Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Haastattelut



Melankolinen melodisuus The 69 Eyesin ohjenuorana
08.09.2012   21:52

The 69 Eyes julkaisee jo kymmenennen studioalbuminsa. Edellisellä levyllä testattiin tukevaa Hollywood-tuotantoa, tuoreella rieskalla suuntana on melankolinen melodisuus. Mesta.netin kysymystulvaan Helsingin vampyyriporukasta vastaili Jyrki69.



Bändin edellinen albumi Back In Blood ylsi Suomen Virallisella albumilistalla sijalle 3. Jenkeissä Billboardin Heatseekers-listalla albumi saavutti sijan 14.

Tuoreen X-albumin suuntaviivoja alkoi piirtyä Back In Blood -albumia seuranneella kiertueella.

- Yksi inspiraation lähteistä ja ahaa-elämyksistä oli kun teimme Euroopan rundin Crashdietin ja Hardcore Superstarin kanssa viime vuonna ja olimme pääbändinä useimpina iltoina. Mietimme että mitenhän perusmelankoliabiisimme uppoavat nuorempaan glamrock-jengiin ruotsalaisten jälkeen. Meillähän on vankka glam-tausta ja edellinen levymme oli agressiivisempaa Hollywood-tuotantoa, joten itse rundi oli loistava mutta tuo settilistamme mietitytti aluksi.

Lopulta Jyrki69 toteaa setin melodisemman puolen eli vaikkapa Dance d'Amourin ja Betty Bluen tehneen yleisöön suurimman vaikutuksen.

- Tämä ainakin avasi minun silmäni, että se melankolinen melodiapuoli on sitä ominaisinta ja luontevinta materiaalia meille, jota yleisö meiltä myös odottaa. Tästä sitten oli selkeä lähteä uutta materiaalia työstämään.

Levyn tuotantotiimistä löytyy ruotsalainen On The Verge eli Pat Phoenix ja Joakim Övrenius. The 69 Eyes on tehnyt hemmojen kanssa yhteistyötä jo vuosia. Nyt tuntui olevan oikea aika tuottaa koko levy kyseisten tyyppien kanssa.

- The 69 Eyesille paras tuottaja on sellainen, joka ikään kuin liittyy mukaan bändiin ja tuo musiikillisen osaamisensa mukaan, tässä tapauksessa co-write, sovitus ja koskettimien soitto. Johnny Lee Michaels oli samanlainen tuottaja meille kymmenen vuotta sitten ja sai kaivettua meistä kuolematonta musiikkia.

Edeltäjäänsä melodisemman albumin pääpaino on musiikin tarttuvuudessa ja "sen ruotsalaiset osaavat".

- Teimme toki runsaasti biisejä, jokaisella oli suosikkinsa. Varmaan 70 % matskusta on kaikkien suosikkeja. Loppujen työstöä jatketaan seuraavalle levylle.

Luonnollisesti ulkomaille on kovasti pyrkyä. Jyrkin mukaan USA:ssa, Saksassa ja Englannissa on kovin pörinä päällä, kun puhutaan rajantakaisesta fani-innostuksesta. Mutta, onko ulkomaille lähtö bändille elämän ja kuoleman kysymys? Jos menestyskäyrä ei osoita kohti sadepilviä, onko innostusta enää kiertää kotimaan keikkalatoja?

- Keikkojen soittaminen on mahtavaa! Nyt soitetaan joku parikymmentä Suomessa koko syksy jouluun asti. Siinähän se sitten olisikin, jollei voisi jatkaa rajan taa. Kiva käydä ohimennen Pariisissa tai Roomassa kerran vuodessa bändin takia! Ja sitten vaikka Chicagossa joka toinen vuosi...



Mihin musiikilliseen lokeroon/bändien rinnalle The 69 Eyes niputetaan USA:ssa tai vaikkapa Japanissa?

- USA:ssa ollaan varmaan METAL-laarissa tai GOTHIC. Japanissa varmaan siinä Hanoi Rocksin ja Negativen kanssa samassa hyllyssä.

Kuinka paljon on kertynyt matkapäiviä parin viime vuoden aikana?

- Viime levyn jälkeen laskin jossain vaiheessa, että oltiin puolessatoista vuodessa soitettu 125 keikkaa 37 maassa. Tuolta pohjalta.

