Digitaalista rautaa taivaalla

Saunanlauteilla heitetystä ideasta alkunsa saanut Iron Sky on niin poikkeuksellinen projekti, että se on oikeastaan kiinnostavampi ja sympaattisempi ilmiönä kuin lopputuotteena. Pääosin Saksassa ja Australiassa kuvatun elokuvan suomalaisittain muhkeasta 7,5 miljoonan euron budjetista lähes miljoona euroa tuli fanien kukkarosta, ja sosiaalisella medialla oli merkittävä osuus sen markkinoinnissa. Viisisataakertaiseksi paisuneen budjetin turvin Star Wreck: In the Pirkinningin (2005) harrastelijamaisuudesta on siirrytty vakavasti otettavaan ammattilaissarjaan. Valovuosien käyttö eron vertauskuvana on usein liioittelua mutta ei nyt.

Toisen maailmansodan päättyessä pieni joukko natseja onnistui pakenemaan Kuuhun tiedemiestensä kehittämän antigravitaatioteknologian avulla. Joukkio perusti Maan kiertolaisen pimeälle puolelle siirtokunnan, jossa siitti alulle uuden kansallissosialistisen sukupolven ja alkoi valmistella neljännen valtakunnan paluuta kotiplaneetalleen kenraali Klaus Adlerin (Götz Otto) johdolla. Iron Skyn ennakkomaistiaisissa moneen kertaan esitelty lähtökohta ei itsessään kauan naurata, joten on hyvä, että kuunatsit siirtyvät nopeasti maankamaralle.

Iron Skyn digitaaliset tehosteet ovat komeita ja luovat mielenkiintoisen kontrastin tarkoituksellisen B-elokuvamaiselle ja camphenkiselle tarinalle. Komeinta visuaalista antia avaruustaistelujen ohella edustaa Kuuhun sijoittuva miljöö, jonka hakaristin muotoisessa tukikohdassa ja mekaanisissa sotakoneissa on yhdistelty näyttävästi retroa ja steampunkia. Saksalaisten univormujen ja nahkan eroottisella estetiikalla mehustellaan kiitettävästi luutnantti Renate Richterin (Julia Dietze) naiivi viattomuus säilyttäen.



Hauskimmillaan Iron Sky on parodioidessaan asiayhteyteen sopivia elokuvia Tohtori Outolemmestä (1964) Perikatoon (2004). Poliittisena satiirina se ei kuitenkaan ole yhtä terävä, vaikka suurvaltapolitiikasta ja diplomaattisista suhteista saadaan irti muutama hauska vitsi. Etenkin Sarah Palinia muistuttava Yhdysvaltain presidentti (Stephanie Paul) lähinnä pitkästyttää.

Tasapainoisempi ja ehyempi lopputulos olisi kenties saavutettu pitäytymällä Scary Movien ja Shaun of the Deadin (2004) kaltaisessa genreparodiassa.
Rahoituksen lisäksi nettiyhteisö antoi panoksensa Iron Skyn tarinan kehittämiseen ja kohtausten suunnitteluun. Toimintatapa on tuottanut varmasti monia hyviä ja ennakkoluulottomia ideoita mutta ilmeisesti kokonaisuuden kustannuksella. Johanna Sinisalon pestaamisesta huolimatta käsikirjoitus tuntuu hajanaiselta yhdistellessään erilaisia juonikuvioita ja komiikan lajeja toisiinsa. Sinänsä kiinnostava soppa maistuu siltä kuin keittiössä olisi häärinyt liian monta innokasta kokkia.

J. K. SILVENNOINEN