Satiirin säyseä puraisu

Ali G:n, Brünon ja Boratin luonut Sacha Baron Cohen on hauska mies, kiitos hänen taustatyönsä, improvisointikykynsä, rohkeutensa, tarkan ajoituksensa ja pokerinaamansa. Nämä ominaisuudet pääsivät parhaiten oikeuksiinsa yhdellä otolla kuvatuista haastatteluista koostuvissa tv-sarjoissa, mutta myös jossain määrin Brünon ja Boratin hahmojen ympärille rakennetuissa elokuvissa. Täysin fiktiivinen Diktaattori on sen sijaan hukannut tärkeimmän osan Cohenin koomikon kyvyistä.

Diktaattori kertoo Aladeen-nimisestä valtionpäämiehestä, joka hallitsee kuvitteellista valtiota mielipuolen ottein ja himoitsee omaa ydinasetta. New Yorkissa vieraillessaan hallitsija joutuu murha- ja vallankaappausyrityksen uhriksi ja päätyy lopulta hanttihommiin luomukauppaan. Pyrkiessään pääsemään takaisin valtaistuimelle ja estämään kotimaansa tavoitteet saavuttaa demokratia hän rakastuu kauppaa pyörittävään ihmisoikeusaktivistifeministiin. Tarinansa puolesta elokuva on siis hyvin perinteinen ja ennalta arvattava. Vaikka se lienee tarkoituksellista, on Diktaattoria vaikea pitää romanttisten komedioiden parodiana, pikemmin kesyhkönä poliittisena satiirina. Cohenin aiemman tuotannon valossa ei yllätä, että satiiri kohdistuu arabimaiden diktatuurien sijaan pikemminkin Yhdysvaltoihin.

Muammar Gaddafin tyyliä lainaavassa Aladeenissa on aineksia kaikista Cohenin aiemmista hahmoista, mutta sovinistisuudessaan ja rasistisuudessaan hän on lähimpänä Boratia. Epäsovinnainen ja suorasukainen huumori osuu välillä tarkasti maaliinsa, mutta valitettavan monet vitseistä ovat huteja. Yhdessä ne muodostavat joukon vaihtelevan tasoisia sketsejä, joita tylsä juoni sitoo huterasti yhteen.

J.K. Silvennoinen