Kauhu leviää

Guillermo del Toro on Oscarin voittanut Hollywood ohjaaja ja Chuck Hogan on palkintoja voittanut käsikirjoittaja. Tältä kaksikolta on ilmestynyt toinen osa vampyyritrilogiasta, jonka ensimmäisessä osassa, Vitsauksessa, vampyyrivirus tunkeutui New Yorkiin ja alkoi silmittömän tuhoamisoperaation. Lankeemus jatkaa suoraan siitä, mihin Vitsauksessa jäätiin.

Perinteisesti vampyyrit on koettu haikaileviksi, jopa romanttisiksi verenimijöiksi, kuten kaikki 60-luvun englantilaisten Hammer-elokuvien vampyyriystävät muistanevat. Nyt on toisin. Aika on armoton ja vampyyrit, varsinkin uuden ajan virusvampyyrit ovat raakalaismaisen verenhimoisia ja tuhoavia, ilman epäröintiä tai moraalisia pohdintoja. Lankeemuksessa uuden ajan virusvampyyrit ja perinteiset vampyyrit joutuvat taisteleluun siitä, kumpi porukka saa tuhota maailman.

Seikkailun keskiössä on vanha mystinen kirja Occido Lumen, joka sisältää ratkaisevaa tietoa vampyyrien historiasta ja salaisuuksista. Se, joka saa tämän salaperäisen kirjan haltuunsa pystyy hallitsemaan muita ja tuhoamaan kaiken mitä tuhottavissa on.

Vampyyrien leviämistä yrittävät estää varsin erikoiset antisankarit. Johtohenkilönä toimii Tarttuvien tautien torjuntakeskuksen entinen päällikkö Ephraim Goodweather. Mukana toivottomassa taistossa ovat hänen poikansa Zack ja juutalaisvainoista aikoinaan selvinnyt professori Abraham Setrakian, joka on koko ikänsä jahdannut vampyyrejä ja tietää näistä kaiken sen, mitä ihminen voi tietää. Lisäksi joukkoon kuuluvat Goodweatherin kollega Nora Martinez ja tuholaistorjuja Vasily Fet.

Kirja soveltuu erinomaisesti elokuvaksi ja selvää kai lienee, että nykyisen vampyyribuumin aikaan mestariohjaaja Guillermo del Toro aikoo tarinan vielä filmata. Kohtaukset ovat toiminnallisia ja hyvin elokuvallisia. Henkilöt ovat uskottavia ja monisärmäisiä (lienee puolestaan käsikirjoittaja Chuck Hoganin ansiota) ja tarina etenee jännityksestä hillittömään kauhuun kuin luotijuna, jonka vuoreen törmäämistä lukija odottaa henkeään pidätellen.

Kirjassa on vähän liikaa sivujuonteita, mutta myös muutamia aiheita, joista olisi saanut paljon nykyaikaan sopivaa, syventävää tarinaa. Ekologisen teeman ja vampyyrien vastakkainasettelusta olisi varmaankin saanut hieman enemmän kiinnostavaa ajatusta irti. Ihmisille kylmä ja pimeä maapallo olisi tuhoksi, mutta vampyyreille ydintalvi olisi lähes ihanteellinen ‘elinympäristö’.

Jussi Wahlgren