Kotimainen kahden nuoren herran muodostama Verenn on ongelmallinen tapaus. Verenn on kuin mittatilaustyönä suunniteltu ja viritetty kokonaisvaltainen myyntipaketti. Bändin imago on säädetty markkinavoimien mukaan, oman levy-yhtiön kautta kavereilla on nappulat hallinnassa ja musiikki on viritetty tämän päivän listamyyntilukuja tutkimalla. Aitous ja omaleimaisuus eivät ole ensimmäiset sanat kuvaamaan Verenn-nimistä musiikkituotosta.

Kokoonpanon ulosanti liikkuu rajummin puhuvan rockin ja kevyen metallisoinnin välillä. Fiilispuolella väriskaala liikkuu harmaasta mustan eri sävyihin. Alavireinen tunnelma hallitsee vaikka ranteet auki-osastolle on matkaa. Negative on ensimmäinen vertailukohta, Ville Valon porukkaan on myös selvää pyrkimystä. Lieviä Poets Of The Fall-kaikuja onnistuu löytämään, tosin Verenn jättää Amerikan harrastamisen vähemmälle.
Kuitenkin, Verenn kompuroi samoilla poluilla kuin Lovex, Naked, Flinch…ja monet muut vastaavat nuoriin musiikinkuluttajiin vetoavat imagovetoiset tumman rockin ryhmät. Tosin Verenn liikkuu synkemmissä vesissä mitä edellä mainitut kilpailijat, alakuloa on jalostettu askel pimeämmälle puolelle.

Kiekon avaava Homecoming on levyn verevintä ja rokkaavinta osastoa. Popmetallinen viisu ravaa tyylillä ja kitaroissa on särisevää meininkiä. Scapegoats hidastaa tahtia ja onnistuu luomaan terävää tummaa valoa. Kertosäe soljuu mukavan mustissa vesissä, Negative hengittää niskaan. Speedblind alakuloilee akustisella vaihteella ja kertsin kohdalla sähköinen ote antaa tehoja. Glass House riffittelee tiukemmalla iskulla, biisiä pehmennetään kuitenkin fiilistelytuokioilla. The Tide Is Turn-ing vyöryttää Him-fiilareilla kuten myös No Trace, No Sound-veto. Distance astelee uneliaasti, onnistuneesti mutta lievästi laahavalla otteella. The Game-nimibiisi ei herätä suuria riemunkiljahduksia, harmaata taivasta tarjolla ilman suurempaa ukkosen jyrinää.

Verenn harrastaa tummaa fiilistelyä läpi esikoispitkänsä. Paikoin homma toimii tyylillä mutta tämä on niin moneen kertaan kuultua materiaalia että allekirjoittaneen korvat ovat lähellä hylkimisreaktiota. Laulajan panos ei kohoa rutiinitasoa korkeammalle, tehokkaampi vokaalityöskentely olisi antanut monelle biisille siivet selkään. Biisivalikoima on tasainen nippu, turhankin tasalaatuista materiaalia. Huippukohtia olisi mukava kuulla lukuisampi otos. Yleisfiilikseen on saatu tehoja. Yhdellä sanalla sanottuna, riskitöntä.

J.A. Kaunisto