 |
|
 |
Puhdistus tavoittelee Oscaria

20.09.2012 09:42
Antti J. Jokisen ohjaama Puhdistus on valittu Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Sofi Oksasen moninkertaisesti palkittuun romaaniin perustuvan elokuvan ovat tuottaneet Jukka Helle ja Markus Selin Solar Films Oy:stä.
Raati perusteli valintaansa luonnehtimalla Puhdistuksen tarinankerrontaa poikkeuksellisen hienoksi. Kerronta pitää katsojan otteessaan. Elokuvan suureen tarinaan on rohkeasti kirjoitettuja vahvoja naiskuvia. Elokuvan näyttelijätyö on häkellyttävän hienoa. Puhdistus uskaltaa pitää ääntä itsestään. Elokuvassa kaikki elokuvanteon osa-alueet ovat ammattimaisen onnistuneesti toteutettu.
Suomen Filmikamarin johdolla koottu elokuva-alan ammattilaisista koostuva Suomen Oscar-raati teki valintansa katsottuaan valintakriteerit täyttävät kotimaiset elokuvateatteriensi-illan saaneet elokuvat.
Valintaraadin jäseninä olivat mm. käsikirjoittaja Karoliina Lindgren, näyttelijä Satu Silvo, säveltäjä Sanni Orasmaa ja ohjaaja Lauri Nurkse.
Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 10. tammikuuta 2013. Oscar-palkinnot jaetaan 85. kerran 24. helmikuuta 2013 ympäri maailman televisioitavassa gaalassa.
|
Lisää uutisia...
|
|
 |
 |