Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Leffat > Uutiset



Bryssel arvosti Iron Sky -leffaa palkinnon arvoisesti
23.04.2012   10:25

Suomalainen kuunatseista kertova tieteiskomedia Iron Sky palkittiin Brysselin kansainvälisillä fantasiaelokuvafestivaaleilla Hopeinen Méliès -palkinnolla ja festivaalin yleisöpalkinnolla. Hopeinen Méliès on kansainvälisesti arvostettu fantasiaelokuvapalkinto, jonka voittaneet kilpailevat vuosittain "genre-elokuvien Oscarista", Kultaisesta Mélièsistä Sitgesin fantasielokuvafestivaaleilla lokakuussa.

- En lainkaan osannut odottaa, mitä tuleman piti kun laskeuduin Brysseliin. Iron Sky -näytös oli myyty loppuun välittömästi lippujen tultua saataville ja saliin katsomaan saapui peräti 1400-päinen yleisö, penkkejä ei edes riittänyt kaikille. Toisin kuin yleensä elokuvateattereissa, Brysselin festivaaleilla yleisön reaktiot olvat merkittävä osa kokemusta – yleisö huutaa, hurraa, taputtaa, buuaa ja viskelee vitsejä näytöksen aikana, ja meininki on riehakasta. Tällaista näytöstä harvoin saa ohjaaja kokea, joten Meliés-palkinnon lisäksi saamamme yleisöpalkinto on aivan upea saavutus, hehkuttaa ohjaaja Timo Vuorensola.

Brysselin kansainvälinen fantasiaelokuvafestivaali on yksiä maailman arvostetuimpia genre-elokuvafestivaaleja, joka juhlii nyt 30-vuotisjuhliaan. Tänä vuonna festivaalien kunniavieraana olivat mm. Manaaja- ja The French Connection -elokuvien ohjaaja William Friedkin ja ohjaajalegenda Terry Gilliam (mm. Monty Python and the Holy Grail ja Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa).


Leffat
Nuija ja Tosinuija -jatko sittenkin hengissä!
19.06.2013   15:33

Liikkuvaa kuvaa tulevasta LEGO-leffasta
19.06.2013   15:25

Russell Crowe ohjaa sotamuistoja
19.06.2013   13:06

Sodankylän elokuvajuhlilla yleisöennätys
19.06.2013   12:24

Naurulihaksia kiusaavaa kuvaa Disneyn tulevasta Frozen-animaatiosta
18.06.2013   15:50

Sin City -jatko siirtyy ensi vuoteen
18.06.2013   15:37

Prometheus-jatkon käsikirjoittaja vahvistettu
18.06.2013   10:51

Ryan Reynolds jätti Highlanderin pulaan
18.06.2013   10:35

Vin Dieselin Riddick-seikkailut jatkuvat, katso traileri
17.06.2013   22:37

Gary Oldmanilla mielessään ohjausprojekti
17.06.2013   15:00

Leonardo DiCaprion roolihahmo sekaisin rahasta
17.06.2013   12:47

Springsteenia leffateattereihin heinäkuussa
17.06.2013   12:18

James Wanin ohjaama räyhähenki puolen minuutin pikakelauksena
14.06.2013   10:29

Liam Hemsworthin roolihahmo kuumentaa kylmän kaupungin
14.06.2013   09:53

Harry Potter -tuottaja sunnittelee Emma Watsonista prinsessaa
14.06.2013   09:40


Lisää uutisia...