Riivahenki räyhää jälleen

Kun The Blair Witch Projectista (1999) tuli kaikkien aikojen tuottoisin indie-kauhuelokuva, päättivät sen tuottajat tehdä jatko-osan mutta poiketa totutusta kaavasta, jossa menestysresepti toistetaan sellaisenaan. Tuloksena oli surkea Book of Shadows: Blair Witch 2 (2000), jota kriitikot ja suuri yleisö vihasivat poikkeuksellisen yksimielisesti. Virheestä oli otettu oppia, kun Oren Pelin ohjaama, talkoohengessä tehty näennäisdokumentti Paranormal Activity (2007) ylsi suurmenestykseen. Jatko-osan budjetin loppuun lisättiin pari nollaa, mutta alkuperäiselle tunnelmalle ja tyylille pysyttiin uskollisena. Paranormal Activity 2 (2010) täytti odotukset niin taloudellisti kuin laadullisesti.

Kaava toistuu Paranormal Activity 3:ssa, jonka ohjaajiksi valittiin Joost ja Schulman ilmeisesti siksi, että myös heidän esikoisohjauksensa Catfish (2010) sijoittuu jonnekin dokumentaarisuuden ja fiktion epäselvään välimaastoon. Löydetyn materiaalin illuusio, jota korostavat kuvakulmien staattisuus ja kuvan huonolaatuisuus, on siinä suhteessa haasteellinen, että ”autenttisen” aineiston olemassaolo täytyy selittää katsojalle. PA3:ssa siinä onnistutaan, mutta etenkin lopussa vain vaivoin. Hienoin oivallus on tuulettimeen kiinnitetty, vuoroin keittiötä ja olohuonetta kuvaava kamera, jonka rajattu kuvakulma ja hidas liike ansaitsevat elokuvalle puolikkaan lisätähden.
Manaajalle (1973) ja Poltergeistille (1982) velkaa olevan PA:n, tapahtumattomuuteen ja hiljaisuuteen pohjautuva, minimalistinen estetiikka on virkistävä tuuli kauhuelokuvien nopean leikkauksen, jatkuvan säikyttelyn ja tehosteiden maailmassa. Kun aikansa tuijottaa pysäytyskuvalta näyttävää ruutua, vähäisinkin kumahdus säikäyttää, pieninkin liike virittää aistit ääriasentoon.

Aukeilevista ovista rajuksi fyysiseksi väkivallaksi hitaasti eskaloituvien tapahtumien välinen kontrasti on viety kolmannessa osassa pisimmälle. Alkupuolen päivänvaloon sijoittuvan, tylsähkön ja humoristisen perhe-elämän vastapainona loppu on tähänastisen PA-mytologian synkin ja julmin. Arvostelmieni eksaktista tieteellisyydestä ja universaalista totuudellisuudesta huolimatta takanani istuneet, läpi elokuvan hysteerisesti nauraneet ja säpsähdelleet tytöt osoittavat väitteeni suhteellisuuden.
PA3 ei ole huono elokuva, mutta hyväkin tarina muuttuu tylsäksi, jos sen kuulee kolmesti. Silti neljäs osa tehdään varmasti. Onhan Paramount Picturesilla hallussaan elokuvamaailman Sampo, hinta-tuottosuhteeltaan ylivertainen konsepti, jossa voittoja ei lasketa sadoissa vaan tuhansissa prosenteissa.

Mikäli arvostelisin trailereita, saisi PA3 neljä tähteä. Sen molemmat esittelyfilmit koostuvat lähes yksinomaan materiaalista, jota ei itse elokuvassa nähdä. Silti ne kuvaavat sen tunnelmaa onnistuneesti. Täydellisessä maailmassa jokaisen komedian ja kauhuelokuvan traileri tehtäisiin samalla periaatteella.

J. K. SILVENNOINEN