Kilpi jatkaa taivaltaan kasarihevin kotimaisena lähettiläänä. Bändin edellinen kiekko sisälsi tuhdin paketin maittavaa 80-lukulaista perinneheviä. Kilpi ei ole uuttakaan levyä työstäessään unohtanut pyhää kolminaisuutta Iron Maiden- Kiss-Whitesnake.
Tuore kokopitkä Kaaoksen kuningas isketään käyntiin vauhdilla Laske kuolleet ja rukoile-vedolla. Biisi jyrää rajusti lainaten riffiä Rautaneidolta minkä ehtii, menevää kitaratyöskentelyä timanttisella kertsillä vahvistettuna. Parasta A-ryhmää.
Kahdeksas ihme kuulostaa niin kasikytluvulta että itku tulee silmään, hienoa melodiaa tarjoillaan vetävällä riffillä maustettuna. Kiss kaikuu pääkopassa.
Yhtä ihoa kajahtaa voimaballadina Whitesnaken hengessä, vokalisti
Taage ei keuhkojaan säästele ja kertsi hallitsee. Velka jatkaa ripeää heavypullistelua, tyylitaidolla vedetty skebasoolo. Toinen minä on varsinainen riffikone, Euroviisuveto rokkaa rajulla otteella ja hienostelusta ei ole merkkiäkään. Kyllä raavas mies nyt yhden viisukeikan kestää!
Lihaa ja verta on tuleva keikkahirmu, biisi iskee tajuntaan pysyvää muistijälkeä ja kertösäkeessä on voimaa. Kiekon parhaita rykäisyjä. Toinen Viisubiisi Katharsis on tunnelmallinen keksitempoinen heavyrokki, toimivaa fiilistä ja menevää kasaria.
Kaaoksen kuningas-biisi soundaa isolla vaihteella ja tukevaa Iron Maiden-riffiä tarjoillaan antaumuksella. Kantaaottava sanoitus hieman tarttuu korvaan mutta biisi jyrää kuin veturi. Bonuksena vielä Rautaneitojen tyyliin pitkää kitarasooloa kahden keppimiehen voimin.
Kaaoksen kuningas-kokopitkä on täynnä korkealta ja kovaa kaikuvaa laulua, tutunoloista riffiä vuosien takaa, tarttuvaa melodiaa ja tyylitajulla väännettyä kitarasooloa. Taagen vokaalit ovat vahvaa kukkoilua alusta loppuun ja bändi on onnistunut tallentamaan levyllisen kasarifiilistä rennolla otteella. Riffit ja kertsit putoavat pakottamatta, kuin luonnostaan. Myös mukavia väliosia löytyy useasta viisusta. Soundipolitiikka on toimivaa ja kohdallaan, kasaria ei sovi pilata liialla fiilaamisella. Todella tasavahva paketti.
Heikkoa lenkkiä saa kiekolta etsiä. Omaperäisyyden puute voidaan sellaiseksi laskea, mutta menneistä vuosista vaikutteensa poimiva yhtye ei voi 80-lukua tehdä uusiksi, se meni jo! Biisimateriaali on tasaisen maittavaa, huippuosumia unohtamatta. Mennytta emme saa takaisin mutta onhan meillä Kilpi. Tämä kiekko on kansanmusiikkia 80-lukulaisille.
J.A. Kaunisto