Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Kirjat > Uutiset



Karo Hämäläinen sai kipinän Kreikan velkakriisistä
20.08.2012   08:12

Karo Hämäläisen tuoreessa Kolmikulma -finanssitrillerissä varainhoidon markkinamies Ilari Rautavaara on päättänyt näyttää erinomaisuutensa ja pyrkivänsä sijoitustaivaan supernovaksi. Samaan aikaan korkean tason toimeksiantoihin erikoistunut saksalainen Irene Adler suunnittelee kidnappausta.

Kuva:Veikko Somerpuro.
Karo Hämäläisen mukaan kirja sai alkunsa Kreikan valtion velkakriisistä, joka kärjistyi ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten heinäkuussa.

- Vietin mökkilomaa Saimaalla, kuuntelin Kreikka-uutisia radiosta ja soudellessa kehittelin kirjan perusasetelmaa, Hämäläinen muistelee.

- Mietin sellaisen rakenteen, jonka kautta voisini tunkeutua eurokriisiin eri asemissa olevien henkilöiden kautta. Niin pystyisin eläytymällä tutkimaan poliitikon ja nopealiikkeisen markkinatoimijan ajatuksia ja toivottavasti välittämään heidän niitä lukijalle.

Hämäläisen vuonna 2011 ilmestyneesta Erottaja-kirjasta tuli hänen läpimurtoteoksensa.

Miltä uuteen romaaniin tarttuminen tuntui? Koitko menestyspaineita?

- Aloitin Kolmikulman tekemisen ennen kuin Erottaja oli ilmestynyt ja alkoi saada suitsutusta. Se saattoi helpottaa: työmaa oli avattu ja lapio lyöty hiekkakasaan. En ole kokenut menestyspaineita, mutta tietysti toivon, etteivät Erottajasta pitäneet pety Kolmikulmaan.

Muuttiko Erottajan menestys tulevaisuuden suunnitelmiasi kirjailijana?

- En usko tai ainakaan myönnä! Jos en olisi aloittanut Kolmikulmaa jo kesällä, olisin ehkä saattanut olla alttiimpi syksyllä kuulemilleni "kai sä nyt jatko-osan kirjoitat?" -houkutteluille. Kolmikulmahan ei ole Erottajan jatko-osa, vaikka kumpikin on finanssimaailmaan sijoittuva trilleri. Niissä ei ole samoja henkilöitä, kerrontatekniikka on toinen, rakenne erilainen ja kirjojen klangit poikkeavat toisistaan. Olen tavoitellut kirjoilla eri asioita.

- Mutta noin laajemmin: eivät ulkoiset seikat voi kovin paljon vaikuttaa suunnitelmiin. Tarkoitus on tehdä mahdollisimman hyviä kirjoja - sellaisia kirjoja, jotka itse haluaa paitsi lukea myös kirjoittaa. Tai paremminkin sellaisia kirjoja, jotka on pakko kirjoittaa.

Minkälainen prosessi kirjan työstäminen sinulle on, noudattaako se jotain tiettyä kaavaa?

- Romaanin tekeminen tuntuu olevan minulla aina samanlaista piinaa. Aluksi yritän lukita henkilöt ja juonen laatimalla suunnittelutiedoston, johon kokoan mielestäni olennaisen. Käytännössä kaikki muuttuu hyvin paljon kirjoittamisen aikana. Se on pelottavaa ja aiheuttaa epävarmuutta mutta se on kestettävä, vaikkei sitä kestäisikään. Kirjasta ei koskaan tule sellainen, mitä olen kuvitellut ryhtyessäni kirjoittamaan sitä.

- Naputtelen ensimmäistä käsikirjoitusversiota pelon vallassa ja yritän saada kokonaisuutta kasaan. Sen jälkeen alan pelätä: kiinnostaako tämä ketään? Kirjoittaminen on minulle pelolta karkuun juoksemista.

Kolmikulma on toinen finanssitrillerisi putkeen. Miten pörssialan ammattilaiset ovat reagoineet kirjoihisi?

- Erään varainhoitotalon sijoitusstrategiapäätöksiä tekevä mies meilasi minulle viime alkusyksystä, että hän oli ostanut jo seitsemän kirjaa. Erityisen iloiseksi tuo tieto teki minut siksi, että samainen mies osui finanssikriisissä ajoituksessa täysin nappiin ja aavisti hetken, jolloin salkkuun kannatti alkaa mättää osakkeita kaksin käsin. Pidin sitä strong buy -suosituksena Erottajalle.

