Kasvukipuja

Jukka-Pekka Palviaisen viimeisin nuortenromaani, Joku vieraileva tähti, on hieman surumielinen, haikea ja koskettavalla tavalla realistinen kertomus nuorten ihmisten kasvukivuista. Niistä samoista kivuista, joita meistä jokainen on nuoruudessaan itsekin kokenut. Siksi kirjaa lukee pieni ymmärryksen hymynkare huulilla, myötätuntoisesti ja hellyydellä. Kuten varmaan kirjailija itsekin on tarinansa kirjoittanut.

Tarinan keskiössä on Atte, erilainen nuori, joka on juuri lopettelemassa peruskoulua. Kun sanon erilainen, tarkoitan, että Atte on herkkä, tunteellinen ja taiteellinen poika, jonka turvaverkkona toimii koulun näytelmäryhmä ja runoilu. Siis juuri sellainen arka poika, joka takuuvarmasti joutuu koulussa kavereidensa kiusaamaksi.

Tilannetta helpottaa, ja ei helpota, Anni, jonka kanssa Atella yllättäen syntyy nuorten välinen esirakkaudellinen jännite, kiintymyskin, jonkin sortin sielujen kohtaaminen.

Atte on Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuvassa koulunäytelmässä itseoikeutettu pääosan Alpo Korvan esittäjä. Anni pysyttelee kosketusetäisyyden ulkopuolella, mutta seuraa salaa Aten näytelmäharjoituksia. Lopulta teatteri kuitenkin yhdistää nuoret, kun Anni saa puvustajan paikan näytelmässä.

Palviainen siirtää kerrontaansa aina henkilön mukaan. Näkökulma on välillä Aten ja välillä Annin. Aluksi se ehkä hieman häiritsee, mutta lopulta luvun loppumista jo odottelee saadakseen tietää, mitä toinen nuorista asioista ajattelee.

Paljastamatta enempää, voin sanoa, että kirjan ehkä parasta antia on Annin kamppailu äitinsä sairauden ja kotielämän kaaoksessa. Hyljätyksi tuleminen ja nuorelle liian kovan vastuun kantaminen aikuisten asioista ovat tuttuja teemoja.

Palviainen on kirjoittanut eleettömän ja alleviivaamattoman kirjan vaikeistakin nuorten asioista. Herkällä vaistollaan Palviainen on päässyt lähestymään nuoren ihmisen arkaa ja haavoittuvaa sielunelämää.

Ja se, että kirja on kirjoitettu Rauman murteella vain lisää lukunautintoa.

Jussi Wahlgren