Ei paljon naurata

Mikäli aivoton teinikomedia olisi genre, edustaisi LOL lajityyppiä kaikissa sen vastenmielisimmissä merkityksissä. Se on Lisa Azuelosin englanninkielinen uudelleenfilmatisointi hänen omasta elokuvastaan vuodelta 2008. En tiedä, onko ranskalaisessa versiossa enemmän järkeä, mutta kovin paljon huonompi se ei ainakaan voi olla.

Teinitytön suhdekarikkoja ja äitisuhdetta ontosti ja pinnallisesti kuvaava LOL aliarvioi kohderyhmäänsä. Nykypäivän nuorisolla riittäisi kapasiteettia myös sellaisen elokuvan katsomiseen, jossa olisi edes rahtunen ideaa tai näkemystä.
LOL pyrkii ajanhermolle kuvaamalla sosiaalisen median vaikutusta nuorten elämässä, mutta muutokset tapa- ja käytöskulttuurissamme ovat olleet niin nopeita, että elokuvan sinänsä oikeaan osuvat huomiot tuntuvat itsestään selviltä ja vanhentuneilta. Yrityksestään huolimatta LOL on tuore ja virkistävä kuin saunanlauteille juhannuksesi unohdettu, avattu olutpullo. Tosin viimeksi mainitussa olisi huomattavasti enemmän luonnetta.

Ero Ashton Kutcherista ei ollut Demi Mooren elämän suurin katastrofi vaan suostuminen LOLin yksinhuoltajaäidin roolin. Miley Cyrus puolestaan ottaa vastaan jokaisen roolin, jonka avulla pyristellä irti Disney-imagostaan, mutta tämän jälkeen hän varmasti toivoisi tulevansa muistetuksi loppuelämänsä Hannah Montanana.

LOL on paitsi viittaus elokuvan päähenkilön nimeen myös ääneen nauramista tarkoittava nettislangin akronyymi. Komedian, joka ei naurata kertaakaan, nimeäminen tällä tavoin on lopulta sen hauskin vitsi.

J.K Silvennoinen