Judas Priest, Hammerfall
22.4.2012, Jäähalli, Helsinki

Aurinkoisena sunnuntai-iltana suomalaisyleisölle tarjoiltiin Helsingin jäähallissa makoisa metallinmakuinen illallinen. Ruotsin ylpeys Hammerfall sekä melkein koko 40-vuotisen uransa metallimaailman huipulla majaillut elävä legenda Judas Priest houkuttelivat hallin lähes täyteen yleisöä. Viime kesäisen Sauna Open Airin keikan piti olla Priestin viimeinen Suomessa. Mutta kuinkas sitten kävikään? Suomalaisyleisölle tarjoutui herkullinen tilaisuus nähdä vastaava show Helsingissä. Tampereen keikan nähneille sunnuntain konsertti ei tarjonnut kappalevalintojensa puolesta mitään uutta. Epitaph World Tour –kiertueella kuullaan kappaleita tasaisesti lähes kaikilta yhtyeen albumeilta. Uransa huipulla viettänyt Judas Priest osoitti Helsingissä, että se kuuluu edelleen metallimusiikin suurten joukkoon.


Ruotsin parhaiden hevibändien kastiin laskettava Hammerfall oli mitä mainioin alkuruoka niitin ja nahan tuoksuiselle illalliselle. Laulaja Joacim Cans totesikin, että ilman Judas Priestia ei Hammerfallia olisi olemassa. Lämmittelybändin osuus on vaikea sillä lähes poikkeuksetta yleisö odottaa aina illan pääesiintyjää. Cans ja kumppanit tekivät parhaansa ja saivatkin aika ajoin tässä vaiheessa vielä puolityhjän hallin innostumaan. Tunnetuimmat kappaleet, kuten B.Y.H., Blood bound sekä Let the hammer fall, saivat jopa käsiä kohoamaan ilmaan. Suurimman suosion sai setin viimeisenä kuultu Hearts on fire. Hammerfall näytti, että perusasiat ovat kunnossa. Biiseistä löytyy tarttuvuutta ja koreografiat ovat hallussa. Rumpali Anders Johansson pärjäsi aika ajoin mainiosti vain yhdellä rumpukapulalla takoen rumpupellejään nyrkillä. Ruotsalaiset moukaroivat kasarin makuista power metalliaan kolmen vartin verran jättäen varsin positiivisen kuvan itsestään.


Hammerfallin settilista: Any means necessary/Heeding the call/Renegade/B.Y.H./Blood bound/Last man standing/Let the hammer fall/One more time/Hearts on fire


Kuten aiemmin tuli mainittua oli Judas Priestin settilista identtinen Tampereen Eteläpuistossa viime kesänä kuullun ja nähdyn kanssa. Tällä mittavalla jäähyväiskiertueellaanhan yhtye soittaa kappaleita lähes kaikilta albumeilta uransa varrelta. Lähes, koska ainoastaan Ripper Owensin vokalisoiman aikakauden materiaali on jätetty pois. Tampereen keikkaan verrattuna yhtye oli jotenkin vetreämmän oloinen. Liekö tuolloin helteinen kesä puristanut mehut veteraanien nahkahousuista? Solisti Rob Halford marssi ryhdikkäästi ympäri lavaa ottaen tämän tästä kontaktia niin bändikavereihinsa kuin yleisöönkin. Yhtyeen uusin jäsen, kitaristi Ritchie Faulkner osoitti jo Tampereella kuuluvansa orkesteriin. Helsingin jäähallissa tämä tunne sen kuin vahvistui. Kenenkään korvaajasta tai oppipojasta on turha puhua.

Sisätiloissa valot ja hallin läpäisseet värikkäät laserit loivat ulkoilmakonserttia parempaa tunnelmaa. Lavan taustalla, jättimäisellä screenillä, pyörivät tasaiseen tahtiin videot yhtyeen levynkansista sekä psykedeelisistä kuvioista. Ennen kappaleita Halford kertoili tarinoita niiden syntyhistoriasta. Oli hauskaa huomata miten innokkaan reaktion eräät kappaleet saivat aikaan nuorimmissa katsojissa. Nämä olivat hädin tuskin edes syntyneet niiden levytysajankohdan aikoihin. Näin se hyvä musiikki siirtyy ikäpolvelta toiselle.


Etukäteen on selvää, että kun on menossa Judas Priestin keikalle niin tietyt asiat eivät tule muuttumaan. Ainoa asia mikä keikan aikana muuttui vähän väliä oli Rob Halfordin vaatetus sekä kitaristi Glenn Tiptonin kitaroiden malli ja väri. On sanomattakin selvää, että tietyt kappaleet kuultiin tälläkin kertaa. Niiden puhki kulumisesta huolimatta. Ja niin pitääkin. Varsinkin tällaisen jäähyväiskiertueen ollessa kyseessä. Varmaa on myös se, että basisti Ian Hill ei vaihda paikkaa lavalla senttiäkään keikan aikana. Taukoja lukuun ottamatta. Miehen sivuttaissuunnassa heiluva koreografia on erittäin tunnistettava sekä mieleenpainuva.


Paljon arvailuja herättänyt Halfordin ääni on edelleen kunnossa vaikka mies sitä selkeästi välillä säästelikin enemmän kuin Tampereella. Aivan setin lopussa mies siirsi Breaking the lawn lauluvastuun yleisölle koska halusi ilmiselvästi lepuuttaa kurkkuaan ennen Painkillerin äärimmäistä kirkumista vaativaa suoritusta. Yleisö jähmettyi täysin laulutehtävän edessä joten Breaking the law lässähti tästä syystä ikävästi. Toinen tunnelmaa aika ajoin latistanut ilmiö oli turhan suuri taukojen määrä lavalta poistumisineen. Toki vanhat miehet tarvitsevat lepotaukonsa mutta jotenkin luontevammin olisi tämän voinut hoitaa. Samaan asiaan kiinnitin huomiota jo viime kesänä.


Judas Priestin settilista oli hyvin rakennettu. Omien parhaiden palojen lisäksi joukkoon mahtuivat tutut ja laadukkaat coverit, joita yhtye on uransa aikana levyttänyt useammankin. Kirkkaimpana kruununa tietysti albumilta Sin after sin löytyvä versio Joan Baezin Diamonds and rustista. Kaiken kaikkiaan Priest soitti kaksi ja puoli tuntia ja setti sisälsi peräti kolme encorea. Ilta päättyi turvallisesti Living after midnightiin. Encoressa nähtiin rento ja vapautunut Halford joka pisti peräti tanssiksi You’ve got another thing comin’ in aikana. Nyt tämäkin on nähty. Kuten taitaa olla myös Judas Priest. Mutta ei välttämättä viimeistä kertaa. Yhtye saattaa tehdä jatkossa keikkoja esimerkiksi festareilla vaikka varsinaiset maailmankiertueet ovat tämän kiertueen jälkeen ohi. Mikäpä yhtyeen olisi edelleen esiintyessä. Orkesterihan on yhä silkkaa terästä. Brittiläistä terästä.

Judas Priestin settilista: Rapid fire/Metal gods/Heading out to the highway/Judas rising/Starbreaker/Victim of changes/Never satisfied/Diamonds and rust/Dawn of creation/Prophecy/Night crawler/Turbo lover/Beyond the realms of death/The sentinel/Blood red skies/The green manalishi (with the two pronged crown)/Breaking the law/Painkiller//The hellion/Electric eye///Hell bent for leather/You’ve got another thing comin’//Living after midnight

Teksti ja kuvat: Petri Kipinä