Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Haastattelut



Stam1nan tuoreella albumilla vapautunutta ketutusta
18.02.2012   15:22

Stam1nan edellinen albumi Viimeinen Atlantis vastaanotti kehuja ja taputuksia jokaisesta ilmansuunnasta. Tuoreen albumin suhteen bändi lähti merta edemmäs kalaan ja yhteistyökumppaniksi palkattiin Joe Barresi, jonka tuottajan/äänittäjän/miksaajan työpanoksesta ovat päässeet nauttimaan mm. Melvins, Tool, Queens Of The Stone Age, Kyuss, Apocalyptica, Bad Religion, Weezer, Isis ja Fu Manchu.



Stam1nan ulosannin vahvuudesta kertoo omaa selkeää kieltään, että bändi kuulostaa sataprosenttisen itseltään amerikan osaajan nappulansäätöjenkin jälkeen. Mutta, onneksi mukaan tarttui uusiakin tuulia. Mesta.netin haastattelussa Stam1nan leiristä ääntään käyttivät Antti "Hyrde" Hyyrynen ja Kai-Pekka "Kaikka" Kangasmäki.

Edellinen levynne Viimeinen Atlantis kehuttiin häpeilemättömästi pystyyn joka paikassa ja kaikkialla. Millaiset lähtökohdat se antoi uuden albumin työstämiselle?

- Ei tuo kehuminen asettanut lähtökohtia itse levyn tekemiseen...Tehtiin käsillä olevista parhaista ja tuoreista ideoista mahdollisimman raikas blandaus. Ainahan sitä yritetään kuitenkin parantaa edellisestä, mutta tämä on lähinnä porukan henkilökohtainen ja omakohtainen tavoite. (Hyrde)

- Mukavaahan se oli, että siitä tykättiin, mutta ei siitä mitään paineita tarvinnut ottaa. Tavoitteena tietenkin, kuten aina, oli tehdä edeltäviä parempi rieska. (Kaikka)

Kun Viimeinen Atlantis -albumista on aikaa jo sopivasti, miltä rieska vaikuttaa suurimman huuman jälkeen - uran huippuhetki?

- Tuli just kuunneltua tovi sitten rieska läpi kuntosalilla. Tajusin oikeastaan vain asioita, joita ois voinut tehdä vähän paremmin - tuotannollisesti, biisien sovituksissa, sanoituksissa. Eli aina tällaista parhaaseen tähtäävää toimintaa tämä on, jopa jälkiviisautena. (Hyrde)

- Sama homma. Päällimmäisenä sieltä osuu korviin ne "mokat". (Kaikka)

Minkälaista kommenttia saattaisi tulla ensimmäisen albumin aikaisilta Stam1nan jannuilta Viimeinen Atlantis -teemarieskasta!

- "Vittiläine, hulluja sarjakuvahevareita! Mutta musiikillisesti aika raikas, kuin jäämeri!" (Hyrde)

- "Mitäs hippejä täällä pyörii..." (Kaikka)



Mikä on toisin uuden Nocebo-albumin suhteen?

- Paksumpi, pullukampi viljasika. Se se on, se syö ja röhkii tyytyväisenä. Siitä riittää pidempään, ehkä jopa seuraavaan jouluun saakka. (Hyrde)

- Jälleen kerran siellä on edellistä levyä paremmin yhteen hitsautunut ryhmä ja tuoreimpia ideoita. (Kaikka)

Mistä löytyy/mikä on Nocebon olemuksen ydin?

- Kai se ois tämänhetkisen Stam1nan kirkkaimmaksi hiottu kruunaus. Nyt on luvassa haastetta, jos haluaa viedä tämän reseptin pitemmälle ja leipoa maukkaampi piirakka. (Hyrde)

- Vapautunut ja sinut itsensä kanssa oleva bändi. Siellä leikitellään, venytellään ja vanutellaan. (Kaikka)

Mihin musiikillisiin jippoihin kuulijoiden kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota?

