Janne Nevalan esikoisteokselle Möllimestari-palkinto
14.07.2012 16:24
Janne Nevalan (s.1966) esikoisteos Hammaskeijo on voittanut Päätalo-instituutin järjestämän Möllärimestari-kilpailun parhaasta omakustannekirjasta.
Hammaskeijo on kertomus kolmen pohjoisen kaverin kasvusta 80-luvun poikavuosista 2000-luvulle. Juhlapuvut ryvettyvät, pallo lentää, rokki soi ja mopot pärisevät.
Hammaskeijo julkaistiin omakustanteena sattumien kautta. Kirjan ensimmäinen versio oli valmis jo 2007 ja sen piti tulla ulos keskisuuren kustantamon kautta. Omistajavaihdosten myötä projekti kuitenkin kariutui.
Kirjan lopullinen versio valmistui alkuvuodesta 2011 ja Nevala julkaisi sen Rokkimopo Kustannuksen kautta.
Taivalkoskella syntyneen Nevalan uusi romaani on tarkoitus julkaista syksyllä 2013. Päivätyönään Nevala toimii Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtajana.