Iranista tulee muutakin kuin öljyä

Lähi-idän merkittävimmän elokuvamaan, Iranin, tuotanto päätyy valitettavan harvoin teattereihimme. Asghar Farhadin ohjaama ja käsikirjoittama Nader ja Simin: Ero on ilahduttava poikkeus. Se alkaa kohtauksella, jossa pariskunta kertoo eronsa syyt viranomaiselle – ja samalla suoraan katsojalle. Simin (Hatami) haluaisi tarjota turvallisemman elämän tyttärelleen (Farhadi) muuttamalla tämän kanssa ulkomaille, Nader tahtoisi (Moaadi) jäädä Iraniin sairaan isänsä luo. Vaimon muuttaessa pois, joutuu työssä käyvä Nader palkkamaan ventovieraan naisen isäänsä hoitamaan.

Tästä saa alkunsa riitaisa tapahtumaketju, jossa jokainen pyrkii saamaan oikeutta mutta jossa on vain häviäjiä. Yksilöt yrittävät toimia oikein ja kunniansa säilyttäen syyllistyen silti moraalisesti kyseenalaisiin ratkaisuihin. Heidän valintojaan kuvataan tavalla, joka häivyttää mustavalkoisen hyvän ja pahan vastakkainasettelun. Jopa vanhempien lapseensa kohdistama henkinen väkivalta kuvataan hienovireisesti, miltei ymmärtäen. Sen mahdollistavat osaltaan näyttelijät, joista etenkin Moaadi ja Farhadi tekevät maailmanluokat suoritukset.

Kuvaukseltaan ja estetiikaltaan Nader ja Simin: Ero on dokumentaarisen pelkistetty, leikkaukseltaan hiottu ja intensiivinen. Sen jokainen kuva ja vuorosana ensimmäisestä kohtauksesta lopputeksteihin on perusteltu ja kokonaisuuden kannalta motivoitu.

Vaikka tapahtumat kuvataan yhden perheen näkökulmasta ja iranilaisen yhteiskunnan luomista jännitteistä käsin, sisältyy monisäikeiseen kudokseen universaaleja ja yleisinhimillisiä kysymyksiä syyllisyydestä, moraalista, vastuusta, ylpeydestä, rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.

J.K: Silvennoinen