Ihmisen vai Jumalan poika?

Mike Pohjolan tiiliskiviteos Ihmisen poika lähtee hienosti liikkeelle lähes koko maailman synnystä, tai ainakin maailman uskontojen yhteisestä syntymästä. Pohjola ei näköalojaan säästele vaan kaappaa koko universumin haltuunsa luontevasti.

Mike Pohjola on suunnitellut aikaisemmin roolipelejä ja interaktiivisia mediateoksia. Hän on monilahjakkuus, nykytekniikan ja nykymedian kasvatti.

Pohjola kuvailee Ihmisen poikaa omaelämäkerralliseksi, sukupolviromaaniksi ja antirealistiseksi konstruktioksi. Eikä suotta. Se on ujostelematta näitä kaikkia.

Alun historiallisen ’maailman uskonnot 10 sivussa’ -luvun jälkeen siirrytäänkin sitten Ulvilasta Suomen Turkuun, pienen Juliuksen syntymästä ja ihmeitä enteilevän kastetilaisuuden kautta tähän päivään asti.

Jostain syystä noin neljäsataa sivua mennään sen kummemmin kiirehtimättä, kuvataan ja kuvataan kasvavan ja kilvoittelevan Juliuksen elämää, tiukan uskonnollista kasvatustaja omaan suuntaan rimpuilevan tietokonenörtin ahdistusta.

Juliusta vastassa on normisuomi, keskiluokkainen ja juonitteleva turuntautinen kunnallispolitiikka ja sen maanpäällinen ilmentymä, liikemies Ilkka Sadinkuusi. Toki Pohjola kuvaa politisoitunutta kirkonmiestäkin raikkaan raadollisesti. Pastori Farforssin kautta lukijalle avautuu näkymiä viime vuosikymmenien poliittiseen ja yhteiskunnalliseen ilmapiiriin.

Juliuksen elämän primus motorina toimii hänen ihmepelastumisensa lapsena varmalta kuolemalta. Luulen, että monilla meistä on vähän samankaltaisia kokemuksia, täpärätilanteita. Mutta harva meistä vetää läheltä piti-tilanteista sentään niin megalomaanisia päätelmiä kuin Pohjolan kirjan päähenkilö.

Mike Pohjola on uuden polven raikkaita kirjailijoita, jolta ei uskallusta ja itsensä ylittämisen
rohkeutta puutu. Ja ainakin 70-lukulaisille tarina uppoaa varmasti ajankuvauksen ja roolipelien kautta hyvinkin terävästi.

Meille varttuneemmille jää positiivisen odottava tunne ja halu katsoa, mitä tuleman pitää.

Jussi Wahlgren