- Muutama finanssialalla toimiva on huomauttanut, että salkunhoidon arki ei valitettavasti tai onneksi ole yhtä vauhdikasta kuin trillerissä. Henkilöiden esikuvia on etsitty ja löydettykin - enemmän kuin olisin ikinä osannut arvata.

Erottaja julkaistiin muun muassa Espanjassa ison kustantamon toimesta. Miten sinuun ja kirjaasi on suhtauduttu?

- Kävin Espanjassa mediakiertueella heinäkuun alussa. Huomio oli valtaisaa:
suurimmat sanomalehdet Madridissa ja Barcelonassa, Suomen Kuvalehteä vastaava aikakauslehti ja niin edelleen. Mediakiinnostuksesta tosin käy kiittäminen Jutta Urpilaista, joka samaan aikaan esitti tiukkoja lausuntoja Espanjan pankkien tukemisesta.

- Ei minua kuitenkaan käsitelty vihollisvaltion edustajana. Kun juttelin toimittajien kanssa, monet ymmärsivät Suomen kannan ja arvostelivat omia poliitikkojaan ja pankkiensa johtajia, jotka ovat ajaneet maan ja pankit tällaiseen tilanteeseen.

- Kirja on näkynyt mukavasti ja espanjalaiskustantajani tuntuu uskovan siihen. Toivottavasti he eivät joudu pettymään - onhan tuntematon kirjailija kaukaa pohjoisesta kustantamolle riskisijoitus.

Millaisena näet suomalaisen kirjallisuuden tilan tällä hetkellä? Mihin asioihin kaipaisit muutosta?

- Suomi on lukevaa kansaa ja kirjaa arvostetaan. Se on erinomainen pohja. Meillä on vahva realistisen lukemisen perinne, jonka tosin aistin olevan muuttumassa. Realistiseen lukemiseen kuuluvaksi lasken myös sen ajattelun, että on yksi oikea tapa tehdä kirjoja ja että siitä poikkeaminen on virhe.

- Kirjoja voi lukea eri tavoin, ja usein se palkitsee. Rohkaisen käymään vieraissa! Siis lukemaan sellaisia kirjoja, joiden lukeminen ei tule heti ensimmäiseksi mieleen.

- Jos taas ajattelee kirjabisnestä, muutokset ovat kovia. Ensin painamisen digitalisoituminen lisäsi valtavasti nimikemääriä, nyt jakelun digitalisoituminen panee toimialan rakenteita uuteen uskoon.

- Kirjoja ostetaan paljon lahjaksi, mikä johtaa kirjamyynnin konservatiivisuuteen ja varman päälle pelaamiseen. Tämäkin voi hyvin muuttua ja on jo muuttunutkin pokkareiden myötä. Uskon, että e-kirjojen yleistyminen lisää itselle ostettavan kaunokirjallisuuden osuutta kaikesta kirjamyynnistä.

Entä miten kirjoittaminen jatkuu tästä eteenpäin? Millaisia suunnitelmia ja haaveita sinulla on tulevaisuuden suhteen?

- Toivottavasti se tästä jotenkin jatkuu. Seuraavien viikkojen ajan päähuomio on kuitenkin palkkatöissä: tehdään kolme lehteä tiukalla aikataululla. Ehkäpä sillä saa nollattua Kolmikulman.

elisanappi

Jouni Hirn

Jaa: Facebook


Kirjat
Seppo Jokisesta tuli bestselleristi
22.05.2013   12:48

Saksalaisen kirjallisuuden tähdet saapuvat Kirjamessuille
22.05.2013   10:26

10 kirjaa -sarjassa perehdytään rikoksiin kesäällä
16.05.2013   10:54

Timo Soini kirjoittaa jytkystä
14.05.2013   09:22

Lastenkirjojen vaihtoviikot auttaa vähäosaisia lapsia
08.05.2013   18:21

Onnelin ja Annelin tarina elokuvaksi
08.05.2013   18:06

Erkki Tuomiojan teos julkaistaan Intiassa
06.05.2013   14:36

Kun Kyyhkyset katosivat –näytelmän taustalla huippumuusikoita
06.05.2013   09:07

Dekkaristi Christian Rönnbacka yhdisti toimintasankarin ja maalaispojan
30.04.2013   09:24

Salla Simukan Lumikki-trilogia valloittaa maailmaa
27.04.2013   10:47

Palokaski-kirjoista tehdään tv-sarja tai elokuva
23.04.2013   08:22


Lisää uutisia...