Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Leffat > Uutiset



Animatricks animaatiofestivaali vaihtaa vuodenaikaa
29.06.2012   09:01

Vuodesta 2000 lähtien järjestetty Animatricks animaatiofestivaali siirtyy lokakuulta huhtikuulle. Seuraava festivaali järjestetään 19.–21. huhtikuuta 2013 ja jatkossa festivaali tullaan järjestämään huhtikuussa. Tulevaisuudessa Animatricks keskittyy lisäksi entistä enemmän kehittämään ympärivuotista toimintaa. Suunnitteilla on muun muassa animaatiofaneille ja -tekijöille suunnattu verkkopalvelu sekä lapsille ja nuorille suunnattuja työpajoja yhteistyössä Sarjakuvakeskuksen kanssa.

Tulevana syksynä on luvassa muutamia erikoisnäytöksiä ja tapahtumia. Helsingin 27. sarjakuvafestivaalien yhteydessä 7.– 9. syyskuuta Animatricks esittää erikoisnäytöksenä sarjakuvista inspiraationsa saaneita klassikkoanimaatioita ja kansainvälisiä uutuuksia. Lisäksi Animatricks osallistuu Helsinki Design Weekille. Helsingin Tulli- ja pakkahuoneella järjestetään 15. syyskuuta Do It Yourself -animaatiotyöpaja, jossa osallistujat pääsevät tekemään esineanimaatioita rakkaimmista design-esineistään.

(Lähde Animatricks animaatiofestivaali)

Leffat
Gael Garcia Bernalilla edessään tuskainen Lähi-Idän reissu
24.05.2013   15:00

Rosamund Piken roolihahmon sokkotreffit aiheuttavat kylmiä väristyksiä
24.05.2013   14:41

Amanda Seyfried aiheuttaa sydämentykytystä Ben Stillerin roolihahmolle
24.05.2013   09:56

Liikkuvaa kuvaa Karukosken rakastuneesta natsista
24.05.2013   09:26

Adam Sandleria ja kaveriporukkaa lapsettaa toistamiseen
23.05.2013   18:35

Todd Haynes vastuuseen lesborakkausprojektista
23.05.2013   18:21

Metallican konserttileffasta hämmentävää kuvaa
23.05.2013   11:36

Huumekeikkaa ja strippaava Jennifer Aniston, katso aikuisille suunnattu traileri
23.05.2013   11:24

Miten päästä pois itse luomastaan helvetistä
22.05.2013   21:55

Antonio Banderas mukana kaivosmiesten ahdingossa
22.05.2013   18:58

Wolverinen Japanin reissusta uutta liikkuvaa kuvaa
22.05.2013   12:44

Leonardo DiCaprion rantapummiprojekti etenee
22.05.2013   12:39

Spike Lee kierrättää kokonaisen kosto-trilogian
21.05.2013   20:21

Kukkulan Kuningas ja Simpsonit -kirjoittaja nostaa vihaiset linnut valkokankaalle
21.05.2013   13:52

Ohjaaja McG pelastamaan Venäjän presidenttiä
21.05.2013   13:22


Lisää uutisia...