Tulevaisuuden Big Sister

Nälkäpeli on Hollywoodin viimeisin yritys luoda Harry Potterin ja Twiligthin kaltainen teini-ilmiö, joka toimisi säännöllisenä ja varmana vuosittaisena kassamagneettina. Suzanne Collinsin kirjasarjaan pohjautuva elokuva sijoittuu sodan ja katastrofien runtelemaan Pohjois-Amerikkaan, josta on muodostunut kahteentoista vyöhykkeeseen jaettu valtio. Kansalaisten epäonnistuneen kapinan jälkeen sen hallitsijat kehittivät rangaistukseksi Nälkäpelin, julman ja irvokkaan reality-kilpailun, jonka osallistujiksi arvotaan vuosittain jokaiselta vyöhykkeeltä tyttö ja poika. 24 kilpailijaa joutuu taistelemaan toisiaan ja ympäristöään vastaan televisiokameroiden edessä, kunnes jäljellä on vain voittaja.

Elokuvan tähdeksi niin fiktiivisessä maailmassa kuin katsojan silmissä nousee siskonsa vuoksi uhrautuva, vapaaehtoisena Nälkäpeliin ilmoittautuva Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence), joka on riittävän sympaattinen, ettei hänen kohtalonsa tunnu yhdentekevältä. Areenalle edetään hitaasti, mutta valmistautumisjakso on taustoituksen kannalta oleellinen osa elokuvaa.

Vaikka Nälkäpelin väkivalta on ikärajojen vuoksi melko veretöntä, ei nuorten urheilijanuorukaisten ja pikkutyttöjen välinen puukkohippa ole joka hetki miellyttävää katsottavaa. Se, miksi lapset valitaan murhattaviksi aikuisten sijaan, saatetaan selittää kirjasarjassa uskottavasti, mutta elokuvaa katsomalla asia ei selviä.

Nälkäpeli on kummallinen yhdistelmä synkkää dystopiaa ja siloteltua sentimentaalisuutta, joista jälkimmäinen alkaa etenkin loppua kohden häiritä. Vertauskuvallisuus nykypäivään on ilmeinen mutta ei erityisen mielenkiintoinen, ja mitään Horace McCoyn kaltaista aikalaiskritiikkiä tai profeetallisuutta sarja ei tule saavuttamaan. Jokseenkin lupaava alku tämä silti on, vaikken vielä lähiviikkoina aiokaan leiriytyä makuupusseineni jonottamaan lippua jatko-osaan.

J.K. Silvennoinen