Peliplaneetta.net Jippii






Mesta.net > Leffat > Uutiset



Kotimainen Punaisen metsän hotelli esillä Milanossa
11.09.2012   15:40

Luxian Productions Oy:n tuottama, Mika Koskisen ohjaama dokumenttielokuva Punaisen metsän hotelli on kutsuttu Milanon elokuvajuhlien State (T)error -sarjan avauselokuvaksi 12. syyskuuta 2012.

Punaisen metsän hotelli -dokumenttielokuvan päähenkilö, lakimies Yang Zaixin, on ollut pidätettynä tekaistuin perustein jo 15 kuukautta. Kiinan vihreästä politiikasta ja Suomen valtion omistaman metsäyhtiö Stora Enson puupelto- ja tehdashankkeen aiheuttamista ongelmista kertova kafkamainen dokumenttielokuva Punaisen metsän hotelli on herättänyt tunteita kansainvälisillä elokuvajuhlilla ja näytöksissä jo Lontoosta Serbiaan ja Meksikoon.

Nyt dokumenttielokuva avaa Milanon elokuvajuhlat sarjassa, joka esittelyn mukaan paljastaa hallitusten, yritysten ja median taloudellisen ja poliittisen vallankäytön strategioita. Esityksen yhteydessä avajaisissa nähdään puheenvuoroja, ohjaajan videotervehdys ja yleisökeskustelua.

Maailman suurimmalta ja arvostetuimmalta dokumenttielokuvafestivaalilta Amsterdamin IDFA:sta kierroksensa aloittanut dokumentti on nähty kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja teatterinäytöksissä Suomen lisäksi Lontoon DocHousessa, Brysselissä ja Prahassa One World -festivaaleilla, Varsovassa Millenium -elokuvafestivaaleilla, Petroskoin Barents Ecology Film -festivaalilla, Serbian Palicissa ja Meksikon Monterreyssa.

Elokuva on valittu syksyn festivaaleille Milanon lisäksi mm. Belfastissa, Kosovossa, Etelä-Amerikassa ja Saksassa. Punaisen metsän hotellin televisioesitysoikeudet on myyty Suomen lisäksi Sveitsiin, Puolaan, Ruotsiin ja Norjaan.

(Lähde Ses.fi)

Leffat
Naurulihaksia kiusaavaa kuvaa Disneyn tulevasta Frozen-animaatiosta
18.06.2013   15:50

Sin City -jatko siirtyy ensi vuoteen
18.06.2013   15:37

Prometheus-jatkon käsikirjoittaja vahvistettu
18.06.2013   10:51

Ryan Reynolds jätti Highlanderin pulaan
18.06.2013   10:35

Vin Dieselin Riddick-seikkailut jatkuvat, katso traileri
17.06.2013   22:37

Gary Oldmanilla mielessään ohjausprojekti
17.06.2013   15:00

Leonardo DiCaprion roolihahmo sekaisin rahasta
17.06.2013   12:47

Springsteenia leffateattereihin heinäkuussa
17.06.2013   12:18

James Wanin ohjaama räyhähenki puolen minuutin pikakelauksena
14.06.2013   10:29

Liam Hemsworthin roolihahmo kuumentaa kylmän kaupungin
14.06.2013   09:53

Harry Potter -tuottaja sunnittelee Emma Watsonista prinsessaa
14.06.2013   09:40

Adam Sandler näkee haamuja
14.06.2013   09:32

Buffy, vampyyrintappaja -käsikirjoittaja säätää Tomb Raider -kässärin
13.06.2013   14:16

Näyttävää traileria 300: Rise of an Empire -rymistelystä
13.06.2013   13:48

Maailman viisaimman miehen rooliin löytyi sopiva ehdokas
13.06.2013   10:29


Lisää uutisia...