Vaikka Kanadalaisen voimatrion Rushin perustamisesta tulee piakkoin kuluneeksi 40 vuotta, ei pappojen keikka- saati levyjulkaisutahti ota hiipuakseen. Snakes & Arrows on yhtyeen 18:s tuotos ja yhtyeen omaperäinen ilmaisu jaksaa yhä viehättää. Albumi on huomattavasti eheämpi kokonaisuus kuin bändin edellinen tuotos, viiden vuoden takainen Vapor Trails, joka Rushin mittakaavassa jäikin melko keskinkertaiseksi tekeleeksi.

Levyn avausraita Far Cry poistaa heti kättelyssä epäluulot levyn tarkoitusperistä. Kaupallisuuden tuoksu katoaa viimeistään Geddy Leen aloittaessa esipuberteettisen vokalisointinsa. Kappale takertuu päähän alkuriffeistä lähtien ja etenkin kappaleen rullaavaa kertosäkeistöä tekisi mieli veivata uudestaan ja uudestaan. Parempaa aloitusta ei albumille voi toivoa.

Jatkossa levy vaikeutuu asteittain Alex Lifesonin kitaroinnin saadessa enemmän valtaa. Rushmaisia koukkuja viljellään laajalla skaalalla mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Kaikkia hienouksia on toivotonta yrittää paikallistaa yhdellä kuuntelukerralla. Pohdiskeleva Armor and Sword tuo musiikkiin rauhallisemman rytmin, joka jatkuu upealla Workin’ Them Angels- kappaleella.

Yhtyeelle tyypillistä instrumentaalijamittelua kuullaan levyn kuudennella raidalla The Main Monkey Business, sekä toiseksi viimeisellä kappaleella Malignant Narcissism. The Main Monkey Business ei missään vaiheessa lähde kulkemaan sille tarkoitetulla tavalla kieroista rytmityksistään huolimatta. Jälkimmäinen sen sijaan nousee levyn parhaimmistoon. Leen bassokuviot yhdistettynä Neil Peartin tarkkaakin tarkempaan rumputyöskentelyyn kuorrutettuna Lifesonin loistavalla melodiatajulla tuottaa hillitöntä menoa, tosin valitettavan lyhyeksi aikaa. Kappale on vain reilun parin minuutin mittainen. Malignant Narcissism toimii kuitenkin mainiona portaalina loistavalle lopetusraidalle We Hold On.

Rushin soundit ovat aina olleet parhaat mahdolliset. Niin tälläkin kertaa. Tällä kertaa niitä on ollut tuottamassa Foo Fightersin ja Velvet Revolverinkin taustavoimista tuttu Nick Raskulinecz. Stadionin täyttävää äänimaailmaa ei voi kuin ihmetellä, etenkin kun yhtyeessä on vaikuttamassa vain kolme jäsentä. Liiallisesta kliinisyydestä yhtyettä ei kuitenkaan voi syyttää, sillä rosoisuutta on lisätty juuri sopivasti. Hartwall Areenalla 29.10 järjestettävää Rushin Suomen vierailua jää odottamaan suurella mielenkiinnolla.

Teemu Salo