- Tästä levystä voi nautiskella varmaankin usealla tapaa, sekä isosta PA:sta tai kotistereosysteemistä, mutta sitten hissukseen pimeässä huoneessa sopivin korvanapein. Siellä on salaperää ja yksityiskohtaa, kuin valokuvassa. (Hyrde)

- Levylle tuli niin paljon kaikkea pientä maustetta, efektiä ja ääntelyä, ettei niitä muista kaikkia itsekään. Eli aivan varmasti kuuntelu toisensa jälkeen tuo esiin uusia pieniä yksityiskohtia ja sovituskikkoja. (Kaikka)

Millaisista ajatuksista lyriikat alkoivat kehittymään?

- Vitutti asiat. Vituttaa vieläkin, mutta nyt niitä on taas henkilökohtaiselta pohjalta lähdetty huutamaan. Välillä on mielessä verenpainelääkitys, välillä viagra. Jotenkin ne kaikki nivoutuu siihen, että kroppa ei pysy kasassa ja timminä loputtomasti. Syy? Rock'n'roll. (Hyrde)

Tuoreella albumilla on mukana myös suoraviivaisempia ja vähemmän kiemuraisia viisuja, onko Stam1na aikuistumassa?

- Vähempi nuottimäärä tai sävelasteikkojen määrä voi viitata myös "pidempien" ja kauemmin yhtä fiilistä hekumoivan biisisovituksen kokeilemiseen. (Hyrde)

- Ei nämä biisit kyllä tunnu yhtään helpommilta soittaa, päin vastoin...(Kaikka)

Nocebolta löytyy myös englanninkielellä huudettu Nomad, mitä ihmettä?

- No mitä ihmettä. What the fuck. (Hyrde)

- Ska vi sjunga på svenska med nästa album? (Kaikka)

Onko bändin sisällä erillisiä koulukuntia, jotka riitelevät bändin tulevasta suunnasta?

- Ei ilmeisesti olla vielä siinä vaiheessa, että kellään olisi esittää yhen yhtä biisiraakiletta. Eikä ketään taida vielä tässä vaiheessa se asia eniten mietityttääkään. Aluksi on taisteltava tämän levyn julkaisun kanssa, miten saadaan nämä kipaleet livenä ehjinä lävitse. (Hyrde)

- Myö ollaan jo kahden levyn ajan oltu tekemässä "suoraviivaista Slayer-levyä", joka on rankempi kuin mikään, mutta toisin on aina käynyt, eikä kukaan ole ollut pettynyt lopputulokseen. Eli ei sitä "suuntaa" taida kukaan meistä itsekään tietää...(Kaikka)

Mikä on se tekijä, joka tekee Stam1nan nykyisestä kokoonpanosta parhaan mahdollisen?

- Sopiva hahmokavalkaadi. On älykköä, on lihasmiestä, on action-figuuria ja sellaista. Mukavassa balanssissa reissataan ja välillä joku tekee jopa hienon musiikillisen suoritteen. (Hyrde)

- Ja kaikilla on erilaiset musiikilliset lähtökohdat ja historiat, jotka sekoittuvat yhteen tässä sirkuksessa. (Kaikka)

Mistä ilmansuunnasta tulee tämän hetken paras metallimusiikki?

- Jostain syystä Suomi on listan kärjessä, ollut kai jo vuosia? Pohjoinen kylmä perukka. (Hyrde)

- Yritimme etsiä tähän Lemin ilmansuunnan koordinaatteja, mutta ei osattu. ATK is our business! (Kaikka)

Stam1nan tyyppien suosikkiharraste pitkillä keikkabussimatkoilla?

- Hassujen ilmeiden dokumentointi ja julkiseksi saattaminen on yleishyödyllistä toimintaa, myös bussin ulkopuolisille. Lisäksi hitleröimme (eli tuhrimme tussilla) myös esimerkiksi aikuisviihdejulkaisuja. (Hyrde)

- Myöskään pienimuotoista päivälillittelyä ei katsota pahalla. (Kaikka)

Kuina monta naista sopii Stam1nan keikkabussiin ilman suurempaa kahnausta ja identiteettikriisiä?

