Hammas hampaasta

Roman Polanskin yhteen tilaan sijoittuva ja henkilöiden välisen vuorovaikutuksen ympärille rakentuva Carnage on jonkinlainen paluu ohjaajan ensimmäiseen pitkään elokuvaan Veitsi vedessä (1962), joka on psykologisesti jännittynyt, suljetun tilan kolmiodraama. Uutukainen on tyyliltään tosin esikoista selvästi komediallisempi ja näytelmällisempi, onhan käsikirjoituksen pohjana Yasmina Rezan näytelmä God of Carnage.

Nancy (Winslet) ja Alan (Waltz) Cowanin poika on murjonut kepillä Penelope (Foster) ja Michael (Reilly) Longstreetin lapselta hampaat, minkä vuoksi pariskunnat tapaavat Longstreetien asunnossa. Keskustelijoiden roolit asemoidaan aluksi pienin nyanssein heidän pyrkiessään sivistyneeseen ja hillittyyn käytökseen, mikä paradoksisesti johtaa täydelliseen itsehillinnän pettämiseen. Lapset ovat lopulta pelkkä lähtökohta, joka nostaa pintaan keskustelijoiden piilotettuja asenteita ja aviollisia ongelmia. Solvaukset ja tunteenpurkaukset alkavat eskaloitua viimeistään, kun viskipullo on kaivettu esiin.

Huoneistosta voisi periaatteessa poistua, mutta Cowansien yritykset latistuvat toistuvasti. Asetelma herättää mielleyhtymän Luis Buñuelin Tuhon enkeliin (1962), jossa yhteen kokoontunut seurue jää selittämättömästi huoneen vangiksi. Carnagessa osapuolien kykenemättömyys päästä edes näennäiseen sovintoon on poistumisen estävänä näkymättömänä muurina lähes yhtä absurdi.

Pelkistetty rakenne ja näytelmällisyys ovat osa elokuvan viehätystä mutta samalla sen suurin rajoite. Keskustelun rytmitys ja vaihteleva dynamiikka toimivat, mutta kun tunteet ovat kärjistyneet äärimmilleen, ei tilanne enää kehity tai purkaudu. Viimeisen virkkeen Polanski lausuukin kuvan keinoin. Mainioita elokuvia yhä tekevän ohjaajan filmografiassa Carnage jää virkistäväksi kuriositeetiksi, näyttelijöilleen se on vahva työnäyte.

J.K. SILVENNOINEN