Leffa ei pärjää jumalallisille kirjoille

Percy Jackson on 2000-luvun tavallisin teinipoika. Päässä addh ja taskussa iPod. Puun takaa tulee kuitenkin tieto, että sankarimme saa käyttöönsä yliluonnollisia velhovoimia. Sukua Harry Potterille? Ei, vaan antiikin jumalille. Percy Jacksonin isä on meren jumala Poseidon. Leffassa hengaavat myös Olympos-vuoren 11 muuta jumalaa jälkikasvuineen. Zeuksen hukkaama supersalama saa mahtiäijät tukkanuottasille.

Rick Riordanin kirjoittamat Percy Jackson -fantasiakirjat ovat
uniikkeja tapauksia. Riordanin mielikuvituksessa suurvaltojen sodat ja uusklassismin arkkitehtuuri ovat jumalten ilmenemismuoto tavallisille ihmisille. Jumalat ovat perustaneet Olympoksen uudestaan Empire State Buildingiin, eikä newyorkilaisilla ole uusista naapureista mitään hajua. Kreikan jumaltarusto tulee väistämättä tutuksi. Kirjojen on syytä löytyä jokaisen näsäviisaan fantasiavouhkaajan kirjahyllystä - jostain Artemis Fowlien seasta.

Tavoittaako uusi elokuva kirjojen vetovoiman. Harry Pottereitakin ohjanneen Chris Columbuksen näkemys Percy Jacksonin maailmasta on halpa ja kankea. Erikoistehosteissa ei ole sävähdyttävää potkua. Monstereista on saatu pelottavia vain kovilla äänillä ja säikäytyksillä.

Naiiveja taistelutaitoja Percy opettelee metsäleirillä, joka näyttää kesäteatterien lavasteilta.

Kohtaus, jossa Percyn satyyri-ystävä (vuohen jalat ja ihmisen yläruumis) tanssii Lady Gagaa, muistuttaa Epic- ja Scary Movie -parodioita.

Edellä mainittu kreisibailaus toimii elokuvan käännekohtana. Tarinaa ja erikoistehosteita ei tarvitse ottaa enää niin tosissaan. Elokuva rullaa heti paremmin. Huumorissa ja seikkailuissa ei päästä siltikään sellaiseen vetovoimaan, että elokuva ansaitsisi suositteluja.

Aapo Siippainen