Raili Mikkasen luoma Histamiini-hevonen on seikkaillut kirjojen sivuilla jo 30 vuoden ajan. Ensimmäisen kerran tämä hyväntuulinen ratsu kopsutteli Histamiini hukassa -tarinassa vuonna 1982.
Vuodet eivät ole hidastaneet laukkaa, sillä Histamiini seikkailee tänä vuonna ilmestyneessä Histamiinin luolaseikkailu -kirjassa.
Histamiinin on tuttu myös televisiosta, jossa se esiintyi ensimmäisen kerran jo 1979 Kukkaset-sarjan välijuontajana yhdessä Eija Ahvon kanssa.
Raili Mikkasen tuotantoon kuuluu lukuisia lasten ja nuorten tietokirjoja sekä muun muassa historialliset romaanit Unelmien varjot, Meren ja ikävän kiertolaiset sekä Laulu punaisesta huoneesta.
Muistiaan voi virkistää Histamiinin suhteen tämän YouTube-videon avulla.