Peliplaneetta.net Jippii



Etusivu Uutiset ja sää Tänään Haku Vapaa-aika TV-ohjelmat Mobiiliviihde Koulukaverit    
Ruoka ja viini | Horoskoopit | Elokuvat | Musiikki | Mesta.net | Peliplaneetta | Wippies




Mesta.net > Keikat > Uutiset



Ilosaarirockin erikoisuuksina aurinkoa ja futista
20.07.2004   09:32

Teltassa on liian kuuma. Märkä muta kiehuu ikävästi makuupussin sisällä. Siispä sandaalit jalkaan ja menoksi! Ilosaarirockissa ensimmäisellä esiintyjällä on iso merkitys. Siitä se aina alkaa - maamme paras rock-festivaali.
Ilosaarirock oli tuttuun tapaansa loppuunmyyty


Suomen Danko Jones, eli Tiktak aloitti mainiosti jo perjantain Sulo-klubilla, mutta useimmillehan todellinen Rok alkaa vasta lauantaina. Viikonlopun ensimmäistä bändiä lähdetään katsomaan kiireellä. Kirotaan sitä miksi soiton metakka alkaa jo puolenpäivän aikaan.
Quintessence. Emma Salokoski ja teinityttöjen suuri sankari, trumpetisti Verneri Pohjola.


Onko kukaan ollut katsomassa YUP:n tai Jonna Tervomaan lauantaiaamun legendaarisia keikkoja ensimmäisestä biisistä lähtien? Tuskin. Tänäkin vuonna Scandinavian Music Groupin aloitustahdit kuunneltiin Länsikadun (Sunset Boulevard) puolivälistä tai pahan hajuiselta leirintäalueelta Ensimmäisen encoren sulosoinnut jorataan vielä kiltisti pääportin läheisyydestä reppuja pakkaillessa. Täytyyhän asialleen omistautuneen festarirokittajan varmistua vyölaukun topattujen salataskujen huomaamattomuudesta. Näistäkin seikoista huolimatta päälavan edusta oli täynnä aamuvarhaisesta yömyöhäiseen.

Sunnuntai käyntiin futaten

Ilosaarirockin ennakolta kiinnostavin oheistapahtuma oli sunnuntaiaamun jalkapallo-ottelu: Rokkarit vs. Lahjotut urheilijat. Liekö houkuttimena ollut Kotiteollisuuden poikabändiketju, valmentaja Onni Variksen sumutorvisolvaukset vai Terhi Kokkosen urheilullinen pukeutuminen: hullua urheiluyleisöä oli tuhansittain. Viihdyttävä futismatsi oli myös osoitus siitä, että järjestäjät osaavat yllättää mielenkiintoisella oheisohjelmalla. David Beckhamia lukuun ottamatta kalkkiviivojen rajaamalle nurmikentälle saatiin kaikki futis perinteet: Viuhahtaja ja könsikkäät järjestysmiehet, Hynysen kultainen kosketus ja dramaattinen filmaus, keltaiset kortit pikkukoiruuksista ja punaiset sikamaisemmasta törttöilystä. Myös reilua peliä ja Rokkareiden voiton huumaa koettiin.
Kotiteollisuuden Jari Sinkkonen oli koko ajan kukonaskeleen edellä vastustajien räkänokkia.

Päätuomari Harri Hakanen läksyttää punakortilla valmentajaraukka Onni Varista.

Rokkijoukkueen törkysuinen valmentaja Onni Varis ei lannistunut edes vastustajan säkämaalista, vaan piti hyvää henkeä yllä läpi ottelun. - Ihanaa alkoholistit ihanaa! Pitäkää miestä, hippi muusikon tontilla. Hynynen PRKL!

Hynynenkin tietää, että nestetasapainon ylläpito on olennainen osa urheilua. Hartsportti, Battery, Jaloviina. Numero 666 valitsi oman suosikkinsa.

Kotiteollisuuden Kikka Kolmonen valmistautuu vilttiketjussa uusiin harhautuksiin.


Moshpit

Naarmuinen kyynärpää lähenee mudan tahrimia kasvoja. Nopeaa väistöä seuraa kivulias vihlaisu päiden kolahtaessa yhteen. Iskun tömähdys hukkuu riemun selkäpiitä riipiviin kiljaisuihin. Korvat ovat jo ensimmäisen minuutin aikana täynnä hikeä - tärytulpat lentävät ilmaan kovalla paineella! Helvetin sähkökoneet vyöryvät päälle. Taisteluja tuulimyllyjä vastaan voitetaan vain isommalla tuulimyllyllä. Myllyä, Myllyä! Meno on melkeinpä hurjempaa kuin törmäilyautoissa siihen aikaan, kun sai vielä ajaa päin näköä. Blood for Blood!
Pitti voi olla kivulias kokemus.


On muuten taas syytä kiittää Ilosaarirockin aktiivista verkkotoimitusta. Internet-sivujen keskusteluista oli hyvä lukea järjestäjien asennoitumisesta hc-riehumiseen. Ja suhteellisen maltillisenahan tuo homma toimikin. Ei tarvinnut aamulla katsella peilistä naamaa, jossa olisi ollut maihinnousukengän jättämät jäljet.

Teksti ja kuvat Aapo Siippainen
Jaa: Facebook

Keikat
P!nkin sirkus viihdytti Kaisaniemessä
24.07.2010   01:35

Green Day järjesti kunnon shown Kyläsaaressa
14.06.2010   00:40

Mariza vakuutti täyden Finlandia-talon
29.04.2010   01:46

Viikate leimusi Turussa
20.04.2010   02:00

Saksalainen power metal raikasi Nosturissa
01.04.2010   00:28

30 Seconds To Mars täytti Helsingin jäähallin
15.03.2010   17:15

Jorma Kääriäinen hallitsee sekä rokin että iskelmän
23.02.2010   01:27

Vanhat hitit pelastivat Mew -yhtyeen Pakkahuoneella
22.02.2010   21:46

Mew loi lumoavan tunnelman
22.02.2010   21:44

U.D.O. soitti takuuvarman keikan
30.01.2010   15:40


Lisää keikkoja...