 |
|
 |
Led Zeppelin Finnkinon valkokankaille, lipunmyynti jo käynnissä

26.09.2012 10:01
Ensimmäistä kertaa 27 vuoteen Led Zeppelinin perustajajäsenet John Paul Jones, Jimmy Page ja Robert Plant palasivat lavalle 10. joulukuuta 2007. Kyseessä on ainoa konsertti, jonka yhtye on tehnyt rumpalinsa John Bonhamin kuoleman (v. 1980) jälkeen, ja Lontoon O2 Areenalla rummuissa nähtiin hänen poikansa Jason Bonham.
Reilun kahden tunnin konsertissa yhtye esitti upeasta tuotannostaan 16 kappaletta, mm. Whole Lotta Love, Rock and Roll, Kashmir ja Stairway to Heaven.
Konsertti sai aikaan ennätysmäisen ilmiön, sillä pääsylippuja haki jopa 20 miljoonaa ihmistä, kun keikalle mahtui 18 000 onnekasta fania. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä ja kokea tuo Lontoon konsertti, sillä Celebration Day esitetään elokuvateattereissa maailmanlaajuisesti 1500 valkokankaalla yli 40 maassa lokakuun aikana.
Suomessa konsertti nähdään Finnkinon teattereissa maanantaina 22.10.12 klo 18
Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla.
Lipunmyynti on alkanut tänään keskiviikkona 26.9. Finnkinon verkkokaupassa ja teattereissa normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Liput 15 euroa kappale.
(Lähde Finnkino)
|
Lisää uutisia...
|
|
 |
 |