Teppo Vapauksen kirja Herra Ylpön sydän pureutuu rockmuusikko Herra Ylpön värikkääseen elämään ja ajatuksiin. Mesta.netin kirjasivusto haastatteli Teppo Vapausta.

Kuva: Hilla Kurki

Millaista palautetta olet saanut Herra Ylpön sydän -kirjasta?

- Lukijat ovat kertoneet ahmineensa kirjan ja selkäni on lämmin taputuksista. Häpeilemätön elämännälän ilmaisu on tuntunut aidosti inspiroivan ja koskettavan yleisöä. Joitain kriitikkoja kirjan estoton tyyli on tainnut ärsyttää, mutta hekin ovat myöntäneet romanttisen otteen viehätyksen ja koukuttavuuden. Kirja on niin rehellinen ja sydämestä ammuttu, ettei mikään palaute olisi lannistanut, mutta totta kai hyvä palaute on ollut mieltänostattavaa.

Tuleeko mieleen jotain erityisen ikimuistoista asiaa, jota kirjastasi on sanottu?

- Kiersin koko kevään Herra Ylpön & Ihmisten lämppäriesiintyjänä kitarani kanssa ja kohtasin joka ilta lukijoita. Palautetulva yhdistyy mun mielessä yhdeksi kokonaisuudeksi, joten en oikein osaa eritellä. Ihaninta on yksinkertaisesti se, että kirja on tuottanut jengille iloa. Lukukokemus on vienyt ihmiset matkalle ja he ovat tulleet silmät kiiluen keskustelemaan kanssani.

Seurasit Herra Ylpön elämää läheltä vuoden ajan. Mitkä asiat tulivat sinulle suurimpina yllätyksinä?

- Taisin seurata vähän pidempäänkin, mutta viimeinen vuosi oltiin kuin paita ja perse. Suurin yllätys lienee se, että kirja valmistui. Mä olen nimittäin vitun laiska jätkä ja Ylppö on aika jääräpäinen. On ihme, että pummin ja kontrollifriikin taiteilijan yhteistyö ei johtanut katastrofiin vaan
ystävyyteen. Yllätyin myös siitä, että Ylppö päästi kirjan ulos täysin sensuroimattomana. Se on rohkea teko, sillä en käsitellyt häntä silkkihansikkain.

Kyseessä on "on the road"-tyyppinen elämäkerta. Miten päädyitte tekemään kirjan ns. tien päältä?

- Kun allekirjoitin kustannussopimuksen, en tiennyt, mihin olin ryhtymässä. Jossain vaiheessa aloimme viihtyä yhdessä ja aloin pyöriä mukana kaikkialla, mihin Ylppö meni. Inhoan kronologisesti eteneviä elämäkertoja, joten Fear and Loathing in Las Vegas -tyyppinen lähestymistapa oli luonnollinen valinta.

Oliko lopputulos erilainen kuin ennakkoon luulit?

- Täysin erilainen. Mutta en enää muista alkuperäistä visiota, koska olin niin pilvessä. Muistan kirjoittaneeni kirjan ensimmäisen neljänneksen ainakin 20 kertaa uusiksi. Halusin, että se on mielestäni täydellinen. Halusin myös hienon loppukohtauksen täydentämään draaman kaaren. Ajattelin kirjaa usein puhtaasti romaanina tai jopa elokuvana. En kuitenkaan ottanut paineita käsikirjoituksesta vaan luotin siihen, että matka tuo ratkaisut tullessaan. Näin myös tapahtui. Ylpön elämä käsikirjoitti tätä kirjaa. Minä pidin silmäni ja korvani auki ja keskityin siirtämään kaikki värit ja sävyt paperille.

Seilasitte yhdessä Ylpön keikoilla, baareissa ja Sodankylän elokuvajuhlilla. Mikä oli ikimuistoisin hetki kirjaa tehdessä?

- Niitä on monta. Kyllähän siihen hetkeen kiteytyy paljon, kun ollaan valvottu Sodankylässä monta vuorokautta putkeen, aurinko ei ole laskenut ollenkaan ja huomaamme istuvamme ajatuksettoman rennossa tilassa Aki Kaurismäen, Kari Väänäsen ja Vesa-Matti Loirin seurassa. Silloin Ylppö sai tuntea itsensä taas pikkupojaksi ja moni ympyrä sulkeutui. Itselleni se oli totta kai ikimuistoinen kokemus, josta olen kiitollinen.

Kirjasta käy selville, että sen tekeminen keskeytyi pariin kertaan. Olivatko hanskat lentää kertaakaan tiskiin?

- En usko. En ole varma, mietinkö kertaakaan tosissani, että luovutan. Ylppö oli kertaalleen aivan varma, että hänestä ei mitään vitun kirjaa julkaista, mutta tunsin hänet silloin sen verran hyvin, että ymmärsin pysyä etäällä ja odottaa, että puhelin pirisee. Muutama viikko myöhemmin Ylppö soitti, kertoi myyneensä asuntonsa ja ostaneensa Jaguarin. Jatkoimme hommia.

Millainen on mielestäsi suomalainen rockkirjallisuuden tila? Riittääkö siinä työsarkaa?

- En minä tiedä. Olen vain hyvin rajallisesti kiinnostunut suomalaisesta rockista tai rockista ylipäätään. En kuuntele paljoa musiikkia enkä juurikaan lue kirjoja. Jos ryhdyn johonkin, teen sen 154-prosenttisesti, ja siksi Herra Ylpön sydämestä voi saada sen vaikutelman, että olen kovinkin jämpti kaveri. Todellisuudessa olen intohimoinen vain sykäyksittäin, enkä ole erityisen kiinnostunut juuri mistään, joten olen väärä henkilö vastaamaan.

Miten kirjallinen urasi jatkuu tästä eteenpäin? Millaisia haaveita sinulla on kirjalliseen työhön liittyen?

- Voisin vastata tähänkin äärimmäisen kyynisesti, sillä olen juuri nyt kiinnostuneempi laiturilla rakastelemisesta kuin taiteen tekemisestä. Mutta uskon, että mun on PAKKO kirjoittaa. Muuten en nimittäin tee yhtään mitään, ja se johtaa päihteiden käyttöön ja masennukseen. Haaveilen romaanin kirjoittamisesta. Saattaa olla, että romaanin päähenkilö havahtuu psykologin vastaanotolta listaamasta elämänsä ongelmia. Hän ei tiedä minkä ikäinen on, mutta uskoo olevansa 25- tai 26-vuotias. Häntä riivaavat äärimmäiset mielialan vaihtelut ja kontrolloimaton seksiaddiktio, hän ei nuku ollenkaan ja hän lääkitsee itseään tolkuttomalla päihteiden käytöllä. Haluaisin tutkia tällaista kaveria ja katsoa, olisiko hänestä kasvutarinan keskushahmoksi.