The 69 Eyes on hyvin visuaalinen orkesteri, minkälaisia videoita on kehitteillä uuden levyn viisuihin?

- Teimme juuri Patric Ullaeuksen ohjaamana videon ensimmäiseen singleemme Red:iin. Siinä oli inspiraationa The Girl With The Dragon Tattoo -leffa (jenkkiversio), sama mysteerisyys ja kaunis Ruotsin kuvaus.

Millaisten asioiden puolesta The 69 Eyes on valmis korottamaan ääntään?

- Suomalaista musiikkivientiä pitää tukea! Samoin piratismi on lapsellista.

Lordi ja Nightwish ovat innostuneet myös hyödyntämään bändiä elokuvallisessa muodossa. Onko The 69 Eyesilla vastaavia suunnitelmia?

- Meiltähän tulee tämän uuden levyn puitteissa 3-lehden mittainen sarjakuvanovelli USA:ssa, se kertoo 69 Eyesin vampyyrihistorian alkaen hakkapeliittojen ajoista.

Bändin miehistö ei ole pahemmin vuosien saatossa vaihtunut. Miten ihmeessä moinen onnistuu!

- Selvä peli ja rakkaus rokkiin.

KISS on antanut ymmärtää, että show kiertää vaikka naamat vaihtuvat - kukaan bändin jäsenistä ei ole korvaamaton. Miltä kyseinen ajatus vaikuttaa The 69 Eyesin kohdalla - bändi lavalla vielä 20 vuoden kuluttua?

- Sopii KISSille mainiosti, Queen ja muutamat muuthan jo oikeastaan toteuttavat tuota. Musiikki elää.

Mitä keikkapaikkojen takahuoneista usein puuttuu, vaikka on kovasti etukäteen lupailtu?

- Se perus eli 0,5 l lähdevesipullot, joita juodaan lavalla!


Teksti; J.A.Kaunisto
Foto; Pauli Rouvinen
Jaa: Facebook


Haastattelut
Sorrowhearts - irlantilaista kohellusta ja stadionfolkkia Tampereelta
13.06.2013   08:8:

Manzana etsii suurempia kuvioita
25.05.2013   12:2:

Manserockin junioriketju Rockwalli ensimmäisen kokopitkän äärellä
13.05.2013   19:9:

Erottaja pöyhii ihmissuhteiden sokeita pisteitä
06.05.2013   00:0:

Juha Pekka Tapani Heikkisellä riittää läppää ja ideoita
29.04.2013   16:6:

Costellon soololevyllä kitara ja sukset vaihtuvat herkempiin sydämen ääniin
16.04.2013   11:1:

Ema Hurskainen haki vauhtia etelän auringosta
16.04.2013   10:0:

Kamala akka huutaa ja irvistelee
28.03.2013   22:2:

Seamus odottaa passit valmiina ulkomaan komennusta
12.03.2013   17:7:

Rendez-Vousin rappiorockissa pyörivät parin lantin Leinot
27.01.2013   11:1:

Mono - tunnelmointia Tokion metropolista
03.01.2013   14:4:

Alppilan paras rock-bändi Alavala valmiina maailmalle
14.12.2012   17:7:

Jarkko Ahola laulaa sydämeen joulumieltä
05.12.2012   19:9:

Timo Rautiaisen mielestä uudesta levystä tuli sellainen kuin pitikin
23.11.2012   15:5:

Laura Närhi iskee silmää kaiholle ja melankolialle
21.11.2012   17:7:

Mustat Enkelit kokosi vuosikymmenen työn pakettiin
07.11.2012   16:6:

Elonkerjuu vahvistui takaisin kultakantaan
26.10.2012   13:3:

Yonan päiväunelmissa reilusti arkirealismia
18.10.2012   15:5:

The Rivers Of Mars kutsuu, kuuleeko musiikkia kuluttava kansa!
22.09.2012   12:2:

Tarja Turusen sydän sykkii yhä raskaalle rockille
16.09.2012   23:3:

Melankolinen melodisuus The 69 Eyesin ohjenuorana
08.09.2012   21:1:

Itämaa löysi soundin ytimen
31.08.2012   10:0:

The Chantin tunnelmointi ei kaipaa särövallia
25.07.2012   20:0:

Stratovariuksen rumpalin vaihto sujui ilman kriisejä
10.07.2012   16:6:

Total Devastation haistelee muutoksen tuulia
26.06.2012   17:7: