Jäniksen selässä

Arto Paasilinnan käännetyin ja tunnetuin romaani sai jo toisen elokuvasovituksensa Rivièren Jäniksen vuodesta (2006), joka esitettiin Suomessa vain Espoo Ciné -festivaalilla ja videovuokraamoihinkin se ilmestyi vasta tänä syksynä. Syy viivyttelyyn lienee elokuvan huonoudessa.

Kertomus elämäänsä kyllästyneestä toimittajasta, joka loukkaantuneeseen jänikseen kiinnyttyään päättä paeta kaupunki- ja työelämän hektisyyttä luontoon, on kokenut muutoksia. Lähtötilanteen ja päähenkilön sukunimen ohella kytkökset Paasilinnan romaanin jäävät niukoiksi. Se kummastuttaa, sillä DVD:n lisämateriaaleissa Rivière kertoo haaveilleensa Jäniksen vuoden ohjaamisesta kymmenen vuotta. Lopputulos saa kuitenkin epäilemään, että kirjailijan nimellä on pyritty lähinnä lisäämään ranskalaisyleisön mielenkiintoa.

Tapahtumien sijoittaminen ranskankieliseen Kanadaan on onnistunut, sillä jylhät maisemat sopivat ympäristöksi Vatasen vapaudenkaipuulle ja ranskaa murtavat suomalaiset kylänmiehet olisivat vaikuttaneet epäuskottavilta. Miljöötä merkittävämpi ero on kuitenkin jäniksen personointi piirroselokuvamaisen aktiiviseksi subjektiksi ja nostaminen miltei tasavertaiseen asemaan Vatasen kanssa. Monissa kohtauksissa on tahatonta koomisuutta, etenkin silloin, kun jänis on luotu tietokoneella. Karhun kanssa painiva jänö näyttäisi typerältä tosin ilman animointiakin. Lambert on Vatasena huomattavasti jänistä hengettömämpi ja saa kaipaamaan Antti Litjan rehevyyttä.

Rivièren ohjaus on koko perheelle soveltuvaa, sunnuntai-illan kevyttä hömppää. Risto Jarvan voimakkaan luonnonsuojelullisen eetoksen sisältävä Jäniksen vuosi (1977) on paitsi uskollisempi romaanille myös koko lailla parempi elokuva.

J. K. SILVENNOINEN