Dressmann-miesten paluu

Ensimmäinen Men in Black -elokuva (1997) oli hauska ja piristävä scifikomedia, jonka jatko-osa (2002) pisti ounastelemaan, että paukkuja aiheesta riitti vain yhteen elokuvaan. Tasonsa puolesta edeltäjiensä väliin sijoittuva Men in Black 3 osoittaa olettamuksen ennenaikaiseksi.

Agentit J (Smith) ja K (Jones) jatkavat siinä salaista toimintaansa muukalaisia vilisevässä New Yorkissa. MiB3 paljastuu kuitenkin aiempien elokuvien esiosaksi, sillä J siirtyy ajassa taaksepäin vuoteen 1969 tavoitteenaan pelastaa parinsa henki ja estää menneisyyteen karanneen avaruusörkin yritys tuhota maapallo.

Avaruusolennot ja erikoistehosteet ovat MiB3:ssa aiempaa pienemmässä osassa, ja monet yhteydet humanoideihin jätetään viittausten tasolle. Niistä etenkin Andy Warholin The Factoryn supertähtien liittäminen muukalaisiin on hauska oivallus.

MiB-elokuvien huumori perustuu agenttikaksikon väliseen vuorovaikutukseen ja erilaisiin persooniin, missä oikeaan osuneilla näyttelijävalinnoilla on iso merkitys. On hienoa, ettei nuorta K:ta esitä tietokoneella siloteltu Jones vaan Josh Brolin. Miehissä on samanlaista kirveellä veistettyä komeutta ja karheaa karismaa, mutta Brolin onnistuu jäljittelemään myös Jonesin puheenpartta tavalla, joka sai minut epäilemään dubbausta ennen kuin tarkistin asian.

Lopussa elokuvatrilogian juonikuvio kirjoitetaan uusiksi tavalla, joka korostaa entisen identiteettinsä hylänneistä agenteista kertovan koomisen elokuvan pohjalla kajastavaa alakuloista pohjavirettä.

J.K. Silvennoinen