”Orgasmin tuoma vapaus, se joka tuntuu vähän ennen laukeamista ja sen aikana, rentoutuminen ja hyvä hengästyminen, silkkaa kultaista onnea.”

Näin kiteytyy Satunnaista seuraa –kirjan päähahmon kutsumus.

Ingunn on neljääkymmentä lähestyvä ikisinkkutyttö, joka elää orgasmien ja vapauden tuottamasta mielihyvästä. Hän karttaa sitoutumista ja auta armias kuinka nopeasti ovi käykään, jos joku onneton miespolo menee rakastumaan häneen. Ingunn ei ymmärrä raukkaparkoja, joille kestävä parisuhde on elämässä tärkeintä. Miksi olisi, sillä erilaisia kumppaneita on maailmassa pilvin pimein.

Rietas sinkkuelämä ja kokopäivätyö musiikkitoimittajana trondheimilaisessa sanomalehdessä antavat Ingunnille vapauden matkustaa ja tutustua uusiin miehiin ja harrastaa seksiä heidän kanssa.

Ingunn valitsee miehen kulloisenkin tarpeen mukaan. Toisinaan hänelle riittää puhelinseksi, mutta useimmiten kierrossa on joku kolmelta seuranhakupalstalta poimituista uroista. Paremman puutteessa työkaveri tai vaikkapa kesken työvuoronsa pokattu baarimikko.

Satunaista seuraa on sukellus nykypäivän nettideittailuun. Siinä pelissä ei tunteilla. Ei etsitä vakituista elämänkumppania, eikä ruikuteta lemmen perään. Mikäs on naisella ollessa, kun netistä saa hetkessä uuden leikkikaverin tanssimaan vaakamamboa - vaikka keskellä yötä

Vaikka Ingunnille riittää pelkkä "miehen mitta", hän vaatii kumppaniltaan myös älykkyyttä ja hyvää käytöstä.

Berliininpoppelit-kirjasarjallaan ihastuttanut Badge kirjoittaa hersyvästi ja huumorin ehdoilla. Seksiä hän kuvaa mehukkaasti ja tiedostavan laaja-alaisesti. Kirjan miestyyppien kirjo on runsas ja stereotypinen. Hahmot eivät ole varsinaisesti hauskoja, mutta jotain huvittavaa niissä on.

Suuri osa kirjan tapahtumista sijoittuu lehden toimitukseen. Taitavana kirjoittajana Badge on loihtinut päähahmolle täydelliseksi vastakohdaksi parikymppisen harjoittelijatytön Tonjen, joka metsästää unelmiensa prinssiä ja joutuu pettymään kerta toisensa jälkeen, koska ”ne kirotut jätkät haluavat häneltä vain yhtä asiaa”.

Vaikka kirja on kepeä ja vapaamielinen kuin juhannusyö Kalajoen Hiekkasärkillä, tarinan alla sykkii vakava- ja surumielinenkin kertomus yksinäisyydestä, tunne-elämän rikkonaisuudesta ja kadotetun minuuden löytämisestä.

Ajoittain kirja kaipaisi käänteentekeviä vivahteita. Paneskelun, musiikin ja viinan kanssa läträily kadottaa tehonsa jo puoliväliin mennessä. Lisäksi Ingunnin sielunelämä jää toisinaan etäiseksi. Voiko olla, että aikuista naista huolestuttaa eniten se, pieraiseeko hän miehen kuullen.

Käänne tapahtuu, kun Ingunn päättää ruveta kuntoilemaan ja ostaa kävelysauvat. Lenkkipolulla hän törmää koiranpentuun ja pikkutyttöön. Hän ihastuu tytön leski-isään, mutta suhde etenee aluksi vain ajatustasolla.

Loppukirja kuluukin jännätessä, onko Ingunn vihdoin valmis aitoon ihmissuhteeseen ja tyhjentämään lukuisten nettiprofiiliensa seksiviestit.

Jouni Hirn