- Meien kevään kiertuebussiin ei edelleenkään mahdu yhtään ylinmääräistä henkilöä. Olemme kuin nakit paketissa. Sprintteri ja pelkät istumapaikat. (Hyrde)

- Näin matkaa Suomen kuumin metalliyhtye... Miehistä meininkiä. (Kaikka)

Kuka on keikkabussin pomo?

- Kaikka, sie saat sanoa sen. (Hyrde)

- Teppo "Kake" Velin. (Kaikka)

Metallica, Slayer, Black Sabbath - jos näistä valitaan, minkä bändin kanssa Stam1na lähtisi laajalle Jenkkilän kierrokselle?

- Slayer. Metallica vois ruveta rassaamaan ja BS on liian vanhaa koulukuntaa. (Hyrde)

- Slayer, vaikka mielellään sitä seurailisi Larssin rumpuiloittelua
oman keikan jälkeen. (Kaikka)

Jos (ja kun) saavutatte suuren maailmanmaineen, kelpaako teille Las Vegasin kasinokaupungin parin kuukauden keikkaputki (Mötley Crüen jalanjäljissä)?

- Hmm... Miksipä ei. Jos vain motellihuone on tarpeeksi tunkkainen ja sänky väräjää kuten elokuvissa. (Hyrde)

- Niin, mielummin sitä ehkä kiertäisi uusissa paikoissa, kuin jumiutuisi yhteen paikkaan pitkäksi aikaa. (Kaikka)

Millä tasolla Stam1nan leirissä on nykyään musiikkiharrasteista saatavan rahallisen korvauksen määrä: a=riittävä, b=naurettava, c=artisti maksaa!

- A. (Hyrde)

- A. (Kaikka)

(Nocebo Mesta.netin arvioimana täällä)

Teksti; J.A.Kaunisto
Foto; Teemu Leinonen
Jaa: Facebook


Haastattelut
Manserockin junioriketju Rockwalli ensimmäisen kokopitkän äärellä
13.05.2013   19:9:

Erottaja pöyhii ihmissuhteiden sokeita pisteitä
06.05.2013   00:0:

Juha Pekka Tapani Heikkisellä riittää läppää ja ideoita
29.04.2013   16:6:

Costellon soololevyllä kitara ja sukset vaihtuvat herkempiin sydämen ääniin
16.04.2013   11:1:

Ema Hurskainen haki vauhtia etelän auringosta
16.04.2013   10:0:

Kamala akka huutaa ja irvistelee
28.03.2013   22:2:

Seamus odottaa passit valmiina ulkomaan komennusta
12.03.2013   17:7:

Rendez-Vousin rappiorockissa pyörivät parin lantin Leinot
27.01.2013   11:1:

Mono - tunnelmointia Tokion metropolista
03.01.2013   14:4:

Alppilan paras rock-bändi Alavala valmiina maailmalle
14.12.2012   17:7:

Jarkko Ahola laulaa sydämeen joulumieltä
05.12.2012   19:9:

Timo Rautiaisen mielestä uudesta levystä tuli sellainen kuin pitikin
23.11.2012   15:5:

Laura Närhi iskee silmää kaiholle ja melankolialle
21.11.2012   17:7:

Mustat Enkelit kokosi vuosikymmenen työn pakettiin
07.11.2012   16:6:

Elonkerjuu vahvistui takaisin kultakantaan
26.10.2012   13:3:

Yonan päiväunelmissa reilusti arkirealismia
18.10.2012   15:5:

The Rivers Of Mars kutsuu, kuuleeko musiikkia kuluttava kansa!
22.09.2012   12:2:

Tarja Turusen sydän sykkii yhä raskaalle rockille
16.09.2012   23:3:

Melankolinen melodisuus The 69 Eyesin ohjenuorana
08.09.2012   21:1:

Itämaa löysi soundin ytimen
31.08.2012   10:0:

The Chantin tunnelmointi ei kaipaa särövallia
25.07.2012   20:0:

Stratovariuksen rumpalin vaihto sujui ilman kriisejä
10.07.2012   16:6:

Total Devastation haistelee muutoksen tuulia
26.06.2012   17:7:

Ville Eetvartti on matkalla kakkosdivarista mestaruussarjaan
04.06.2012   15:5:

Harma ei anna periksi
31.05.2012   12:2: