mieltymysten toteuttaminen. The Purifictionin mukaan metallibändin ydin voi myös olla herkästi sykkivä sydän. Mesta.netin haastattelussa debyyttialbumin tunnelmista humaltuu kitaristi Junnu Vuorela.
Vuorelan mukaan alkuperäinen ajatus oli tehdä biisit levylle sitä vauhtia, kun niitä syntyy - jotta nauhalle tarttuisi juuri kyseisen sävellyssession fiilis. Parhaiten teoria toimi kuulemma
Eternity-kappaleen kohdalla.
- Biisi on lauluja lukuunottamatta nauhoitettu Tender Care Laboratoriesissa. Levysessio seurasi siis suoraan sävellys-sessiota.
Kaikkiaan levytysprosessi kesti lähemmäs kolme vuotta ja tuona aikana tapahtui bändin sisällä arvatenkin monenlaista liikkumista tyylistä toiseen. Niinpä bändi päätti stilisoimisen sijaan paukuttaa viisut levylle ajatuksella "kävi miten kävi".
- Se mitä et voi piilottaa, korosta sitä. Me ollaan tästä levystä todella ylpeitä.
Vuorelan mukaan bändin sävellysprosessi on avoin kaikille osallistua. The Purifictionin poikkeuksellista demokraattisuutta kehtaa hehkuttaa.
- Me tehdään biisit reeneissä yhdessä lähes aina ja kaikilla on yleensä jotain annettavaa niihin biiseihin. Paljastettakoon että meille on muodostunut tietyt tontit omien vahvuuksien mukaan.
Bändin musiikillisesta linjasta ei irtoa betoniin valettua luonnehdintaa. The Purifiction ei usko kohderyhmä-ajattelun mielekkyyteen.
- Tässä suhteessa me ollaan hieman liisterissä mitä levyyn tulee. Me ollaan aika kurittomia sen suhteen mitä eri tyylejä me sormien läpi päästetään.
The Purifictionin suurin vahvuus?
- Me ollaan ikähaitarilla suht heterogeeninen sakki. Muutama meistä on jo vetänyt kivirekeä senverran että tietyt kannikot osataan kiertää, mutta myös optimistisuutta - että joitakin kannikkoja uskalletaan lähteä kaskeamaan. Otettiin kannettavaksi valtava taloudellinen risti tekemällä tämä levy. Tiedostettiin että on optimistista ajatella esikoisen tuovat omat pois suit sukkelaan, mut nähtiin et tämä kannattaa tehdä. Levyn tekeminen on nastaa hommaa ja nyt meidän ei tarvi keikoilla myydä ei oota kun joku haluaa jotain fiilisteltävää vielä aktin jälkeenkin!
Entä uskaltaako paljastaa, missä on vielä reilummin kehittymisen varaa?
- Eihän tässä touhussa ole mitään kattoa kehittymiselle. Kaikesta tulee oppia ja rohkeuskin kasvaa kun itseluottamus tekemiseen karttuu. Kyllä se teoria musan tekemisessä on, että täysillä lähdetään liikkeelle ja matkanvarrella lisätään vauhtia.
Mikä on Tender Care Laboratories?
- 1963
Stanley Milgram kehitti sosiaalipsykologisen kokeen, jossa mitattiin osallistujien halukkuutta totella auktoriteettiasemassa olevan henkilön antamia koehenkilön omantunnon vastaisia käskyjä. Samalla tavalla kuin Stanley teki ihmiskokeitansa sähköshokeilla, myös meillä välillä kipunat lentää ja sulakkeet poksuu. Niin kuin Stanleyllä, myös meillä kyse on kuitenkin vain kokeesta jossa sähköshokit eivät ole oikeita, mutta tulokset ovat. Ajoittain itsekkin koemme olevamme koekaniineja sosiaalipsykologisessa kokeessa joten treenikämppämme sai nimekseen
Tender Care Laboratories.
Tulette Riihimäeltä, minkälaisia eväitä Riihimäki tarjoaa rokkia soittaville kansalaisilleen?
- Jos ollaan tarkkoja, olemme Lopen Kormusta jos reeniksen sijaintia käytetään määreenä.. Vain Teppo asuu Riihimäellä. Tähän liittyy henkistä velkaa Riihimäen nuorisotalon harjoituskämppiin josta saimme kenkää vasta kun kellossa alkoi olla melkein 30-v. Reenikämppä muutti Riihimäeltä pois, mutta jotenkin se henkinen koti jäi sinne.
- Riihimäellä oli yhdeksänkymmenluvulla todella aktiivinen bänditoiminta. Nuorison oli mahdollisuus itse järjestää tapahtumia ja niitä myös järjestettiin runsain määrin ja artisteja oli ulkomailta saakka. Nykyään vaatimukset tapahtuman järjestämiseksi ovat aivan toiset. Pitää vuokrata bajamajat, hankkia luvat, vakuutukset ja tiedä mitä vielä. Jos itse olisin teini nyt, liimaisin pleikan ohjaimet kämmeniini enkä poistuisi kotoa kuin laneihin...
Jos (ja kun) ulkomailta tulee tarjouksia parin kuukauden kiertueista, kuinka valmiina The Purifictionin leirissä ollaan ulkomaan komennukselle?
- Kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestää. Varmasti haastavaa on lähteä kahdeksi kuukaudeksi ilman aiempaa kokemusta mutta uskompa että tuntumaa saadaan pistokoeluontoisesti lähinaapureista ennen tuollaista komennusta.
Bändin tavoitteet debyyttialbumin julkaisun jälkeen?
- Meidän poukkoileva musatyyli kyllä toimii livenä! Toivotaan et saatais hyviä keikkoja jossa päästä näyttään mikä tää homma on. Uusia biisejä on aika hyvin saatu tehtyä ja loppuvuodesta aletaan niitä työstään jotta toinen levy olis jo ensivuonna julkaisukuosissa.
Mikä/mitkä seikat ajavat Purificitonin kavereita vakavavan soittoharrastuksen pariin?
- Musajutut on pyöriny päässä jatkuvasti aina siitä asti kun aloin soittaa tennismailaa peilin edessä ala-asteikäisenä. Suomalaisen introvertin luonteenlaadun omaavana, tää tuntuu mieleiseltä kanavalta ilmaista itseään ympäröivälle maailmalle.
- Tässä harrastuksessa ei ole mitään kattoa, kuinka hyväksi sä voit soittajana kehittyä mutta tyylipisteet ratkaisee miten hyvin tässä pärjää. Näkemys on kuitenkin se tärkein osa missä satunnaisuudesta sun tehtävä on seuloa omasta mielestä parhaat osat. Tää on haastavaa ja jännittävää. Sä voit luottaa siihen ettei tähän hommaan tylsisty koskaan ja se pitää sut liikkeellä.
Mitä bändin jannut tekevät keikkojen välillä (eli "päivätöinä")?
- Teppo ja Pasi on IT nörttejä, Tatu on insinööri, Itse olen graafikko ja Topi valmistuu ryhmäohjaajaksi.
Mikä saa The Purificitonin hermostumaan ja korottamaan ääntään?
- Tender Care Laboratoriesin ilmastointilaite..
Mistä (ilman)suunnasta tulee tämän hetken paras metallimusiikki?
- Suomesta tulee paras metallimusiikki. Saattaa olla järkyttävin paikka maailmassa soittoharrastajan koittaa menestyä juurikin täällä kotimaassa, jos metallimusiikki on lähellä sydäntä.
Jos teille tarjottaisiin tukevaa dollarinippua Jenkkilän suunnalta vaatimuksena tyylin muuttaminen reilusti radioystävällisempään suuntaan, mikä olisi vastaus?
- Mehän ollaan radioystävällisiä?
Oletteko lisänneet rock-uskottavuuttanne tatuoinneilla?
- Eiku reisitaskushortseilla! Tatuoiminen sattuu.
Miltä kuulostaisi yhdistelmä The Purifiction ja Eurovisionin laulukilpailu?
-France, zero point. France, null poeng. Sweden, 12 poäng!
Teksti; J.A.Kaunisto
Foto; Anne Rajala