Vanhat tarinat, uudet vaatteet

Lumikki ja metsästäjä on jo toinen tänä vuonna ensi-iltansa saanut nyky-yleisön makua kosiskeleva Lumikki-tulkinta. Tarsem Singhin Kerro, kerro kuvastimeen verrattuna se on vakavampi, toiminnallisempi ja sotaisempi. Näin se tavoittaa osan Grimmin veljesten kansantarun pohjalta muokkaaman, aikuisille suunnatun sadun raakuudesta ja synkkyydestä, vaikka sisältää visuaalisia viitteitä myös Disneyn Lumikki-kuvastoon.

Pahan äitipuolen, hyvän metsästäjän, kääpiöjoukkion ja myrkkyomenan sisältävän, tutun tarinan kertominen kiinnostavasti on vaikeahko haaste, mutta Sanders onnistuu täysin kelvollisesti. Eeppisen sotaelokuvaan on lisätty sivuhahmoja ja -juonia, mutta sen kauneus pohjaa tyystin ympäristöön, jonka kontrastit vaihtelevat Lumikin sienitripin ahdistavasta painajaiskuvastosta keijukaisten kansoittamaan satumetsään. Hahmot tuntuvat toimivan kulissina yksityiskohtaiselle fantasiamaailmalle, ei päinvastoin.

Erzsébet Báthoryn lailla nuorten naisten kärsimyksestä kauneutensa ja elinvoimansa ammentava äitipuoli esitetään pahan ruumiillistumana, jota Charlize Theronin dramaattinen ja ylinäyttelyyn taipuvainen tyyli tukevat onnistuneesti. Yksipuolisesta tyypittelystään huolimatta äitipuolen julmuus taustoitetaan tarinan lähtökohdista käsin kiintoisasti.

Kristen Stewartin esittämä Lumikki tuntuu jäävän sivuosaan omassa elokuvassaan. Hän on yhdistelmä sadun herkkää, lämminsydämistä neitoa ja Jeanne d'Arc -henkistä soturipyhimystä muttei kumpaakaan täysin luontevasti ja uskottavasti.

J.K. Silvennoinen